Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

17-vuotiaan surma – Tytön äiti kohtalokkaasta illasta: ”Vaistosin heti, että jokin on nyt huonosti”

Tammikuun lopussa surmatun 17-vuotiaan lenkkeilijätytön äitiä kuultiin maanantaina oikeusistunnossa.
Tytön äiti kuvaili tytärtään kiltiksi ja rauhalliseksi lapseksi, jolla oli koko elämä edessään.

– Hän oli kuin enkeli, niin olen aina kaikille aikaisemminkin sanonut. Ei polttanut, ei käyttänyt alkoholia, opiskeli ja kävi iltaisin töissä, äiti kertoi.

Juokseminen oli tytölle kaikki kaikessa.

– Melkein joka päivä hän juoksi puolesta tunnista tuntiin, oli sää mikä tahansa.

Kohtalokkaana iltana tytär lähti juoksemaan kotoaan klo 18.50. Kun kello oli vähän yli kahdeksan, äiti huolestui. Tytärtä ei kuulunut kotiin, se ei ollut hänen tapaistaan.

– YY:llä (henkirikoksen uhrilla) oli aina puhelin mukana, niin nytkin. Siihen ei kuitenkaan saanut yhteyttä. Vaistosin heti, että jokin on nyt huonosti.

17-vuotiaan tytön asiat olivat ennen kuolemaa hyvin. Koulu sujui hyvin ja iltaisin tyttö kävi töissä kaupassa. Äiti kiisti täysin syytetyn näkemykset siitä, että tyttö olisi itsetuhoinen.

–  Hän ei koskaan olisi tehnyt mitään itselleen tai jollekin toiselle.

Syyttäjä kysyi äidiltä, olisiko voinut olla mahdollista, että 17-vuotias olisi ollut kihloissa 25-vuotiaan syytetyn kanssa. Näin syytetty väitti esitutkinnassa ja toisti väitteen myös oikeudessa.

– En usko, äiti vastasi.

– Hänellä ei todellakaan ollut myöskään aikomusta mennä nyt naimisiin tai perustaa perhettä.

Yllä olevalla videolla kerrotaan, mitä tapahtumista on tähän mennessä tullut ilmi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  3. 3

    Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

  4. 4

    Antti Ruuskaselle järjestetään mitaliseremonia MM-Lahdessa – KOK:n puheenjohtaja luovuttaa Lontoon keihäshopean

  5. 5

    Kannattaako sukkia käyttää nukkuessa?

  6. 6

    Ylen kuuluttaja Maria Jungner liukastui pahasti – joutuu sairauslomalle: ”Polvelle kävi vähän pahemmin”

  7. 7

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  8. 8

    Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

  9. 9

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  2. 2

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  3. 3

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  4. 4

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  5. 5

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  6. 6

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  7. 7

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  8. 8

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  9. 9

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  10. 10

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  3. 3

    Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

  4. 4

    Antti Ruuskaselle järjestetään mitaliseremonia MM-Lahdessa – KOK:n puheenjohtaja luovuttaa Lontoon keihäshopean

  5. 5

    Kannattaako sukkia käyttää nukkuessa?

  6. Näytä lisää