Henri, Henna, Heikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Henri Pellonpää, 37, on edelleen maailman vaarallisin sääskentappaja

Sääsket
Pitää olla tarkka silmä ja hyvä hajuaisti, neuvoo Henri Pellonpää.
Maailmanmestaruudet vuosilta 1995, 1998 ja 1999. Voimassa oleva lajin maailmanennätys: 25 sääskeä kuoliaaksi samassa kilpailussa. Rovaniemeläisellä Henri Pellonpäällä on paljon sellaista, mitä monellakaan suomalaisella ei ole. Laji on Suomen kesässä eläneille tuttu: sääskentappaminen.

17-vuotiaana ensimmäisen maailmanmestaruutensa voittanut Pellonpää muistelee historiaa mielellään. Hänen mukaansa voittojen takana ei ollut erityisempiä niksejä.

– Iloinen ilme naamalle ja sitten vaan huiskin käsillä menemään. Mitään apuvälineitä ei ollut, en edes kysynyt olisiko sellaisia voinut käyttää. Pärjäilin ilmankin.

– Kaksi ominaisuutta pitää hyvältä sääskihenkilöltä löytyä: tarkka silmä ja hyvä hajuaisti. Hajuaisti auttaa siinä, että bongaa missä sääskiparvi kulloinkin liikkuu, Pellonpää korostaa.

Sääsket tulivat viikko sitten

Emeritus sääskentappaja on pitänyt taitoa yllä senkin jälkeen, kun kilpailu lopetettiin vuoden 1999 jälkeen. Pellonpään mukaan sääsket saapuivat Rovaniemelle viikko sitten.

– Kaikki jotka ovat erehtyneet käsivarrelle istumaan, ovat siihen jääneetkin, Pellonpää murahtaa.

– Sääski voi olla kyllä hankala seuralainen. Jos pusikossa istuu, helposti ahistaapi.

Hyvä tapa päästä sääskistä eroon on maailmanmestarin mukaan hyönteismyrkky. Sellaista hän sai itsekin palkinnoksi voittaessaan maailmanmestaruutensa. Hyönteismyrkyn lisäksi palkintojen joukkoon mahtui myös muun muassa ulkomaanmatka.

– Kyllä se myrkky on kaikista tehokkain apu. Muuten kannattaa melkein pysytellä sisätiloissa.

Pellonpään maailmanmestaruus täyttää tänä kesänä 16 vuotta. Rovaniemeläiset eivät ole unohtaneet sankaripoikaansa.

– Ihmiset kutsuvat edelleen sääskentappajaksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

  2. 2

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  3. 3

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  4. 4

    Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

  5. 5

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  6. 6

    Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

  7. 7

    Barack Obamalta tivattiin neuvoja seuraajalleen – antoi varoituksen Donald Trumpille

  8. 8

    Erikoinen välikohtaus Kannelmäen asemalla – mies hyppäsi raiteille ja istui matkalaukun päälle

  9. 9

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  10. 10

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  2. 2

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  3. 3

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  4. 4

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  5. 5

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  6. 6

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

  9. 9

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  10. 10

    Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  9. 9

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  10. 10

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

  2. 2

    Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

  3. 3

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  4. 4

    Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

  5. 5

    Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

  6. Näytä lisää