Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Syyttäjä vaatii maksimirangaistusta: Surmat tahallisia, äiti toimi rationaalisesti

Oikeudessa rauhallisesti, ehkä vähän poissaolevan oloisena esiintynyt äiti kiistää tappaneensa lapsensa tahallisesti. Mielentilatutkimuksessa hänet todettiin syyntakeiseksi.
Kihlakunnansyyttäjä Sari Kemppainen vaatii vauvasurmaajalle elinkautista rangaistusta viidestä murhasta ja viidestä hautarauhan rikkomisesta.

– Oikeudessa ei ole tullut esille mitään sellaisia seikkoja, joiden pohjalta asiaa pitäisi käsitellä muulla tavoin. Mielentilatutkimuksessa ei myöskään tullut esiin seikkoja, jotka alentaisivat rangaistusta tai vaikuttaisivat teon arviointiin, Kemppainen totesi.

Oulussa viisi vastasyntynyttä lastaan surmannut äiti todettiin mielenterveystutkimuksessa syyntakeiseksi tekojen aikana.

– Vaadin maksimirangaistusta, perusteena tekojen poikkeuksellisuus, tekotapa ja toistuvuus.

Syyttäjän mukaan kyseessä on Suomen rikoshistoriassa hyvin poikkeuksellinen tapaus, koska äiti surmasi viisi vauvaansa.

Vauvat syntyivät parin vuoden välein vuosina 2005-2013. Äiti salasi raskautensa, synnytti lapset yksin kotona, ei hakenut apua. Hän kätki vauvojen ruumiit sankkoihin, jotka vei pakastimeen. Hän kuljetti vainajia mukanaan kolmessa eri muutossa.

Tapaus paljastui vuosi sitten, kun kellarikomerossa säilytettyjen ruumiiden haju johti karmeaan löytöön.

Äiti sulki vaikeat asiat mielestään

Puolustusasianajaja Meeri Palosaaren mukaan äiti syyllistyi lapsensurmiin. Syytetty on kiistänyt tahallisesti tappaneensa lapsensa.

Hän on luullut synnyttäneensä lapset kuolleena.

Teot ovat puolustuksen mukaan samanlaisia kuin monet muut naisen tekemät lapsensurmat aiemmin.

– Tekojen lukuisuuden ja toistuvuuden takia, lapsensurmat eivät tule kyseeseen. Äiti on toiminut tietoisesti ja toimintakykynsä säilyttäen, syyttäjä Kemppainen vastasi puolustukselle.

Perimmäistä motiivia viidelle vauvasurmalle ei löytynyt mielentilatutkimuksenkaan aikana. 36-vuotias nainen surmasi viisi vastasyntynyttä lastaan vuosina 2005-2013. Hän jätti lapset vaille lämpöä ja hoitoa ja sulki nämä lopulta sankkoihin ja vei piiloon.

– Vaikka hänet on todettu syyntakeiseksi, on hänen toimintakykynsä ollut olennaisesti heikentynyt, Palosaari totesi oikeudessa.

Puolustus: Äiti toimii ahdistuneena

Palosaaren mukaan äidillä on todettu persoonallisuushäiriö, jonka vuosi hän koki, ettei keksi keinoja selvitä kovasta elämäntilanteestaan, veloistaan ja alkoholiongelmastaan.

– Hänen tunne-elämänsä on ollut sellainen, että hän sulki pois vaikeat asiat toimimalla järkevästi. Tähän kuuluu se, ettei hän näyttänyt ulospäin järkyttyneeltä tai ahdistuneelta. Hän suojasi itseään tunnekosketuksilta, joita ei pystynyt käsittelemään.

Palosaaren mukaan tällainen – mielentilatutkimuksessa esiin tullut – käytös on tyypillistä naisten tekemille lastensurmille, joista on tieteellistä tutkimusta ja myös oikeuskäytännön esimerkkejä.

– Mikään ei tue päätelmää, että äiti olisi tehnyt teot tahallisesti, saatikka että olisi suunnitellut vauvojen tappamista. Hän toimi ahdistuneena ja elämänhallintansa menettäneenä, Palosaari sanoi.

Siksi hän eristi ahdistavat tunteet ja kykenemättömyytensä toimia. Siksi hän salasi raskautensa, ei käyttänyt neuvolapalveluita, ei pyytänyt apua ja lopulta säilytti kuolleena syntyneeksi luulemiensa lapsien ruumiit.

Oikeus antaa tuomion vauvasurmista kahden viikon kuluttua.

Näitä luetaan!

  1. 1

    MM-hiihdot vauhdissa, Yle näytti studiolähetystä – näin se perustelee katsojat suututtaneen valinnan

  2. 2

    Kommentti: MM-kisojen suorassa lähetyksessä tehtiin käsittämätön ratkaisu – nyt pelisilmä käyttöön, Yle!

  3. 3

    Saarinen ja Niskanen mitalivauhdissa! Suomalaisduo parisprintin MM-loppukilpailuun

  4. 4

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  5. 5

    Perussuomalaiset: Terhi Kiemungin potkujen taustalla tiliepäselvyyksiä

  6. 6

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    ”En tajunnut” Little Mixin laulajalle kävi kiusallinen vaatemoka – nopeasti poistettu kuva leviää yhä

  9. 9

    Matti Nykänen suivaantui kovaa tekstiä Janne Ahosesta laukoneelle norjalaistähdelle – ”Norjalaiset ovat ennenkin puhuneet p**kaa”

  10. 10

    Tiesitkö kikasta? Näin saat vähennettyä nastarenkaiden tuottamaa rengasmelua – jopa täysin ilmaiseksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  4. 4

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  5. 5

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  6. 6

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  7. 7

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  10. 10

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    MM-hiihdot vauhdissa, Yle näytti studiolähetystä – näin se perustelee katsojat suututtaneen valinnan

  2. 2

    Kommentti: MM-kisojen suorassa lähetyksessä tehtiin käsittämätön ratkaisu – nyt pelisilmä käyttöön, Yle!

  3. 3

    Saarinen ja Niskanen mitalivauhdissa! Suomalaisduo parisprintin MM-loppukilpailuun

  4. 4

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  5. 5

    Perussuomalaiset: Terhi Kiemungin potkujen taustalla tiliepäselvyyksiä

  6. Näytä lisää