Ilmari, Ilmo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Taustapaperissa yksityiskohta tasa-arvoisesta avioliittolaista – voiko vielä kaatua?

Hallitusneuvotteluiden taustapaperi nosti epäilyksen siitä, ettei tasa-arvoinen avioliittolaki menisikään läpi.
Aamulehdessä nostettiin tänään esiin kysymys, voisivatko pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja Timo Soini (ps) kaataa tasa-arvoisen avioliittolain.

– Tasa-arvoinen avioliittolaki, translaki ja äitiyslaki viedään puheenjohtajien päätettäväksi, kerrotaan tänään julkistetussa hallitusneuvotteluiden tausta-aineistossa.

Tausta-aineistossa eikä hallitusohjelmassa kerrota hallituksen kantaa tasa-arvoiseen avioliittolakiin. Tausta-aineisto toimii pohjana hallituksen toimintasuunnitelman ja kärkihankkeiden jatkovalmistelussa.

Edellinen eduskunta hyväksyi tasa-arvoisen avioliittolain, mutta sen vaatimat lainmuutokset jäivät nykyiselle hallitukselle. Nykyisen hallituskolmikon puheenjohtajista Sipilä ja Soini vastustivat avioliittolakia ja kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb kannatti sitä.

Sipilä on tosin arvioinut aiemmin, että edellisen eduskunnan selkeä kanta avioliittolakiin sitoisi myös uutta hallitusta.

– Enemmistö oli sen verran selkeä, että en usko, että se missään käsittelyvaiheessa enää muuttuu muuksi, Sipilä kommentoi avioliittolain äänestyksen aikaan Ylelle.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä vastusti viime marraskuun äänestyksessä avioliittolakia lähes yksimielisesti. Vain kansanedustaja Arja Juvonen kannatti sitä. Keskustassa lain kannattajia oli kuusi ja vastustajia 30.

Kokoomuksessa oli enemmän muutoksen kannattajia kuin vastustajia. Luvut olivat 28-16 tasa-arvoisen avioliittolain puolesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    2. 2

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    6. 6

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    7. 7

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    8. 8

      Näin Shirly Karvinen edustaa Suomea Miss Universum -kisassa – lipui kameroiden eteen seksikkäästi läpikuultavassa asussa

    9. 9

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    10. 10

      Trump haluaisi nähdä USA:ssa vähemmän bemareita ja Saksassa enemmän Chevroleteja – saksalaisministeri: ”Rakentakaa parempia autoja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    4. 4

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    5. 5

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    6. 6

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    7. 7

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    8. 8

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    9. 9

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    2. 2

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    6. Näytä lisää