Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Puolustusvoimien jättiharjoitus alkoi – tällaista uutta, ovelaa taistelutapaa siellä harjoitellaan

Puolustusvoimilla on käynnissä suurin harjoitus tänä vuonna. Uutta on kokonaisvahvuus ja maavoimien uuden taistelumenetelmän harjoittelu.
Maavoimien järjestämä WIHURI15-harjoitus Pohjois-Karjalassa kuuluu puolustusvoimien suurimpiin harjoituksiin pitkiin aikoihin Suomessa. WIHURI15 on Puolustusvoimien suurin harjoitus tänä vuonna. Se pidetään 2.-11.6.2015.

Kainuun prikaatin esikuntapäällikkö, eversti Kari Pietiläisen mukaan nyt päästään harjoittelemaan maavoimien uutta taistelutapaa eli Maavoimien taistelu 2015 -menetelmää.

– Harjoitukseen osallistuu paljon enemmän reserviläisiä. Mukana ovat lisäksi kaikki puolustushaarat, Puolustusvoimien tiedottaja Henrik Gahmberg kertoo.

Harjoitusjoukon kokonaisvahvuus on noin 10 000 henkilöä, joista reserviläisiä on noin 2 000. Harjoitukseen osallistuu varusmiehiä, reserviläisiä ja henkilökuntaa lähes kaikista Maavoimien joukko-osastoista, Ilma- ja Merivoimista sekä Pääesikunnan alaisista laitoksista.

Ensitestissä uusi taistelumenetelmä

Kainuun prikaatin esikuntapäällikkö, eversti Kari Pietiläinen kertoo, että nyt päästään harjoittelemaan maavoimien uutta taistelutapaa eli Maavoimien taistelu 2015 -menetelmää.

– Myös osallistuvan joukon suuruus on tärkeä asia. Ns sinisellä puolella ovat mukana Kainuun prikaati, jääkäriprikaati, Porin prikaati ja Pohjois-Karjalan rajavartiosto. Ns. keltaisen puolen rungon muodostavat Panssariprikaatin joukot, Pietiläinen sanoo.

Kainuun prikaatin tiedottaja Satu Hujasen mukaan harjoituksessa on kyse myös siitä, että maavoimien taistelutapaa ja joukkoja uudistetaan omista suomalaisista lähtökohdista.

– Nyt päästään ensimmäistä kertaa harjoittelemaan maavoimien taistelumenetelmää, joka kantaa nimeä Maavoimien taistelu 2015, hän sanoo.

Uusi taistelumenetelmä koskee organisaatioita, materiaalia, toimintatapoja ja henkilöstöä.

Armeija on tehnyt pari vuotta sitten varusmiestyönä aiheesta opetuselokuvan ”Maavoimien taistelu 2015”. Filmissä esitellään paitsi uutta taktiikkaa myös uusia varusteita: lämpötähystimiä, panssarintorjunta-aseita ja uusia johtamisjärjestelmiä eli suomeksi taistelijoiden pieniä kosketusnäytöllisiä tietokoneita.

Taistelijapareille hyvästit

Maavoimien taistelutavassa perinteisen aluepuolustuksen perusfilosofia muuttuu. Aiemmin puolustustaistelu on perustunut tärkeiden maastonkohtien pitämiseen, mutta tulevaisuudessa joukot yrittävät tuottaa hyökkääjälle riittävät tappiot hajautetummin, aktiivisemmin ja joustavammin. Jatkossa on enemmän sijaa oma-aloitteisuudelle ja oveluudelle. Alueellisiin joukkoihin kuuluu lähes 60 prosenttia sodan ajan armeijasta.

Poterotasolla uudistus tarkoittaa sitä, että taistelijapareista luovutaan. Tilalle tulevat kolmen hengen partiot. Kolmesta partiosta muodostuu ryhmä ja kolmesta ryhmästä joukkue. Komppaniassa olisi 3–4 joukkuetta. Ryhmänjohtajille hankitaan radio ja taistelijan päätelaite, jolloin joukon käsitys taistelukentän tilanteesta paranee. Uutta taistelutapaa opetetaan sodan ajan joukoille. Suurta reserviä, joka on koulutettu vanhaan malliin, ei voida kertausharjoitusten vähyyden takia kouluttaa uusiin oppeihin.

Uudessa taistelutavassa ei yritetä jäykästi puolustaa tiettyä linjaa tai maastokohtaa, vaan taisteluosastot yrittävät kuluttaa vihollista, pysäyttää sen ja sitoa sen joukkoja taisteluun ennen vastahyökkäystä. Yllättävien tuli-iskujen toivotaan hajottaman suunnitelmat ja pysäyttävän liikkeen.

Yllättäviä iskuja tehdään monesta kohtaa. Taistelijoiden omalle oveluudelle ja kekseliäisyydellekin jätetään tilaa nopeatempoisessa taistelussa, jossa liikutaan niin miehistönkuljetusajoneuvoilla kuin mönkijöillä.

Kättä pidempääkin on: viuhkapanoksia, panssarimiinoja, sinkoja, panssarintorjuntaohjuksia. Tulitukea voidaan antaa kranaatinheittimillä, tykistöllä ja raketinheittimillä. Maavoimien uudehko hankinta ovat panssariin hakeutuvat tykistön 155 mm:n kranaatit.

Kuin Raatteen tiellä

IS uutisoi maaliskuussa 2014, että hahmotelma taistelun kulusta tuo mieleen Suomussalmen ja Raatteen taistelut talvisodasta. Tammikuussa 1940 suomalaiset saartoivat Neuvostoliiton divisioonat ja kuluttivat maanteille pysähtyneet vihollisjoukot loppuun yllättävillä iskuilla pala palalta. Noista hirvittävistä päivistä on tultu aika paljon eteenpäin.

Silloin oli hyvä, jos sotamiehelle löytyi edes kivääri ja asepuku. Nykyään yksittäisiäkin taistelijoita voidaan varustaa lämpötähystimillä, pimeänäkölaitteilla ja viestivälineillä.

Sotahistoriassa kautta aikojen sotilas ei yleensä koskaan tiedä, mitä taistelukentällä laajemmin tapahtuu. Tulevaisuudessa omalta kämmentietokoneelta voi pyytää tykistökeskitystä vihollisryhmitykseen.

Suomen puolustusajattelun ydin on edelleen, että koko maata puolustetaan. Uudistettua taistelutapaa onkin aluksi opetettu etenkin alueellisille joukoille, jotka paikallisten joukkojen kanssa vastaavat isolta osin aluepuolustuksesta.

Sitten on vielä erikseen maavoimien keihäänkärki, operatiiviset joukot. Kovimpiin ratkaisutaisteluihin voidaan heittää Leopard-taisteluvaunujen tukemia mekanisoituja ja moottoroituja taisteluosastoja sekä valmiusprikaateja ja helikopterijoukkoja. Ne ovat armeijan parhaiten varustettuja joukkoja, joiden pitäisi lyödä vihollinen.

Taistelutavan muutoksesta aiemmin uutisoineen Helsingin Sanomien mukaan taistelutapaa on kehitetty maasotakoulussa, jossa sitä on testattu sotapeliohjelmilla ja operaatioanalyysityökaluilla.

Ruotuväki-lehti uutisoi viime vuonna, että uudistetun taistelutavan mukaan joukot hajaantuvat laajemmin kentälle, mikä tarkoittanee, että yhä useampi sotilas jouduttaisiin tulevissa sodissa myös hautaamaan sinne.

Näin harjoitus näkuu liikenteessä

Harjoituksen suunnittelu on aloitettu keväällä 2013. Harjoituksen johtaa Kainuun prikaatin komentaja prikaatikenraali Jukka Sonninen.

Harjoitusjoukkojen suuruus näkyy myös laajasti liikenteessä harjoitusalueella Pohjois-Karjalassa ja varsinkin Pielisen länsipuolella koko harjoituksen ajan. Erityisesti harjoituksen alku- ja loppuajankohtina 2.-4.6. ja 10.-11.6. joukkojen moottorimarssit vaikuttavat liikenteeseen valtateillä 5 ja 6 sekä tiellä 75.

Kalustoa siirtyy harjoitusalueelle rautateitse ja maanteitse sekä linja-autokuljetuksin että moottorimarssein puolustusvoimien eri joukko-osastoista ja hallintoyksiköistä. WIHURI15-harjoitusta edeltävän Maavoimien vaikuttamisharjoituksen kalustoa siirtyy Rovajärveltä Kajaaniin Kainuun prikaatin tiloihin toukokuun viimeisellä viikolla, josta joukot jatkavat Pohjois-Karjalaan kesäkuun puolella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

    6. 6

      Valkoinen talo eväsi useilta tiedotusvälineiltä pääsyn tiedotustilaisuuteen

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    9. 9

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    10. 10

      Lennun voittokulku Yhdysvalloissa jatkuu: Jimmy Fallon matki Niinistön koiran legendaarista virnistystä, yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    6. 6

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    7. 7

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    8. 8

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    9. 9

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    10. 10

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    5. 5

      Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

    6. Näytä lisää