Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

15-vuotiaan tytön raa’asti surmannut elinkautisvanki ei ehkä pääsekään vielä vapaaksi

Rikosseuraamuslaitos hakee valituslupaa hovioikeuden päätökseen vapauttaa liki 20 vuotta vankilassa istunut mies.
15-vuotiaan tytön raa’asti marraskuussa 1995 Tampereella murhanneen elinkautisvangin kerrottiin pari viikkoa sitten pääsevän vapaaksi. Miehellä oli rankka rikos taustallaan jo ennen koulutytön murhaa, sillä hän oli raiskannut kaksi vuotta aikaisemmin 13-vuotiaan tytön tamperelaisessa puistossa.

Elinkautisen vankeustuomion aikanakin mies syyllistyi äärimmäisen vakavaan seksuaalirikokseen. Hän käytti vankilomalla törkeästi hyväksi pientä lasta. Tästä teosta hänet tuomittiin yhdeksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen 2006. Hovioikeus vahvisti tuomion 2008.

15-vuotias koulutyttö oli ollut kaupungilla ostamassa isänpäivälahjaa. Hän oli palaamassa kotiinsa, kun hänelle täysin tuntematon mies hyökkäsi hänen kimppuunsa lähellä tytön kotia 10.11.1995.

Tyttö kuoli matkalla sairaalaan.

Helsingin hovioikeus katsoi viime kuussa, että mies voidaan päästää ehdonalaiseen vapauteen syyskuussa 2016. Rikosseuraamuslaitos ei puoltanut vapauttamista.

Mies on ollut vapautensa menettäneenä 19,5 vuotta. Hovioikeuden mukaan vankilassa istuttu pitkä aika puoltaa vapauttamista, koska se ylittää elinkautisen vankeusrangaistuksen 12 vuoden vähimmäisajan.

”Hakijan vankeusaikanaan tekemiä rikoksia ei enää ajan kulumisen vuoksi voitu pitää painavana esteenä vapauttamiselle”, hovioikeus perusteli.

Hovioikeuden mukaan miehen selviytymistä vankilan ulkopuolella tukee miehen ”sosiaalinen verkosto” ja opiskelu. Hovioikeus piti myönteisenä seikkana vapauttamisen kannalta myös sitä, ettei mies käytä alkoholia eikä hänellä ole päihteidenkäyttöhistoriaa.

Elinkautiseen vankeuteen tuomitun ehdonalaisen vapauden koeaika ja jäännösrangaistus ovat kolme vuotta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  3. 3

    Tällaiseen vankilaan sarjahukuttaja joutui

  4. 4

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  5. 5

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  6. 6

    Kesken Miss Universum -kisan pyörtyneen Shirly Karvisen vointi koheni – edusti häikäisevänä näytöslavalla

  7. 7

    Uhkarohkea valehyökkäys Laatokan Karjalassa 24. 1. 1940 teki Lauri Törnistä sodan ammattilaisen

  8. 8

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  9. 9

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  10. 10

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  2. 2

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  3. 3

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  4. 4

    Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

  5. 5

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  6. 6

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  7. 7

    Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

  8. 8

    Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

  9. 9

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  10. 10

    Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  6. 6

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  3. 3

    Tällaiseen vankilaan sarjahukuttaja joutui

  4. 4

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  5. 5

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  6. Näytä lisää