Eija

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

KSML: Toimi Kankaanniemi lähetteli seksiviestejä vieraille naisille

Perussuomalaisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi on lähetellyt seksuaalissävytteisiä viestejä ja suoria seksiehdotuksia useille vieraille naisille, uutisoi Keskisuomalainen.
Naiset asuvat eri puolilla Suomea. He ovat tai ovat olleet kytköksissä perussuomalaisiin. Yksi naisista on saanut Kankaanniemeltä ensimmäiset seksiin liittyvät viestit viime syksynä ja viimeiset eduskuntavaalien aikaan tänä keväänä. Pääosa viestittelystä tapahtui Facebookissa.

Tänä keväänä eduskuntaan palannut Toimi Kankaanniemi myöntää viestittelynsä lehdelle. Hän sanoo tehneensä pahoja virheitä ja pyytäneensä osallisilta anteeksi.

– Olen ollut tavattoman tyhmä ja harkitsematon. Olen kertonut viesteistä vaimolleni, ja hän tietää ja ymmärtää. Tämä on raskas asia äänestäjille, jotka ovat minuun luottaneet. Pyydän anteeksi tekojani ja menettelyjäni. Ei ole muuta tehtävissä kuin katua ja pyytää anteeksi. Olen epätäydellinen ja virheitä tekevä ihminen, Kankaanniemi sanoo Keskisuomalaisessa.

Kankaanniemi palasi tänä keväänä eduskuntaan yhden kauden tauon jälkeen. Aiemmin hän on toiminut kristillisen liiton ja kristillisdemokraattien kansanedustajana, ministerinä ja puolueen puheenjohtajana.

Kankaanniemen on uumoiltu olevan ehdolla ministeriksi myös tulevassa hallituksessa. Tällä hetkellä Kankaanniemi toimii perussuomalaisten hallitusneuvottelijana rakenneuudistusten työryhmässä.

Videolla perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kommentoi Kankaanniemen viestittelyä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  3. 3

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  4. 4

    Puolen vuoden hiljaiselo päättyi – Petra Olli palasi ryminällä parrasvaloihin

  5. 5

    Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

  6. 6

    Tutkijat: Kotiolot vaikuttavat koulumenestykseen – ”Heikko osaaminen ei vain poikien ongelma”

  7. 7

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  8. 8

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  9. 9

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  2. 2

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  3. 3

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  4. 4

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  5. 5

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  6. 6

    Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

  7. 7

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  8. 8

    Tässä on vedenpitävä todiste SM-liigan maaliskandaalista: ”Miten joku voi kuvitella, että tuo on maali?”

  9. 9

    17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat pakettiauton ja mopoauton nokkakolarissa Sastamalassa

  10. 10

    Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  4. 4

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  7. 7

    Mies teki klassisen virheen aamutuimaan – lattiat menivät pilalle

  8. 8

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  9. 9

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  10. 10

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  3. 3

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  4. 4

    Puolen vuoden hiljaiselo päättyi – Petra Olli palasi ryminällä parrasvaloihin

  5. 5

    Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

  6. Näytä lisää