Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

113 asiaa: Tiesitkö nämä uusista ministereistä? Yksi heistä oli Rexona-tyttönä 1980-luvulla

113 x ministerit
IS selvitti tällä viikolla nimettyjen ministerien elämästä yhteensä 113 kiinnostavaa yksityiskohtaa.
Juha Sipilän (kesk) hallitukseen kuuluu 14 ministeriä. Nimilistaan voi liittää mukaan myös keskustan Annika Saarikon, joka korvaa kahden vuoden päästä saman puolueen Juha Rehulan.

Ilta-Sanomat kasasi yhteensä 113 pientä yksityiskohtaa nykyhallituksen ministerien elämäntaipaleelta.

Ketä yritettiin kiristää? Kuka lauloi työhaastattelussa? Kenen rakkaus leimahti kesäleirillä patjan lainaamisesta ja jatkuu edelleen?

Entä kuka esiintyi Rexona-mainoksessa 1980-luvulla? Ja kuka pinkoikaan 17-vuotiaana maratonin kovassa vesisateessa kunnioitettavasti aikaan 3.38?

Oheisella ISTV:n videolla uusi hallitus marssii Presidentinlinnaan perjantaina.

Juha Sipilä (kesk), pääministeri

S. 25.4.1961

Diplomi-insinööri Kempeleeltä

Toisen kauden kansanedustaja



1. Kasvoi lestadiolaisessa perheessä Puolangalla, Kainuun sydämessä. Perheen esikoisella on kaksi pikkuveljeä ja yksi pikkusisko.

2. Perhe pyhitti vakaumuksen mukaisesti sunnuntain lepopäiväksi, eikä silloin tehty töitä. Muuten niitä kyllä paiskottiin ahkerasti, niin lapset kuin aikuisetkin.

3. Kieltäytyi 80-luvun alussa armeijassa ollessaan aliupseerin yöllä antamasta käskystä, jonka katsoi simputukseksi. Oli tuohon aikaan erittäin harvinaista sanoa varusmiehespalveluksessa ei, jos käsky tuli ylemmältä taholta. Reserviupseerikouluun saakka Sipilä kuitenkin eteni.

4. Käytännön mies opiskeli diplomi-insinööriksi Oulussa. Osti it-firma Solitra oy:n osake-enemmistön itselleen 1990-luvulla, hoiti toimitusjohtajan tehtäviä muutaman vuoden. Myi sitten yhtiön amerikkalaisyritykselle. Sipilän potti kauppasummasta oli noin 12 miljoonaa euroa.

5. Harrastanut ilmailua vuosituhannen vaihteesta. Lentänyt myös yli Atlantin. Omistaa helikopterin yhdessä kahden muun henkilön kanssa.

6. Muutti vuoden 1987-mallisen Chevrolet’n puukaasuautoksi. Ajelee sillä vuosittain tuhansia kilometrejä.

7. Sairastui kesällä 2013 ja tammikuussa 2014 keuhkoveritulppaan.

8. Tapasi tulevan Minna-vaimonsa 1977 seurakunnan kesäleirillä. Rakkaus sai alkunsa, kun Sipilä lainasi tytölle patjansa, tällä kun ei sellaista ollut.

Timo Soini (ps), ulkoministeri

S. 30.5.1962

Valtiotieteen maisteri Espoosta

Neljännen kauden kansanedustaja



9. Pääsi rimaa hipoen kansakoulusta keskikouluun, johon piti pyrkiä. Nelosluokkalaisen lukuaineiden keskiarvo oli 7,2. Keskikoulussa lukuhommat alkoivat maistua ja keskiarvo kohosi 8,6:een.

10. Pelasi lapsena innokkaasti jalkapalloa ja seuraa lajia aktiivisesti edelleen. Soini kertoi herkistyneensä, kun tuntematon mies toi lahjaksi hänen oman seuransa, Espoon Tikan, vanhan pelipaidan vaalien alla järjestettyyn toritilaisuuteen.

11. Toimi SMP:n puolusihteerinä vuodesta 1992 vuoteen 1995, kunnes Veikko Vennamon luomus ajautui talousvaikeuksiin ja lopulta konkurssiin. Soini oli avainroolissa, kun Perussuomalaiset-puolue perustettiin SMP:n raunioille. Puheenjohtajana hän on toiminut vuodesta 1997.

12. Kari Bärlund, yksi Soinin lähipiiristä, kavalsi lähes 150 000 euroa puolueen rahaa, kun toimi perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteerinä 2000-luvun alussa. 2014 Soini sanoi, että aika alkaa olla kypsä anteeksiannolle ja totesi ”Karin tehneen paljon hyvääkin”.

13. Soini oli 2012 sydänoperaatiossa, josta ei tihkunut tietoa julkisuuteen. Hän paljasti asian Peruspomo-kirjassaan 2014. Samassa yhteydessä hän mainitsi vuoden 2010 verenmyrkytyksestään, joka aiheutui jalkaan tulleesta ruususta.

14. SMP:n entinen puheenjohtaja Pekka Vennamo on aika ajoin kritisoinut perussuomalaisten linjauksia ja kytköksiä vennamolaisuuteen. Hän kehui kritiikkiä saanutta Pekka Himasen raporttia, jossa korostetaan yksilönvapautta. ”Himanen taitaa olla aidompi vennamolainen kuin Soini perussuomalaisineen”.

15. On saanut monta kertaa kritiikkiä siitä, että vastustaa aborttia katolisen vakaumuksensa vuoksi. Ei ole koskaan kunnolla julkisesti kertonut, mikä sai hänet aikoinaan Irlannissa kääntymään katoliseksi.

16. Liittyi SMP:n jäseneksi 1979. Ensimmäinen puoluekirja kulki lompakossa mukana neljä vuotta, kunnes katosi. Varas iski puoluetoimistoon ja vei Soinin lompakon. Jälkikäteen Soini on harmitellut menetystä puoluekirjan kulttiarvon takia.

Alexander Stubb (kok), valtiovarainministeri

S. 1.4.1968

Filosofian tohtori Espoosta

Toisen kauden kansanedustaja



17. On saanut osakseen paheksuntaa Twitter-viestipalvelun käyttämisestään. Pääministeriuran alussa syntyi kohu, kun tilanne Ukrainassa alkoi kärjistyä ja Stubb twiittasi urheilusuorituksistaan.

18. Tuore valtiovarainministeri sai lyhyestä matematiikasta yo-kirjoituksissa approbaturin, joka on heikoin hyväksytty arvosana. Tosin aine ei ollut puolueen edellisen puheenjohtajan, niin ikään valtiovarainministerin Jyrki Kataisenkaan vahvuuksia: hän ei kirjoittanut matematiikkaa lainkaan.

19. On ollut lapsuudestaan saakka kova urheilija. Oli juniorina muun muassa Suomen golfmaajoukkueessa.

20. Stubbin isä Göran loi aikoinaan 1960-luvun alussa pohjan HIFK:n suuruudelle. Legendaarinen kiekkovaikuttaja valittiin vuonna 2000 kansainvälisen jääkiekkoliiton kunniagalleriaan.

21. Stubbin kummisetä on niin ikään kova luu jääkiekkopiireistä, Suomen ”kiekkokekkoseksi” ristitty lajiliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Kalervo Kummola.

22. Julkisuuteen nousi nimettömien lausuntojen kautta 2009 tieto, että Stubb olisi teini-iässä kiusannut koulukavereitaan. Silloinen ulkoministeri kertoi hölmöilleensä nuorena ja pyysi kiusatuiksi tulleilta anteeksi.

23. Lausahti 2011 Pohjoismaiden neuvostosta spontaanin kommentin, koska ei tiennyt toimittajan mikrofonin olevan auki: ”V-u mitä paskaa, ei voisi vähempää kiinnostaa”. Selitteli heittoaan liian vähillä yöunilla.

24. Letkautellut monesti ironisesti vitsejä isoista etuhampaistaan. ”Tunnetusti minulla on isot etuhampaat. Ei niiden väliin mitään jäänyt”, pääministeri tyynnytteli ydinvoimakiistaa sdp:n kanssa 2014.

Olli Rehn (kesk), elinkeinoministeri

S. 31.3.1962

Filosofian tohtori

Toisen kauden kansanedustaja Helsingistä



25. Olli Rehnin Sirpa-pikkusisko, erittäin lupaava hiihtäjä, kuoli auto-onnettomuudessa 22-vuotiaana 1987.

26. Puolusti voimakkaasti Alpo Rusia julkisuudessa, kun tätä syytettiin sittemmin virheelliseksi todetusta vakoiluepäilystä. Rehn luopui 2003 eduskuntavaaliehdokkuudestaan, jotta pystyi kunnolla hoitamaan Rusin puolustamista.

27. Oli nuoruudessaan lupaava jalkapalloilija. Pelasi Mikkelin Palloilijoiden edustusjoukkueessa 70- ja 80-lukujen taitteessa.

28. Myös Marja-vaimo pyrki eduskuntaan Kaakkois-Suomesta keskustan listoilta, mutta ei tullut valituksi.

29. Politiikan kulisseissa on pidetty varmana tietona, että Rehn palasi kotimaan politiikkaan, koska hänelle olisi etukäteen luvattu paikka ministerinä. Puheenjohtaja Juha Sipilä on tämän kuitenkin kiistänyt.

30. Rehnille povattiin ulkoministerin salkkua. Myönsi jälkikäteen olleensa siitä tehtävästä erittäin kiinnostunut.

31. Poistui protestiksi paikalta kesken vaalikeskustelun maaliskuussa 2015, koska ei saanut mielestään tarpeeksi puheenvuoroja. Rehn oli paikalla, koska puheenjohtaja Juha Sipilä oli estynyt. Muiden puolueiden puheenjohtajat olivat mukana tentissä.

32. Kertoi 2013 olevansa huolissaan EU-kriittisten pienpuolueiden noususta. Piikki osui perussuomalaisiin. Puheenjohtaja Timo Soini kuittasi takaisin, että Rehn on juuttunut muun eliitin kanssa EU:n norsunluutorniin.

Anu Vehviläinen (kesk), kunta- ja uudistusministeri

S. 9.9.1963

Filosofian maisteri

Viidennen kauden kansanedustaja Joensuusta



33. Jäi leskeksi 2011, kun rikoskomisariona työskennellyt puoliso teki itsemurhan pikkujoulujuhlien jälkeen. Myös Vehviläisen isä kuoli oman käden kautta. Nykyinen ministeri oli silloin 11-vuotias.

34. Pukeutui miehensä kuoleman jälkeen lähes poikkeuksetta mustiin vaatteisiin lähes vuoden ajan.

35. Aktiivinen erilaisen kulttuurin harrastaja. Lukee ja kirjoittaa paljon.

36. Kieltäytyi liikenneministerinä 2009 ottamasta vastaan peräti 22 000 nimen kansalaisadressia, joka koski yksityisen yrittäjän tienvarsikylttiä. Syyksi Vehviläinen kertoi sen, että asia oli oikeuskäsittelyssä.

37. Ajautui ministerinä sanasotaan VR:n kanssa. Vehviläinen sanoi 2011, ettei VR olisi oppinut mitään edellisen talven lumikatastrofista. VR vastasi ja kertoi yksityiskohtaisesti, mitä vuodessa oli tehty, ettei vastaava toistuisi.

38. Haastoi yhdessä suomalaisten autourheilulegendojen kanssa nuoret käyttämään autoissa turvavöitä. Kampanja toteutettiin liikenneministeriön ja Liikenneturvan yhteisenä projektina, jossa olivat keulakuvina muun muassa Juha Kankkunen, Mika Häkkinen, Tommi Mäkinen ja Heikki Kovalainen.

39. Asuu Joensuussa yhdessä 14-vuotiaan poikansa kanssa.

Juha Rehula, perhe- ja peruspalveluministeri (lopettaa 2017)

S. 3.6.1963

Sosionomi

Kuudennen kauden kansanedustaja Hollolasta



40. Tunnetaan lempinimellä Juntti. Käyttää sitä itsekin, eikä ole nimestä lainkaan pahoillaan.

41. Kuormittui kovasta työtaakasta sote-uudistuksen takia vuosi sitten. On kertonut olleensa aivan loppu, lähellä uupumusta.

42. Harrastaa raveja, hiihtämistä ja suunnistusta.

43. Maalaistalon poika, joka pitää vahvasti alueensa Päijät-Hämeen puolia.

44. Toimi pätkäministerinä Vanhasen ja Kiviniemen pääministeriaikoina, eikä nytkään ole luvassa suoraa nelivuotiskautta.

45. Reservin kapteenin perheeseen kuuluvat vaimo ja kaksi lasta.

46. Pelaa innokkaasti curlingia. Ollut mukana Lahden curling-liigassa.

Annika Saarikko (kesk), Perhe- ja peruspalveluministeri (aloittaa 2017)

S. 10.11.1983

Filosofian maisteri

Toisen kauden kansanedustaja Turusta



47. Avioitui demarivaikuttaja Erkki Papusen kanssa 2014. Saman vuoden lopulla syntyi pariskunnan esikoinen.

48. Toimi ennen valintaansa kansanedustajaksi useiden keskustaministerien kabineteissa, muun muassa Mari Kiviniemen, Paavo Väyrysen, Liisa Hyssälän ja Juha Rehulan.

49. Haaveili lapsena maatalon emännän ammatista. Tehnyt töitä myös toimittajana ja tiedottajana. Valmistui filosofian maisteriksi mediatutkimuksesta Turun yliopistosta.

50. Teki gradunsa Matti Vanhasen avioerojulkisuudesta. Tutkimusaineistona olivat Ilta-Sanomien kirjoitukset.

51. Sairastui 2013 keuhkoveritulppaan. Huomasi jonkin olevan pielessä, kun puhuminenkin alkoi hengästyttää. Tervehtyi kuitenkin puolessa vuodessa, kun pääsi hoitoon.

52. Sanoi 2010, että Suomen pitäisi tukea islaminuskoisten imaamien koulutusta ja liittää koulutus kenties osaksi korkeakoulututkintoa.

53. Saanut tunnustusta sateenkaariperheiltä homofobian vastaisista asenteistaan ja lausunnoistaan.

54. Vaalien alla kuohutti keskustan taannoin tekemä linjaus, jonka mukaan keskiolut pitäisi siirtää pois ruokakauppa- ja kioskimyynnistä takaisin Alkoihin. Idean äidiksi mainittiin Saarikko. Kohun noustua Juha Sipilä otti pari taka-askelta, eikä asia noussut enää puolueen vaaliteemaksi.

Anne Berner, liikenne- ja viestintäministeri

S. 16.1.1964

Kauppatieteiden maisteri

Ensimmäisen kauden kansanedustaja Espoosta



55. Sukunsa yrityksen, Vallila Interiorin hallituksen puheenjohtaja ja pääomistaja.

56. Puhuu äidinkielenään sveitsinsaksaa. Suku Sveitsistä kotoisin. Bernerillä on sekä Sveitsin että Suomen kansalaisuudet.

57. Toimi perheyritysten liitossa puheenjohtajana 2009–2012. Palkkasi sinne toimitusjohtajaksi Matti Vanhasen. Berner joutui selittelemään ja selvittelemään Vanhasen-aikana pienimuotoista kohua, kun ex-pääministerillä väitettiin olleen suhde niin ikään Perheyritysten liitossa työskennelleen alaisensa kanssa.

58. Aloitti lääketieteen opinnot Sveitsissä, mutta keskeytti ne äitinsä sairastuttua vakavasti. Berner piti samaan aikaan huolta myös kolmesta pikkuveljestään.

59. Valmistui kauppatieteiden maisteriksi 22-vuotiaana ja siirtyi perheyhtiön toimitusjohtajaksi vain 25-vuotiaana. Isä siirtyi samalla syrjään tehtävästä. Samana vuonna Bernerin äiti kuoli.

60. Veti Uusi Lastensairaala -hanketta, joka keräsi nopeassa aikataulussa yli 30 miljoonaa euroa. Berner oli havainnut oman poikansa sairastuttua, että vanhan Lastenklinikan tilat ovat ahtaat ja vanhanaikaiset. Hän kertoi halunneensa lähteä mukaan ja näyttää esimerkkiä vastuunkannosta, jota kaipaa Suomeen vaikeina aikoina enemmänkin.

61. Nousi ensimmäisellä yrittämällään eduskuntaan keskustan listoilta. Ei kuitenkaan ole puolueen jäsen.

62. Espoolaisen perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi kolme varhaisessa aikuisiässä olevaa poikaa.

Kimmo Tiilikainen, maatalous- ja ympäristöministeri

S. 17.8.1966

Maa- ja metsätaloustieteiden maisteri

Neljännen kauden kansanedustaja Ruokolahdelta



63. Kutsutaan politiikan turuilla ja toreilla kotipaikkansa ja luonteensa mukaisesti leijonaksi. Ärhäkkä räksyttäjä, joka osaa olla armoton raatelija poliittisille vihamiehilleen.

64. Pitää Ruokolahdella luomutilaa ja kertoo harrastavansa lintujen bongaamista.

65. Tiilikaisen asumisjärjestelyistä nousi vaalien alla kohu, kun hänen kerrottiin asuvan perheineen Helsingissä, mutta nostavansa verovapaata kulukorvausta sillä perusteella, että kotipaikkakuntana on Ruokolahti. Eduskunnan hallinnosta kuitenkin kerrottiin, että järjestely on laillinen.

66. Tuolla järjestelyllä Tiilikainen kuittaa kuukausittain tuhat euroa enemmän käteen kuin siinä tapauksessa, että ilmoittaisi kotipaikakseen Helsingin.

67. Haastoi 2008 Jarmo Korhosen keskustan puoluesihteerikisassa, mutta hävisi.

68. Tiilikaista epäiltiin 2005 pitopalveluyritykseen liittyvästä konkurssirikoksesta. Kirjanpito oli jäänyt hoitamatta kahdelta vuodelta. Tiilikainen ei kuitenkaan saanut syytettä. Hän oli eronnut yrityksestä aiemmin, mutta uusi johto ei ollut toimittanut tietoa Kaupparekisteriin.

69. On puhunut vahvasti kotimaisen metsähakkeen puolesta energianlähteenä.

Jussi Niinistö (ps), puolustusministeri

S. 27.10.1970

Filosofian tohtori Nurmijärveltä

Toisen kauden kansanedustaja



70. Puhui voimakkaasti Karjalan palauttamisen puolesta vielä silloin, kun hänet valittiin 2011 ensimmäisen kerran eduskuntaan. Sittemmin asia ei ole ollut niin suorasanaisesti Niinistön kautta enää esillä.

71. Erosi vaimostaan 2014 ja alkoi seurustella toimittaja-kirjailija Leena Sharman kanssa.

72. On krisisoinut Tarja Halosta ja Jyrki Kataista Suomen päätöksestä luopua jalkaväkimiinoista. Argumentoinut päätöstä vastaan muun muassa sillä, että ratkaisu ”tulee maksamaan tositilanteessa suomalaista verta.”

73. Niinistön kirjoituksia julkaistiin 1990-luvulla Valkoinen rintama -lehdessä, jota on luonnehdittu useissa yhteyksissä äärioikeistolaiseksi. Niinistö on perustellut asiaa ”nuoruuden radikalismilla” ja kiistänyt kannattavansa ääri-ideologiaa.

74. Niinistö ehdotti 2011, että Suomeen perustettaisiin kodinturvajoukot säästöistä kärsivien puolustusvoimien tueksi. Nykyiseen hallitusohjelmaan on kuitenkin kirjattu puolustussektorille lisää määrärahoja.

75. Reservin yliluutnantti aiheutti kohua ruotsinkielisissä piireissä, kun väitti 2011 Dragsvikin varuskunnan olevan olemassa vain kielipoliittisten syiden vuoksi.

76. Harrastaa aktiivisesti lenkkeilyä. Maraton taittui 17-vuotiaana Helsingissä vesisateessa kolmeen ja puoleen tuntiin.

77. Akateemisen perheen vesa kirjoitti ylioppilaaksi 1989. Papereista löytyy viisi laudaturia ja yksi magna cum laude.

Hanna Mäntylä (ps), sosiaali- ja terveysministeri

S. 19.9.1974

Erityisnuorisotyöntekijä/perushoitaja, yhteiskuntatieteiden ylioppilas

Toisen kauden kansanedustaja Torniosta



78. Kun Mäntylä valittiin 2011 eduskuntaan, häntä yritettiin kiristää tekstiviestillä. Siinä uhattiin kertoa Mäntylästä julkisuuteen kiusallisia asioita. Uhkailija sai tuomion kiristyksen yrityksestä, mutta hänet jätettiin tuomitsematta rangaistukseen.

79. Esittänyt kriittisiä näkemyksiä suomalaisesta rokotusohjelmasta, mutta pyörtänyt sittemmin puheitaan.

80. Ottanut vahvasti kantaa myös nykyistä kriittisemmän maahanmuuttopolitiikan puolesta.

81. Pyöritti vuosituhannen alussa Lahdessa naisten alusvaateliikettä, mutta firma ajautui pahoihin talousvaikeuksiin. Velkaa Mäntylälle jäi kymmeniätuhansia euroja. Pääsi velkajärjestelyyn, ja on sanojensa mukaan kuitannut rästit pois karhuajilleen. Mäntylän ulosottorekisteri on puhdas, merkintöjä ei ole kahden viime vuoden aikana tullut.

82. Mäntylän mukaan viinin myynti marketeissa pitäisi sallia.

83. Saanut kiinnostuksen poliittiseen vaikuttamiseen verenperintönä. Mäntylän isä on toiminut työpaikassaan pääluottamusmiehenä.

84. Perheeseen kuuluvat aikuisiässä oleva tytär ja teini-ikäinen poika. Mäntylällä on myös miesystävä.

Jari Lindström (ps), työ- ja oikeusministeri

S. 28.6.1965

Laborantti

Toisen kauden kansanedustaja Kouvolasta



85. Kertoi asiaa kysyttäessä 2011 olevansa valmis harkitsemaan kuolemanrangaistusta myös Suomeen, mikäli kyse on erittäin vakavista, esimerkiksi lapsiin kohdistuneista rikoksista.

86. Jäi paperimiehen töistä työttömäksi Voikkaalta 2006, kouluttautui laborantiksi, pääsi eduskuntaan 2015 ja löysi itsensä oikeusministerin pallilta 2015. Paljon ehti yhdeksässä vuodessa tapahtua.

87. Entinen paperimies on on räväkän karski suustaan ja harrastaa muun muassa voimanostoa.

88. Syrjäytti Pirkko Ruohonen-Lernerin puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajan paikalta 2014. Vaalien alla lobattiin ja lujaa. Osa viime kauden perussuomalaista kansanedustajista iloitsi, osa pettyi. Kipinät sinkoilivat äänestyksen jälkeen vielä pitkään.

89. Oikeusministerillä piti olla vielä vuosituhannen alussa juristin koulutus. Säädös purettiin, ja Lindström on nyt Suomen historian toinen, jolla ei juridista tutkintoa ole. Leena Luhtanen (sd) oli ensimmäinen.

90. Ei pitänyt siitä, että Teuvo Hakkarainen esiintyi vaalivalvojaisissaan tuhdissa humalassa. Sanoi ryhmänjohtajan vääntävän asian selväksi vaikka rautalangasta.

91. Lindström on sanonut Suomen tarvitsevan lisää kaivoksia. Hän toivoo, ettei Talvivaara likaa pitkäksi aikaa koko alan mainetta.

Sanni Grahn-Laasonen (kok), opetus- ja kulttuuriministeri

S. 4.5.1983

Valtiotieteen maisteri Forssasta

Toisen kauden kansanedustaja



92. Haki aikoinaan 2000-luvun puolivälissä kesätoimittajan paikkaa Iltalehdestä. Kertoi harrastavansa laulua, ja ja työhaastattelija pyysi häntä laulamaan. Grahn lauloi, sai paikan ja teki lyhyen, mutta näkyvän uran lehden palveluksessa.

93. Kertoi toimittaja-aikanaan epävirallisissa yhteyksissä, että opiskelijoita pitäisi kannustaa työntekoon ilman, että siitä rangaistaisiin niin reippaasti opintotukien takaisinperinnällä.

94. Sai osakseen kateutta ja katkeruutta, kun Stubb nimesi ensimmäisen kauden forssalaisedustajan ministeriksi Vihreiden lähdettyä hallituksesta 2014. Sittemmin edeltäjä Ville Niinistö on todennut muun muassa Twitterissä, että ympäristöministeriö ei ole paska, mutta nykyinen ministeri on – juuri Grahniin viitaten.

95. Soidensuojeluohjelman jäädyttäminen nosti ympäristöministeri Grahn-Laasosen varsinkin vihreiden ykköskirosanaksi. Sanattomaksi nuori ministeri ei tuolloinkaan jäänyt, vaan vastasi takaisin ”sivistyneesti piruillen”. Pienen työn äiti saattaa näyttää ulkoisesti pehmeältä, mutta on tiukoissa paikoissa täysin päinvastainen.

96. Aviomies Arttu Laasonen toimii yrityksessä, joka edistää suomalaisten yritysten yhteistyötä muun muassa aasialaisten oppilaitoisten kanssa. Miten sen työn käy jatkossa? Aiheutuuko jääviysongelmia? Tuollaisista asioista erittäin tarkka Grahn-Laasonen tuskin päästää ongelmaa syntymään.

97. Saivat aviomiehensä kanssa tyttövauvan, perheen esikoisen, huhtikuussa 2013.

98. Herätteli kollegansa Lasse Männistön kanssa keskustelua suomalaisista normeista ja säädöksistä, jotka voisi heidän mukaansa ihan hyvin purkaa. Byrokratian purkaminen ei hetkessä käy, mutta ministerin mukaan kokoomus on sitoutunut ensi hallituskaudella siihen, että jos säädetään yksi uusi pykälä, kaksi vanhaa puretaan.

99. Haluaa vapauttaa kauppojen ja parturien aukioloajat.

Petteri Orpo (kok), sisäministeri

S. 3.11.1969

Valtiotieteen maisteri Turusta

Kolmannen kauden kansanedustaja



100. Vaikutti pitkään kokoomuksen kabineteissa, kunnes ex-puheenjohtaja Ville Itälä päätti vetäytyä eduskuntavaaliehdokkuudesta 2007. Itälä testamenttasi äänensä hänelle, ja Orpo pääsi niiden turvin Arkadianmäelle, jossa aloitti nyt kolmannen kautensa.

101. Valittiin vuosi sitten Jari Koskisen tilalle maa- ja metsätalousministeriksi. Otti paikan vastaan, vaikka myönsi, ettei alaa juuri tunne. Hoiti työnsä tunnollisesti ja pääsi nyt jatkamaan ministerinä sillä sektorilla, josta häneltä löytyy työkokemusta jo ajalta, jolloin avusti Ville Itälää.

102. Yksi hänen puolestaan 2015 kampanjoineista oli turkulainen pitkän linjan valtuutettu Olavi Mäenpää, joka on ollut valtakunnanjulkisuudessa esillä lähinnä rasistisiksi luonnehdituista kannanotoista.

103. Huolestui maa- ja metsätalousministerinä ollessaan Itä-Suomen susitilanteesta ja linjasi, että kaatolupia pitää saada poikkeustilanteissa huomattavasti nykyistä nopeammin.

104. Toimi Turun Palloseuran puheenjohtajana 2007–2008.

105. Harkitsi lähtevänsä kokoomuksen puheenjohtajavaaliin viime kesänä, mutta päätyikin tukemaan Jan Vapaavuorta.

106. Lähetti medialle toukokuussa 2013 tiedotteen sukunimensä kirjoitusasusta. ”Esitän teille toiveeni, että sukunimeni taivutettaisiin genetiivissä sukumme yli satavuotisen käytännön mukaisesti muodossa Orpo – Orpon”.

Lenita Toivakka (kok), ulkomaankauppaministeri

S. 28.9.1961

Kauppatieteiden maisteri Mikkelistä

Kolmannen kauden kansanedustaja



107. Aviomies Jukka Toivakka on SM-liigaan tähyävän Mikkelin Jukurien vahva taustavaikuttaja ja hallituksen puheenjohtaja.

108. Perheeseen kuuluu aviomiehen lisäksi kolme aikuista tytärtä.

109. Entinen lentoemäntä kuuntelee mielellään suomalaista pop-musiikkia ja katsoo Aki Kaurismäen elokuvia.

110. Inhosi ala-asteella nokkahuilun soittoa, joka oli pakollista kaikille.

111. Toimi miehensä kanssa 90-luvulla Mikkelin Citymarketin kauppiaspariskuntana. Saivat 1996 Vuoden ympäristökauppa -palkinnon.

112. Oli 1980-luvulla Rexona-tyttönä tv-mainoksissa. Kun asiasta Toivakalta pari vuotta sitten kysyttiin, hän kertoi olevansa kiusaantunut.

113. Tuki Paula Risikkoa viime kesänä kokoomuksen puheenjohtajavaalissa.

Lähteet: Sanomien arkisto. Ylen, Savon Sanomien, MTV3:n, Maaseudun Tulevaisuuden, Verkkouutisten ja Iltalehden julkaisut, ministerien koti­sivut, Lapin käräjäoikeus, Maisterisjätkä – Timo Soini ja Juha Sipilä – keskustajohtajan henkilökuva.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    2. 2

      Esikoistaan odottava Jaana Pelkonen asteli Linnaan ”diskopallona” – kimalteleva paljettipuku korosti vauvavatsaa

    3. 3

      Kuva: Klassinen kömmähdys presidentin edessä – puoliso astui vuoden pakolaisnaisen mekon päälle

    4. 4

      Poliisi epäilee: suomalainen anarkisti kävi ruotsalaisen uusnatsin kimppuun poliisiautossa

    5. 5

      612-kulkueen lähtöpaikalla joukkotappelu, anarkistit yrittivät häiritä – IS seuraa hetki hetkeltä

    6. 6

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    7. 7

      Tässäkö Linnan kuningatar? Nooralotta Neziri saapui juhliin 82 000 euron kaulakorussa

    8. 8

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    9. 9

      Sami Hyypiän lumoavan kaunis Susanna-vaimo pukeutui trendiasuun – asiantuntija: ”Olisin toivonut rohkeampaa valintaa”

    10. 10

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    6. 6

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    7. 7

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    8. 8

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    9. 9

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    10. 10

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    2. 2

      Esikoistaan odottava Jaana Pelkonen asteli Linnaan ”diskopallona” – kimalteleva paljettipuku korosti vauvavatsaa

    3. 3

      Kuva: Klassinen kömmähdys presidentin edessä – puoliso astui vuoden pakolaisnaisen mekon päälle

    4. 4

      Poliisi epäilee: suomalainen anarkisti kävi ruotsalaisen uusnatsin kimppuun poliisiautossa

    5. 5

      612-kulkueen lähtöpaikalla joukkotappelu, anarkistit yrittivät häiritä – IS seuraa hetki hetkeltä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. Näytä lisää