Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kainuussa itsemurhia ehkäistään metsästäjien avulla

Kainuussa koulutetaan metsästäjiä tunnistamaan itsemurhavaarassa olevia metsästyskavereita.
Toimintamalli sai alkunsa, kun Kainuussa huolestuttiin miesten itsemurhien määrästä. Valtaosa kainuulaismiesten itsemurhista tehdään laillisilla metsästysaseilla.

– Metsästys on Kainuussa hyvin yleistä ja koskettaa monia koteja. Ei taida monta taloutta löytyä, joista ei jonkinlaista asetta löytyisi, kertoo Kainuun alueellisen riistaneuvoston puheenjohtaja Asko Keski-Nisula.

Hyvä mehtäkaveri -hankkeessa metsästysseurojen jäseniä koulutetaan, kuinka huolet voi ottaa puheeksi ja miten niihin voi puuttua mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

– Tärkeintä on saada miehet puhumaan keskenään arkihuolista ja vaikeistakin asioista. Miehet hakevat yleensä tosi huonosti itselleen apua, sanoo kehittämispäällikkö Esa Nordling Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Ainutlaatuista toimintamallia pilotoitiin kolme vuotta sitten Suomussalmella, jossa koulutettiin kolmisenkymmentä metsästäjää. Sen jälkeen metsästäjiä on koulutettu Ristijärvellä, Kuhmossa ja Sotkamossa. Tähän mennessä koulutuksen on saanut reilut 50 metsästäjää.

Keski-Nisulan mukaan toimintamalli on tarkoitus laajentaa koko Kainuuseen.

– Koulutuksen käyneet ovat saaneet rohkeutta kohdata vaikeuksissa oleva kaveri ja ottaa huolet puheeksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  2. 2

    ”Kettumiehen” salakuvaus kävi kalliiksi – joutuu maksamaan tuntuvat korvaukset

  3. 3

    Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

  4. 4

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  5. 5

    Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

  6. 6

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  7. 7

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  8. 8

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  9. 9

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  10. 10

    Tästäkö kaikki lähti? Näin Bernerin esitys syntyi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  3. 3

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  4. 4

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  5. 5

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  6. 6

    Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

  7. 7

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  8. 8

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  9. 9

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  10. 10

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  4. 4

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  5. 5

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  6. 6

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  7. 7

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  8. 8

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  9. 9

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  10. 10

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  2. 2

    ”Kettumiehen” salakuvaus kävi kalliiksi – joutuu maksamaan tuntuvat korvaukset

  3. 3

    Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

  4. 4

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  5. 5

    Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

  6. Näytä lisää