Heli, Heljä, Helinä

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Olisiko 90 miljoonan Eurojackpot-voitto voinut mennä suomalaiselle kisaturistille?

Miljoonapotti
Perjantaina arvotun Eurojackpotin veret seisauttava 90 miljoonan euron pääpalkinto meni Tšekissä pelatulle riville. Paikallinen veikkaustoimisto Sazka ei kuitenkaan ole vielä julkistanut, missä voittokuponki on pelattu.
Näin ollen voi olla aivan mahdollista, että voittokupongin olisikin lunastanut Prahassa vieraillut suomalainen jääkiekkoturisti. Veikkauksen tiedottaja Niina Vieno kertoo, ettei Tšekissä tarvitse tehdä pakollista pelitiliä, kuten esimerkiksi Norjassa. Pelikuponkeja myydään kioskeissa, joten sellainen on voinut päätyä kenen tahansa taskuun.

– Todennäköisesti pelitapa on samanlainen kuin Suomessa.

Tšekissä Eurojackpotia ei myöskään pelata netissä samaan tapaan kuin Suomessa, joten on varsin todennäköistä, että voittorivi on pelattu nimen omaan kupongilla.

Tšekki liittyi Eurojackpot-peliin vasta viime syksynä. Perjantaina arvottu kierros toi maan ensimmäisen jättipotin. Riippumatta oikean rivin veikkaajan kansallisuudesta tämän olisi noudettava voittopottinsa Tšekistä. Lentolippujen hinta tuskin haitta, jos kyseessä on 90 miljoonan päävoitto.

Vieno kertoo että Veikkauksen pelejä pelaavat Suomessa jonkin verran myös ulkomaalaiset, vaikka tästä ei tilastoja olekaan. Muutama viikko sitten Veikkaus sai yhteydenoton Iso-Britanniasta. Brittimies oli voittanut työkaverinsa tuomalla Casino-arvalla useita tuhansia euroja. Hän tiedusteli, kuinka potin voisi lunastaa.

– Sovimme, että hänen työkaverinsa voi lunastaa potin käydessään seuraavan kerran Suomessa, Vieno mainitsee.

Ota kantaa

Oletko pelannut rahapelejä ulkomailla?

Olen 22% En 78%
Ääniä yhteensä 7101

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    5. 5

      Jari-Matti Latvala ajoi hurjasti ulos testeissä – kaato tallentui videolle

    6. 6

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    7. 7

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    8. 8

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    9. 9

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    10. 10

      Lempi leiskuu: Kauneusleikkauksista tunnettu ja miljardinsa menettänyt seurapiirijulkkis, 76, pussaili miesystäväänsä kiihkeästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    4. 4

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    5. 5

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    6. 6

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    7. 7

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    8. 8

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    9. 9

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    10. 10

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    5. 5

      Jari-Matti Latvala ajoi hurjasti ulos testeissä – kaato tallentui videolle

    6. Näytä lisää