Visa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Oulussa viisi vauvaansa surmannut äiti todettiin syyntakeiseksi

Käräjäoikeuden mielestä Oulun vauvasurmiin syyllistynyt äiti oli teot tehdessään syyntakeinen. Oikeus käsitteli 36-vuotiaan oululaisnaiselle tehtyä mielentilatutkimusta suljetuin ovin maanantaiaamuna.
Hoikka äiti kätki kasvonsa kuvaajilta mustaan ponchoon kuvaajilta. Hän kuunteli rauhallisena, katse lattiaan kohdistettuna oikeuskäsittelyä.

Oulun käräjäoikeus on välituomiossaan joulukuussa todennut, että äiti syyllistyi viiden synnyttämänsä lapsen kuolemaan. Oikeuden mukaan äidin tarkoituksena oli ollut tappaa synnyttämänsä vauvat.

Yllä olevalla videolla kihlakunnan syyttäjä Sari Kemppainen kommentoi välituomiota.

Syyttäjä vaatii äidille elinkautista vankeusrangaistusta viidestä murhasta ja viidestä hautarauhan rikkomisesta. Oikeus ei välituomiossaan ottanut kantaa rikosnimikkeeseen.

Syyttäjän mukaan äiti jätti yksin kotonaan synnyttämäänsä lapset vaille hoitoa, lämpöä ja hoivaa, jolloin täysi-ikäisinä syntyneet vauvat kuolivat muutaman päivän kuluttua synnytyksestä.

Tragedia paljastui melko täsmälleen vuosi sitten Oulun Heinäpäässä. Äiti säilytti lastensa ruumiita aluksi asuntojensa varastossa pakastimessa.

Hän muutti kolme kertaa ja kuljetti vainajat mukanaan. Lapset syntyivät parin vuoden välein vuosina 2005 – 2013.

Uusimpaan kerrostalokotiin pakastin ei kulkeutunut mukana, jolloin äiti piti vainajia kellarikomerossa. Sieltä ruumiiden haju levisi käytävään.

Hajua tutkineet huoltomiehet tekivät karmean löydön.

Äiti salasi raskautensa lähimmiltään ja valehteli muun muassa työkaverilleen muuttuneesta olemuksestaan. Vain yhdestä raskaudesta hän kertoi avoimesti. Kotona tapahtuneen synnytyksen jälkeen hän totesi sekä entiselle miehelleen että muille saaneensa keskenmenon ja synnyttäneensä kuolleen vauvan.

Äiti otettiin kiinni samana päivänä, kun vauvat löytyivät.

Äiti kiistää murhanneensa lapset. Hän sanoo luulleensa, että lapset syntyivät kuolleena. Hän myöntää syyllistyneensä korkeintaan törkeisiin kuolemantuottamuksiin.

Oikeudessa esitettiin aiemmin tutkimustuloksia, jonka mukaan syntyneet vauvat ehtivät elää ennen kuolemaansa 3-4 päivää. Lapset kuolivat hoidon ja lämmön puutteeseen. Lasten elinaikaa on selvitetty hammaskiilletutkimuksella.

Oikeuden käsittely jatkuu syyttäjän ja vastaajan seuraamuskeskusteluin.

Tuomio annetaan kahden viikon kuluttua.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  2. 2

    Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

  3. 3

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  4. 4

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. 6

    Keille kaikille tiemaksut lankeaisivat? Näin kohdeltaisiin prätkiä, polkupyöriä, traktoreita, mopoja, mönkijöitä...

  7. 7

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyivät lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  8. 8

    Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

  9. 9

    Käytätkö silmälaseja? 6 tyyliasiaa, jotka kannattaa ottaa huomioon

  10. 10

    Esko Roine muistelee kollegoidensa muistisairauksia – näyttelijä ”ampui itsensä” vahingossa kesken esityksen teatterilavalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  2. 2

    Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

  3. 3

    Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

  4. 4

    Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

  5. 5

    Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

  6. 6

    Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

  7. 7

    Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

  8. 8

    Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

  9. 9

    Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

  10. 10

    George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  3. 3

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  4. 4

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

  2. 2

    Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

  3. 3

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  4. 4

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. Näytä lisää