Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vaarallinen punkkitauti iskee yhä useampaan Suomessa – katso riskialueet kartalta

Viime vuonna puutiaisaivotulehduksia todettiin enemmän kuin koskaan aiemmin.

YHÄ USEAMPI suomalainen sairastuu punkkien levittämään puutiaisaivotulehdukseen. Vuodesta 2010 lähtien on rekisteröity joka vuosi vähintään 38 TBE-viruksen aiheuttamaa tulehdusta. Vuonna 2014 todettuja tapauksia oli jopa 47.

Tautiin ei ole parantavaa hoitoa, mutta sitä voi ehkäistä ennalta rokottautumalla.

– Tulevien vuosien tautimääriin vaikuttavat monet asiat, kuten esimerkiksi se, kuinka suuri osa ihmisistä ottaa rokotteen, arvioi tutkija Anu Jääskeläinen Helsingin yliopistosta.

– Odotettavissa on, että ilmastonmuutoksen myötä pikku hiljaa yhä suurempi osa Suomesta muuttuu ilmastoltaan puutiaisaivokuumeviruksen kierrolle sopivaksi, mikä mahdollisesti lisää puutiaisaivokuumediagnoosien määrää.

Puutiaisaivotulehdusta on Suomessa esiintynyt erityisesti Ahvenanmaalla. Riskialueita ovat myös Turun, Kokkolan ja Kotkan saaristot, Helsingin Isosaari, Lappeenrannan seutu sekä pohjoisessa Simo, missä tapauksia on todettu vuosittain vuodesta 2008 alkaen. Yksittäistapauksia on havaittu rannikolla ja Järvi-Suomessa.

– Yksittäistapausten perusteella ei mielestäni voi julistaa aluetta riskialueeksi, muttei myöskään voida sanoa että riskiä ei olisi.

AHVENANMAALLA rokote on kuulunut rokotusohjelmaan vuodesta 2006 alkaen, mistä lähtien tautia onkin todettu enemmän muualla Suomessa.

Suomessa ei ole Jääskeläisen mukaan tutkittu, johtuuko tapausten lisääntyminen punkkien määrän kasvusta.

– Kyllillä tosin kuulee, että ihmisten havainnot puhuisivat sen puolesta, että määrät ovat lisääntyneet.

Noin kaksi kolmesta puutiaisaivotulehduksesta on oireettomia, mutta tauti voi pahimmillaan aiheuttaa pysyviä muisti- ja tasapainohäiriöitä, päänsärkyä, kuulon heikkenemistä, keskittymisvaikeuksia tai halvauksia.

Flunssankaltaiset lievät oireet tulevat tavallisesti 1–3 viikkoa infektion jälkeen. Noin viikon oireettoman jakson jälkeen alkaa toinen vaihe, joka voi olla hyvin vakava. Tuolloin voi esiintyä aivokalvojen, aivojen tai selkäytimen tulehduksia. Kuolleisuus on Euroopassa kuitenkin alle 2 prosenttia.

IS:N LUKIJA Helsingin Kannelmäestä hätkähti eteisessään, kun huomasi lattialla mönkivän otuksen. Aluksi hän oli luullut punkkia viinirypäleeksi.

Lukija kertoi punkin imeneen itsensä täyteen verta. Sen kohtalo ei valokuvan ottamisen jälkeen ollut kovin hohdokas.

Punkki oli todennäköisesti kulkeutunut eteiseen koiran mukana.

7 faktaa punkeista

1. Jos punkki puree, se kannattaa poistaa iholta mahdollisimman pian joko punkkipihdeillä tai pinseteillä vetämällä punkki pois niin läheltä ihoa kuin mahdollista.

2. Punkkia poistaessa sitä ei saa puristaa tai peittää rasvalla. Rasva voi tukehduttaa punkin ja saada sen oksentamaan, jolloin myös infektion saaminen on todennäköisempää.

3. Haavakohta kannattaa puhdistaa desinfiointiaineella tai vedellä ja saippualla.

4. Jos et saa punkkia poistettua kokonaisena, odota muutama päivä, jolloin punkin jäänteet on helppoa poistaa pinseteillä tai puhtaalla neulalla.

5. Ota yhteyttä lääkäriin, jos iholle tulee 1–4 viikossa punoittava alue, jonka läpimitta on yli 5 cm, tai jos ilmenee kuumetta, päänsärkyä tai muita oireita.

6. Puutiaisaivotulehdukselta suojaava rokote otetaan kolmessa erässä. Yhden erän hinta on noin 35 euroa. Toisen erän voi ottaa aikaisintaan kahden viikon kuluttua ensimmäisestä rokotteesta. Tuolloin suoja on jo yli 90-prosenttinen.

7. Borrelioosia ei voi ennaltaehkäistä rokotuksella. Sairautta voidaan hoitaa antibiooteilla toisin kuin puutiaisaivotulehdusta, johon ei ole parantavaa hoitoa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  4. 4

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  5. 5

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  6. 6

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  7. 7

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  8. 8

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  9. 9

    Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

  10. 10

    Senaatti vahvisti: 79-vuotiaasta miljardööristä Trumpin hallinnon kauppaministeri

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  4. 4

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  5. 5

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  6. 6

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  7. 7

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  8. 8

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  9. 9

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  10. 10

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  4. 4

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  5. 5

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  6. Näytä lisää