Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lämpö saapuu vihdoin Suomeen – luvassa hellelukemia

Tänään saatiin nauttia aurinkoisesta ja lämpimästä säästä monissa paikoin Suomea. Ilmatieteen laitoksen mukaan hellelukemia pitää odottaa vielä viikko.
Tulevan viikon ajan lämpötilat pysyttelevät vielä alle 25 asteessa, mutta sen jälkeen helteitä odottavat saattavat vihdoin päästä nauttimaan korkeammista mittarilukemista.

– Viikon päästä on jo mahdollista, että etelästä ja kaakosta tulee lämpimämpää ilmamassaa, jonka mukana voisi Suomeenkin tulla hellelukemia, ennustaa Ilmatieteen laitoksen meteorologi Antti Kokko.

Kokko ei vielä pysty kertomaan, minne helteet kuun vaihteen tienoilla kulkeutuvat.

– Jonkun verran ennustuksessa on vielä epävarmuutta. Tulevana viikonloppuna on jo mahdollisuus, että päivälämpötilat voisivat olla 20-25 asteen tuntumassa, mutta siitä ei vielä ole tietoa, mihin päin Suomea ne yltävät.

Tulevan viikonlopun jälkeen voidaan Kokon mukaan päästä 25-27 asteen lämpötiloihin.

Kokon mukaan Suomen itäpuolella Venäjällä on laajalti lämmintä ilmaa. Skandinavian sekä Pohjois- ja osin Keski-Euroopankin alueella pyörii taas laaja matalapaineen alue, jonka sisällä on viileää ilmaa.

– Koska matalapaineen alueella tuulet kiertävät vastapäivään, niin laaja ilmavirtaus pääsee nousemaan Välimereltä saakka kohti Venäjän pohjoisosaa, Kokko kertoo.

Hänen mukaansa tänään sunnuntaina Venäjällä päästiin jopa 37 asteen lämpötiloihin.

– Jos matalapaineen alue liikkuisi enemmän länteen, myös lämpimät ilmamassat liikkuisivat lännemmäksi ja pääsisivät myös Suomeen, Kokko sanoo.

Kahden viikon ennusteen mukaan sää näyttää viileyttä kammoksuvien kannalta lupaavalta myös Suomessa.

– Viilenemistä ei ole näkyvissä. Jos ennusteeseen haluaa luottaa, näyttäisi siltä, että päivän ylimmät lämpötilat pysyttelisivät samoissa noin 25 asteen lukemissa, Kokko kertoo.

Nautitko sinä tänään auringonpaisteesta? Lähetä lämmin kesäkuvasi Ilta-Sanomien toimitukseen täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    3. 3

      Mielenosoittajat kokoontuvat asema-aukiolle – IS seuraa hetki hetkeltä

    4. 4

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    5. 5

      Suomi myönsi Mannerheim-ristejä myös Neuvostoliiton kansalaisille

    6. 6

      Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

    7. 7

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    8. 8

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    9. 9

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    10. 10

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    7. 7

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    8. 8

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    9. 9

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    10. 10

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    3. 3

      Mielenosoittajat kokoontuvat asema-aukiolle – IS seuraa hetki hetkeltä

    4. 4

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    5. 5

      Suomi myönsi Mannerheim-ristejä myös Neuvostoliiton kansalaisille

    6. Näytä lisää