Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Aarnio-jutuissa luovuttiin yhden poliisin viraltapanovaatimuksesta

Oikeudenkäynti
Syyttäjä kertoo luopuneensa yhden poliisin viraltapanovaatimuksesta Jari Aarnion jutuissa. Syynä tähän on, että seurantalaiteyhtiö Trevocin lahjushaarassa syytetty suojelupoliisin ylietsivä on jäänyt eläkkeelle.
Jari Aarnioon liittyvissä rikosjutuissa vaaditaan nyt yhteensä neljän poliisin viraltapanoa. Yksi heistä on Aarnio itse ja loput ovat toimineet hänen alaisinaan.

Aarnion alaisia syytetään virkarikoksista, mutta heidän ei epäillä tienneen Aarnion epäillyistä huumerikoksista.

Haastehakemusten mukaan kolmikko auttoi Aarniota muun muassa hakemalla oikeudelta perusteettomia televalvontalupia, joiden avulla yritettiin syyttäjien mukaan vesittää keskusrikospoliisin tynnyrijutun tutkinnassa keräämää näyttöä.

– Edellä kuvatut rikokset osoittavat heidät sopimattomiksi olemaan virkamiehinä, haastehakemuksessa todetaan.

Aarnion kolmelle alaiselle vaaditaan viraltapanon ohella vähintään vuoden vankeusrangaistuksia.

Syytteessä virkarikoksista on myös Aarnion alaisena toiminut rikostarkastaja, joka myös sijaisti Aarniota Helsingin huumepoliisin päällikkönä.

Haastehakemuksen mukaan rikostarkastaja tiesi Aarnion mahdollisesti luovuttaneen tietoja salaisesta poliisitoiminnasta, kuten valeostoista, eräälle asianajajalle. Syyttäjät katsovat, että hänen olisi pitänyt kertoa epäillystä poliisirikoksesta eteenpäin.

Rikostarkastajalle vaaditaan tuntuvia sakkoja, mutta syyttäjien mielestä epäillyt teot eivät ole niin vakavia, että hänen pitäisi menettää virkansa.

Kaikki epäillyt poliisit kiistävät syyllistyneensä rikoksiin asiassa

Näitä luetaan!

  1. 1

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  2. 2

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  3. 3

    Tässä kaikki Oscar-voittajat – La La Land putsasi pöydän, lopussa sattui hurja sekaannus

  4. 4

    Upeat kuvat: Häikäisevää pukuloistoa – kuka oli Oscar-gaalan kuningatar?

  5. 5

    Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

  6. 6

    Yhden näppäimen painaminen nettisivulla kostautui vuosien jälkeen: ”Kohtuutonta”

  7. 7

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  8. 8

    Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

  9. 9

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  10. 10

    Scarlett Johanssonin iltapuku paljasti rinnan alla olevan tatuoinnin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  6. 6

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  10. 10

    Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  2. 2

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  3. 3

    Tässä kaikki Oscar-voittajat – La La Land putsasi pöydän, lopussa sattui hurja sekaannus

  4. 4

    Upeat kuvat: Häikäisevää pukuloistoa – kuka oli Oscar-gaalan kuningatar?

  5. 5

    Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

  6. Näytä lisää