Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

5-vuotias tippui syvään kaivoon Mouhijärvellä: ”Palomies poimi pojan sankarin käsivarsilleen”

Viisivuotias poika tippui pihakaivoon Sastamalassa.
Pirkanmaan pelastuslaitos tiedotti tapauksesta lauantaina. Ensimmäisenä paikalla oli Mouhijärven VPK.

Palomestari Heikki Havukainen kertoo, että kaivoon putoaminen oli seurausta pihaleikeistä. Kaivossa oli tapahtuman aikaan paljon vettä.

– Viisivuotias poika oli leikkimässä pihapiirissä sisarustensa kanssa. Kaivo oli katettu puurakenteella ja lapset avasivat sen oven. Siitä oli sitten menty hakemaan kiveä kaivon reunalta ja sinnehän poika oli pudota humpsahtanut, Havukainen toteaa.

Putoamisen jälkeen pojan sisko oli juossut hakemaan isäänsa paikalle. Isä repäisi mukaansa puutarhaletkun ja sai sillä pidettyä poikaa pinnalla kunnes pelastuslaitos saapui kohteeseen.

– Meidän mies laskeutui liinalla kaivoon ja saatiin poika hetken päästä ylös. Hän nosti pojan vahvoille sankarin käsivarsille, Havukainen veistelee.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että poika selvisi tapauksesta säikähdyksellä ja pienellä kylmettymisellä, mutta hänet vietiin varmuuden vuoksi Tampereen yliopistolliseen sairaalaan jatkotutkimuksiin.

– Kyllä näitä kaivoon putoamisia aina välillä tulee, mutta joskus ne päättyvät paljon ikävämmin. Tällä kertaa asia hoitui tosi hyvin ja apu saatiin nopeasti paikalle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

    2. 2

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    3. 3

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    4. 4

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    5. 5

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    6. 6

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    7. 7

      Tradenomien palkka 3533 e/kk – miehillä hurja ero naisiin

    8. 8

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    9. 9

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    10. 10

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. 6

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    7. 7

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    8. 8

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    9. 9

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    10. 10

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump nimitti uuden suurlähettilään Suomeen – tällainen hän on

    2. 2

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    3. 3

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    4. 4

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    5. 5

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    6. Näytä lisää