Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kuntavaalien ajankohta siirtyy

Kunnallisvaalien vaalipäivä siirretään lokakuusta huhtikuun kolmanteen sunnuntaihin vuodesta 2017 alkaen, kertoo oikeusministeriö.
Kunnallisvaalit ja eduskuntavaalit vuorottelevat jatkossa kahden vuoden välein eli niitä ei siis järjestetä samanaikaisesti.

Samalla kunnallisvaalien nimi muutetaan virallisesti kuntavaaleiksi.

Kuntavaalit toimitetaan ensimmäisen kerran uuden aikataulun mukaisesti vuonna 2017. Tällöin vuoden 2016 vaalit siirtyvät säännönmukaisesta ajankohdastaan seuraavan vuoden huhtikuuhun. Nykyisten valtuustojen toimikautta jatketaan vuoden 2017 toukokuun loppuun. Uudet valtuustot aloittavat toimintansa kesäkuussa.

Vuosina 2017 ja 2025 huhtikuun kolmantena sunnuntaina on pääsiäinen. Kuntavaalit toimitetaan näinä vuosina poikkeuksellisesti jo pääsiäistä edeltävänä sunnuntaina. Vuoden 2017 vaalipäivä on siten sunnuntai 9. huhtikuuta.

Uudistukset liittyvät kuluvan kuun alussa voimaan tulleeseen uuteen kuntalakiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mies puukotti isoveljeään – uhri toimitettiin sairaalaan

    2. 2

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    3. 3

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    4. 4

      Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

    5. 5

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    6. 6

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    7. 7

      Kommentti: Onko Suomi huomannut, mitä Saara Aalto on maallemme tehnyt?

    8. 8

      Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

    9. 9

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    10. 10

      Video: Viron armeija testasi raskaasti aseistettua taistelurobottia – kohteena Lada

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    7. 7

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    8. 8

      AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mies puukotti isoveljeään – uhri toimitettiin sairaalaan

    2. 2

      Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

    3. 3

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    4. 4

      Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

    5. 5

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    6. Näytä lisää