Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Turvapaikanhakijoita tullut kolmannes enemmän kuin viime vuonna

Turvapaikka
Suomesta turvapaikkaa haki huhtikuun loppuun mennessä 1 354 ihmistä.
Maahanmuuttoviraston mukaan Suomesta turvapaikkaa hakeneiden määrä kasvoi tammi–huhtikuussa 38 prosentilla vuoden 2014 vastaavasta ajasta. Hakemuksia on tänä vuonna tullut keskimäärin 338 kuukaudessa, kun viime vuoden alussa vastaava luku oli 245.

Suomesta turvapaikkaa hakeneista enemmistönä olivat alkuvuonna irakilaiset (340 henkilöä), somalialaiset (261) ja kosovolaiset (71). Migrin mukaan somalialaisten määrä on kasvanut. Myös afganistanilaiset (66), marokkolaiset (46), kosovolaiset ja albanialaiset (45) ovat nousseet turvapaikan hakijoiden tilastoissa aikaisempaa korkeammalle.

Kaikkiaan turvapaikkaa haki huhtikuun loppuun mennessä 1 354 henkilöä, joista yksin tulleita alaikäisiä oli 98. Aiempien vuosien kokemuksen perusteella on odotettavissa, että hakijamäärä kasvaa edelleen kesällä ja syksyllä. Maahanmuuttovirasto ennakoi, että vuoden loppuun mennessä turvapaikkaa on hakenut jopa 5 000 henkilöä. Enemmän hakijoita on ollut viimeksi vuonna 2009. Viime vuonna turvapaikkaa Suomesta hakeneita ihmisiä oli 3 651.

Turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut koko Euroopassa. Taustalla vaikuttavat maailman kriisitilanteiden kehittyminen ja monipuolistuminen. Esimerkiksi Irakin, Syyrian, Somalian ja Afganistanin tilanteet ovat pysyneet vähintään yhtä huonoina kuin ennenkin. Syyriassa raivoaa raju sisällissota jo viidettä vuotta ja sen levottomuuden ovat terroristijärjestö Isisin myötä levinneet myös naapurimaa Irakiin, joka oli jo valmiiksi vasta kehittymässä edellisten konfliktien jälkeen. Myös Somaliassa ja Afganistanissa elämä on vaikeaa ja vaarallista muun muassa terrorismin ja vainojen takia.

Keskeisimmät tuloreitit Eurooppaan kulkevat Balkanin kautta sekä Välimeren yli Italiaan. Erityisesti Pohjois-Afrikasta tulevien määrä on lisääntynyt EU:n alueella. Välimeren vaarallisissa ylityksissä on tänä vuonna kuollut jo yli 1 700 ihmistä ja uusia yrittäjiä lähtee etenkin sekasortoisen Libyan satamista joka päivä vähintään kymmeniä, ellei jopa satoja.
  • Maahanmuutto

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    2. 2

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    3. 3

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. 6

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    7. 7

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    8. 8

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    9. 9

      Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

    10. 10

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    2. 2

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    3. 3

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    6. Näytä lisää