Nestori

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tapanilan raiskaus: Oikeusoppinut hämmästelee oikeuden linjausta – ”Useimmat pitävät sellaista nöyryyttävänä”

Käräjäoikeuden mielestä ei ole erityisen nöyryyttävä seikka, että Tapanilan raiskaus tehtiin useamman ihmisen katsellessa.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kolme nuorta miestä ehdolliseen vankeuteen Tapanilassa maaliskuussa tapahtuneesta raiskauksesta. Yksi miehistä sai vuoden ja neljä kuukautta sekä kaksi muuta tasan vuoden ehdollista vankeutta.

Käräjäoikeuden mielestä raiskausta ei ole pidettävä törkeänä.

Lapin yliopiston rikosoikeuden emeritaprofessori Terttu Utriainen arvioi, että oikeuden päätös esitettiin tavalla, joka oli uhrin kannalta vähättelevä.

– Se johtuu siitä, että verrataan törkeään tekomuotoon, ja sitten tuomioistuin todistelee itselleen ja muille, ettei teko ole törkeä, Utriainen sanoo Ilta-Sanomille.

Tuomiossa muun muassa arvioidaan sitä, liittyikö useamman ihmisen silmien edessä tehtyyn raiskaukseen erityisen nöyryyttäviä seikkoja.

– Sitä seikkaa, että vastaajat ovat kaikki olleet vähintään lähettyvillä ja katselleet tekoa ei ratkaistavana olevassa asiassa voida pitää erityisen nöyryyttävänä seikkana, arvioitiin käräjäoikeuden tuomiossa.

Utriainen arvioi, että useimmat olisivat eri mieltä käräjäoikeuden kanssa siitä, mikä on nöyryyttävää.

– Todistellaan, ettei sormien työntäminen vaginaan ja anukseen ole nöyryyttävää. Kyllä varmaan useimmat pitävät sellaista nöyryyttävänä, Utriainen sanoo.

Utriainen pitää oikeuden linjausta vähättelevänä ja arvioi, että se voi lisätä uhrin kärsimystä.

– Perustelut pitäisi kirjoittaa sivistyneesti.

Utriaisen mielestä ehdollisen vankeuden sijaan nuorisorangaistus tai pantarangaistus olisi ollut parempi vaihtoehto.

– Meillä nuorisorangaistus ei ole ottanut tuulta, vaan se on äärimmäisen harvinainen. Pantarangaistus on mahdollista meidän järjestelmässä vain ehdottoman vankeusrangaistuksen vaihtoehtona.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

  2. 2

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  3. 3

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  4. 4

    Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

  5. 5

    Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

  6. 6

    Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

  7. 7

    Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

  8. 8

    Norjan valmennusjohto myönsi Iversenin syyllisyyden – ”Anteeksi, Suomi”

  9. 9

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  10. 10

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  3. 3

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  4. 4

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  5. 5

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  6. 6

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  9. 9

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  10. 10

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

  2. 2

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  3. 3

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  4. 4

    Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

  5. 5

    Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

  6. Näytä lisää