Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

EK:n Alahuhta vetosi johtajiin lahjoitusten ja palkka-alen puolesta

Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja Matti Alahuhta on vedonnut yritysjohtajiin, jotta nämä lahjoittaisivat yhteiskunnassa tärkeinä pitämilleen kohteille tai alentaisivat palkkojaan. Asiasta kertoi Suomenmaa.
Alahuhta lähetti EK:n jäsenyritysten johtajille kirjeen, jossa hän kertoo itse päättäneensä lahjoittaa seuraavan neljän vuoden aikana vuosittain merkittävän summan koulutukseen ja tutkimukseen.

Alahuhdan mukaan yritysjohtajilla on vaikeassa taloustilanteessa mahdollisuus auttaa osaltaan Suomen nostamisessa kriisistä.

– Näin tuemme pääministerimme tavoin tämän tärkeän sopimuksen syntymistä. Sen toteutuminen on ratkaisevan tärkeää maamme saamiseksi nousuun, Alahuhta kirjoittaa.

Hän viittaa kirjeessään presidentti Sauli Niinistön ja pääministeri Juha Sipilän yhteiskunnan hyväosaisimmille esittämiin vetoomuksiin osallistua Suomen tilanteen helpottamiseen omista etuuksistaan luopumalla.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

  2. 2

    HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

  3. 3

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  4. 4

    Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

  5. 5

    Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

  6. 6

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  7. 7

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  8. 8

    Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

  9. 9

    Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

  10. 10

    Autosport: Jari-Matti Latvala pahoitti mielensä huhuista: ”Olin todella poissa tolaltani”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  2. 2

    Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

  3. 3

    Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

  4. 4

    Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

  5. 5

    Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

  6. 6

    Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

  7. 7

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  8. 8

    Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

  9. 9

    ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

  10. 10

    Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  3. 3

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  4. 4

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  5. 5

    Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

  6. 6

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  7. 7

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  8. 8

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  9. 9

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  10. 10

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

  2. 2

    HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

  3. 3

    Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

  4. 4

    Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

  5. 5

    Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

  6. Näytä lisää