Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Jämsän turmabussissa matkustanut nainen: ”Yhtäkkiä huomasin, että olemmekin ilmassa”

Bussiturmassa mukana ollut jämsäläisnainen kertoo, että linja-auto luisui ojaan suoralta tieltä.
Jämsästä Jyväskylään matkalla ollut linja-auto suistui tieltä ojanpenkkaan maanantaina alkuiltapäivästä. Onnettomuus tapahtui Jyväskyläntiellä pari kilometriä Himoksen liittymästä.

Bussissa matkustajana ollut Veera Hyytiäinen, 22, kertoo, että bussi suistui ojaan suoralta tieltä.

– Nousin bussin kyytiin koulusta. Himoksen kohdalla bussi teki äkkijarrutuksen, mitä vähän ihmettelin. Sitten bussi kääntyi ja ajoi Himoksen kohdalla vähän ihmeellisesti. Räpläsin itse puhelinta ja yhtäkkiä huomasin, että olemmekin ilmassa. Sitten kuului ryminää ja räminää ja lopulta bussi pysähtyi ojaan, Hyytiäinen kuvailee tapahtumia.

Hyytiäinen sanoo istuneensa bussin keskiosassa ja olleensa yltäpäältä lasinsiruissa.

– Auto vaan lähti luisumaan ojaan. Siinä iski ihan hirveä paniikki. Yritin suojata itseäni, etten saa päälleni enempää lasinsiruja.

Pelastuslaitoksen mukaan linja-autossa oli kuljettajan lisäksi viisi matkustajaa, joista yksi loukkaantui vakavammin ja neljä lievästi. Linja-autossa ei ollut lapsia. Kuljettaja selvisi vammoitta.

– Kuljettaja oli onnettomuuden jälkeen vähän aikaa paikallaan penkissään ja nousi sitten, Hyytiäinen kertoo.

Hänen mukaansa matkustajista kaksi pystyi soittamaan hätäkeskukseen. Hänen oma puhelimensa joutui rytäkässä lasinsirpaleiden joukkoon.

Apu saapui paikalle Hyytiäisen arvion mukaan 5-10 minuutissa. Hän sanoo selvinneensä onnettomuudesta mustelmilla ja haavoilla.

– Olin itse aika paniikissa ja minut piti taluttaa ambulanssiin. Vähän kyllä pelottaa mennä bussin kyytiin. Jatkossa menen ihan taakse istumaan, Hyytiäinen miettii.

Poliisi tutkii tieltä luisumisen syytä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  4. 4

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  5. 5

    Krista Pärmäkoski teki sen taas – palkintopallille Davosissa!

  6. 6

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  7. 7

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  8. 8

    Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

  9. 9

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  10. 10

    Kellokauppa ryöstettiin Tukholman keskustassa – naamioituneet tekijät uhkailivat kirveellä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  2. 2

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  3. 3

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  4. 4

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  5. 5

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  6. 6

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  7. 7

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  8. 8

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  9. 9

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  10. 10

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  2. 2

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  3. 3

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  4. 4

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  5. 5

    Krista Pärmäkoski teki sen taas – palkintopallille Davosissa!

  6. Näytä lisää