Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Yllättävä havainto hätäkeskuksessa: Elvytyksestä kieltäydytään ohjeista huolimatta

Sekä Hätäkeskuslaitos että SPR korostavat varhain aloitetun elvytyksen tärkeyttä. Jos potilas odottaa ammattiapua 10 minuuttia ilman elvytystä, hän kuolee 90 prosentin todennäköisyydellä.
Kaikki hätäkeskukseen soittavat eivät aloita elottoman potilaan elvytystä, vaikka hätäkeskus ohjeistaa puhelimessa toimimaan näin. Huolestuttavasta havainnosta uutisoi ensimmäisenä Yle.

– Ilmiöstä en puhuisi, mutta laadunvalvonnassa ja päivystäjien kokemusten perusteella olemme havainneet, että elvytyksestä kieltäydytään. Joko sanotaan, ettei pystytä tai haluta, Hätäkeskuslaitoksen viranomaisyhteistyön johtaja Juha-Veli Frantti kertoo.

Tapausten määrää ei Frantin mukaan tilastoida, mutta havainnosta on yllätytty Hätäkeskuslaitoksessa.

– Syitä sille, miksi elvytystä ei aloiteta, emme selvitä. Päivystäjä pyrkii saamaan apua potilaalle. Jos puhelimessa oleva henkilö kieltäytyy, kysytään, onko paikalla joku muu, joka voisi aloittaa elvytyksen.

Elvytyksellä valtavan suuri merkitys

Sydänpysähdyspotilaan ennuste huononee noin kymmenellä prosentilla joka minuutti, jos hän ei saa apua. Jos hän joutuu odottamaan ammattiapua kymmenen minuuttia ilman elvytystä, hän kuolee 90 prosentin todennäköisyydellä.

Suomen Punaisen Ristin ensiavun asiantuntija Kristiina Myllyrinne puhuu mieluiten auttamisen ketjussa, jonka jokainen lenkki on tärkeä – erityisesti maallikon toiminta ennen ensihoitoyksikön saapumista paikalle.

– Nopeasti aloitettu, tehokas elvytys nostaa selviytymistodennäköisyyttä hurjasti. On puhuttu jopa kymmenistä prosentista.

– Voidaan puhua jopa 35 tai 50 prosentista. Toivoisimme, että maallikot ymmärtäisivät, miten keskeisessä asemassa heidän toimintansa on, Frantti toivoo.

Aina haasteellinen tilanne kohdata

Myös Myllyrinne pitää yllättävänä sitä, että elvytyksestä kieltäydytään.

– Osa varmasti ehkä arkailee, mutta uskaltaisin sanoa, että ainakin hätänumero tunnetaan Suomessa hyvin ja kynnys hälyttää apua on matala. Se on ensimmäinen askel auttamiseen.

Hän kuitenkin myöntää, että elvytys on aina haasteellinen tilanne kohdata, eivätkä kaikki osaa ennakoida, miten tilanteessa pystyy toimimaan.

– Tilanne voi olla haastava varsinkin silloin, kun kyseessä on vaikkapa vakavasti loukkaantunut tai verinen ihminen.

Elvytyksessä ei voi mokata

Sydänliiton mukaan Euroopan elvytysneuvoston mukaan noin sata tuhatta ihmishenkeä olisi vuosittain pelastettavissa, jos kanssaihmiset tunnistaisivat hätätilanteet ja uskaltaisivat aktiivisesti ryhtyä elvytykseen kodeissa, kaduilla, työ- ja harrastuspaikoilla.

Puhaltaminen vaatii enemmän harjoittelua kuin painelu. Myllyrinteen mukaan kokemattomia voidaankin rohkaista ryhtymään elvyttämään korostamalla, että rintakehän painelu käsin siihen saakka, että apua saadaan paikalle on parempi vaihtoehto kuin olla tekemättä mitään.

– Elvytyksestä ei voi tehdä mitään väärää, kun kyseessä on ihminen, jonka peruselintoiminnot ovat pettäneet. Ellei häntä auteta, tilanne päättyy hyvin surullisesti.

Kaikki toiminta onkin Myllyrinteen mukaan autettavan eduksi, ja on parempi lähteä yrittämään, vaikka ei osaisikaan ennestään.

– Tilanteessa, jossa vaaditaan elvytystä juostaan kilpaa ajan kanssa ja jo painelulla voidaan auttaa ylläpitämään aivojen hapensaantia ja estämään vaurioita.

Näin toimit elvytystä vaativassa tilanteessa

1. Herättele, ravistele: Reagoiko henkilö mitenkään?

2. Soita hätäkeskukseen (112). Kerro missä olet ja mitä on tapahtunut. Kun hätäpuhelun syynä on eloton henkilö, apuun lähetetään välittömästi ensihoitoyksikkö.

3. Aloita hätäkeskuksen ohjeiden mukaan paineluelvytys.

4. Nykyisen suosituksen mukaan elvytystä suoritetaan 30 painalluksen ja kahden puhalluksen tahdissa. Jos kyseessä on vedestä pelastettu aikuinen tai lapsi, tulee elvytys aloittaa viidellä alkupuhalluksella ja siirtyä vasta sitten 30 painalluksen ja kahden puhalluksen tahtiin.

5. Jatka elvytystä kunnes ensihoitoyksikkö saapuu paikalle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Röyhkeä ryöstö Porissa – poliisi kaipaa havaintoja tummiin pukeutuneista miehistä

    4. 4

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    5. 5

      IS seuraa miesten sprintin karsintaa – Martti Jylhältä hyvä hiihto!

    6. 6

      Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

    7. 7

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    8. 8

      Kohuhiihtäjälle rahaa kerännyt Aleksi Valavuori arvoituksellisena – ”Perjantaina tulee ulos iso uutinen”

    9. 9

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    10. 10

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    4. 4

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    5. 5

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    6. 6

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    7. 7

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    8. 8

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    9. 9

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    10. 10

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Röyhkeä ryöstö Porissa – poliisi kaipaa havaintoja tummiin pukeutuneista miehistä

    4. 4

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    5. 5

      IS seuraa miesten sprintin karsintaa – Martti Jylhältä hyvä hiihto!

    6. Näytä lisää