Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kesäihmisille positiivisia uutisia: ”Se on siinä ja siinä, lähellä ollaan”

Terminen kesä alkaa Etelä-Suomessa keskimäärin toukokuun lopulla ja kestää syyskuun puoliväliin asti.
Termisen kesän aikana vuorokauden keskilämpötila pysyttelee +10 asteen yläpuolella. Terminen kesä Suomessa on siis lähestulkoon alkanut.

– Aika kylmiä öitä on ollut. Se on siinä ja siinä, voiko sanoa termisen kesän alkaneen, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Mikko Laine kertoo Ilta-Sanomille.

– Päivällä lämpötila nousee 15 asteeseen ja yöllä on sellaiset 5 astetta, eli vuorokauden keskilämpötila menee lähelle sitä 10 asteen rajaa, ainakin Etelä-Suomessa. Lähellä termistä kesää siis ollaan.

Kesän alkaminen vaihtelee tavanomaisesti muutaman viikon keskimääräisen ajankohdan molemmin puolin. Varhaisimmillaan kesä on alkanut Etelä-Suomessa 19.4. vuosina 2000 ja 1990.

Kun päivän ylin lämpötila on yli 25 celsiusastetta, voidaan Suomessa puhua helteestä.

– Ennusteen mukaan emme pääse vielä tällä viikolla hellelukemiin. Päivän ylimmät lämpötilat voivat kuitenkin nousta yli 20 asteen jo huomenna tiistaina. Kaikkein lämpimin ilma menee kuitenkin Venäjän suuntaan, Laine ennustaa.

Laine kertoo, että ensimmäiset hellepäivät osuvat usein toukokuun lopulle.

– Viime vuonna toukokuussa mitattiin 30 astetta, mutta nyt ei ole selviä viitteitä sellaisista lämpötiloista.

Toukokuun puolivälin tietämillä hellettä mitataan jossain päin maata noin joka kolmas tai joka neljäs vuosi.

Artikkelin videolla HS:n meteorologi Anniina Törmä kertoo päivän säästä.
  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    2. 2

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    3. 3

      Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

    4. 4

      Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

    5. 5

      Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Talvilomamatkailu ennen ja nyt – yksi kohde on pitänyt pintansa jo yli 30 vuotta

    8. 8

      MM-Lahden kohuhiihtäjän tarinassa yllättävä käänne: ministerin mukaan urheilijan kohtelusta valitus

    9. 9

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    10. 10

      Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    7. 7

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    2. 2

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    3. 3

      Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

    4. 4

      Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

    5. 5

      Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

    6. Näytä lisää