Ilmari, Ilmo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tämä oli Aarniolle iso pettymys tuomiossa – aikoo valittaa

Jari Aarnio on osin pettynyt, osin hyvin tyytyväinen Helsingin käräjäoikeuden ratkaisuun Trevoc-jutussa, kertoo hänen asianajajansa Riitta Leppiniemi.
Leppiniemen mukaan Aarnio on tyytyväinen muun muassa siihen, että syytteet törkeästä petoksesta ja törkeästä lahjuksen ottamisesta hylättiin.

– Hän on koko ajan sanonut, ettei hän ole erehdyttänyt sen paremmin esimiehiään kuin Helsingin poliisilaitosta näissä hankinnoissa, Leppiniemi sanoo.

Sen sijaan syytteen hyväksyminen törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä on Leppiniemen mukaan Aarniolle iso pettymys.

Aarnio tuomittiin myös lahjuksen ottamisesta.

– Se liittyi pakettiauton käyttöön ja kahden iPadin ottamiseen. Aarnio sanoo, ettei hän ole ikinä ajatellut, että lainatessa kaverilta pakettiautoa ja viedessä kaverille oman auton käyttöön voisi syyllistyä lahjuksen ottamiseen, Leppiniemi kertoo.

Leppiniemi tiivistää Aarnion suhtautuvan tuomioon kaksijakoisesti.

Hän myös kertoo Aarnion aikovan valittaa tuomiostaan. Aarnio tuomittiin seurantalaiteyhtiö Trevocin jutussa 1 vuoden ja 8 kuukauden ehdottomaan vankeuteen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    2. 2

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    3. 3

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Kuuma F1-huhu! Maksoiko Mercedes jättimäisen siirtosumman Bottaksesta?

    6. 6

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    7. 7

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    8. 8

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    9. 9

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    10. 10

      4 ällöttävää asiaa, jotka voit joutua kohtaamaan, jos et vaihda lakanoitasi riittävän usein

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    4. 4

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    5. 5

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    6. 6

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    7. 7

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    9. 9

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    10. 10

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    2. 2

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    3. 3

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Kuuma F1-huhu! Maksoiko Mercedes jättimäisen siirtosumman Bottaksesta?

    6. Näytä lisää