Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Sonnit joutuivat merihätään Oulussa – vauhkoontuneita eläimiä jouduttiin lopettamaan

Sonnit karkasivat ja lähtivät uimaan saarelta mantereelle Oulun Pateniemessä.
Silminnäkijöitä hämmensi tiistai-iltapäivällä erikoinen näky Oulun Pateniemessä: useita sonneja oli joutunut mereen veden varaan.

Ilta-Sanomien paikalla ollut kuvaaja Ville Honkonen kertoi nähneensä meressä sekä kuolleita että elossa olevia sonneja.

– Kaksi sonnia oli hengissä meressä ja ne liikuttelivat päitään, mutta olivat paikallaan. Mutta kuolleita sonneja näkyi myös.

– Ne ovat erkaantuneet jostakin laumasta ja lähteneet uimaan merelle. Sonnien tarkkaa määrää ei ole tiedossa, mutta arvioiden mukaan niitä on noin seitsemän, Honkonen kertoi.

Kärsiviä eläimiä lopetettu ampumalla

Poliisin mukaan 46 sonnia vietiin eilen läheiselle saarelle luonnonmukaisiin oloihin laiduntamaan.

– Kraaselin saaressa on perinnebiotooppialue, mihin on aidattu 130 hehtaaria, minne eläimet toimitettiin, kertoi vanhempi konstaapeli Petri Puranen Oulun poliisin johtokeskuksesta alkuillasta.

Tänään osa sonneista karkasi aitauksesta ja lähti omin päin uimaan mantereelle päin. Saaresta mantereelle on matkaa noin kolme kilometriä.

– Uintimatka on ollut niin raskas niille, että osa niistä on hukkunut ja osa on joutunut hyvin heikkoon kuntoon. Ne olivat aggressiivisia ja vauhkoontuneita. Eläinlääkärin ja omistajan neuvottelujen jälkeen päätettiin, että seitsemän niistä lopetettiin, Puranen kertoi.

Poliisi tiedotti myöhemmin, että kuolleita nautoja oli yhteensä 18. Kahdeksan eläintä oli jouduttu lopettamaan heikkokuntoisuuden ja aggressiivisuuden vuoksi.

IS:n kuvaaja Ville Honkosen mukaan paikalla oli runsaasti yleisöä ja sonnien tilanne oli herättänyt keskustelua sosiaalisessa mediassa.

Juttua korjattu ja täydennetty poliisin tiedoilla kello 19:26: karanneet eläimet olivat sonneja, eivätkä lehmiä.

Juttua päivitetty kello 22.50 poliisin tuoreilla tiedoilla kuolleiden eläinten määrästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    4. 4

      Bottaksen tilanteesta mielenkiintoinen paljastus – näin erikoisesti voi käydä tämän kauden jälkeen

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Pekka Holopaisen kolumni: 100 000 euroa kankkulan kaivoon – Kaisa Mäkäräisen kanssa sählätään uskomattomalla tavalla

    7. 7

      Helsingin Tapaninvainiossa suuri tulipalo – pelastuslaitos julkaisi paljonpuhuvan kuvan liekkimerestä

    8. 8

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    9. 9

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    10. 10

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    4. 4

      Bottaksen tilanteesta mielenkiintoinen paljastus – näin erikoisesti voi käydä tämän kauden jälkeen

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. Näytä lisää