Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Mökin ikkunan takana hiippaillut karhu yllätti Sakarin, 53, perinpohjaisesti - katso kuva!

Karhuhavainto
Sakari Tuunasen vaimo väisti täpärästi kohtaamisen kontion kanssa.
Joensuulainen Sakari Tuunanen, 53, oli mökkeilemässä Tuupovaarassa Loitimojärven rannalla vaimonsa ja 26-vuotiaan poikansa kanssa viime viikonloppuna.

Perhe yllättyi sunnuntai-iltapäivänä perinpohjaisesti, sillä mökin ikkunasta avautuvalla pihamaisemalla näytti olevan jotain epätavallista.

– Siinä oltiin omassa mökissä sisällä ja huomattiin, että karhuhan siinä hiippailee pihapiirissä ikkunan takana, Tuunanen sanoo.

Tuunanen kertoo, että karhu tassutteli pihan poikki vasta hetken sen jälkeen, kun pihalla ollut vaimo lopetti mökin oven maalauspuuhat.

– Karhu olisi kävellyt varmaan parin metrin päästä ohi. Se olisi varmasti ollut pieni järkytys.

Karhu ei noussut takajaloilleen, mutta Tuunasen arvioin mukaan se olisi yltänyt 180 sentistä kahteen metriin. Mistään pienestä nallesta ei siis ollut kysymys.

Karhu ei kiinnittänyt mökkiin sen kummempaa huomiota, vaan jatkoi tallusteluaan kohti naapurin tonttia. Tällöin Tuunanen yritti varoittaa tätä puhelimitse.

– Se ei onnistunut. Kävin kyllä muutaman minuutin päästä kyselemässä, että näkyikö karhua. Naapurilta jäi näkemättä.

Tuunanen kuitenkin epäilee, että sama karhu on vieraillut mökkinaapurustossa aiemminkin. Viime syksynä hän hämmästeli muurahaiskekoa, joka näytti siltä, että puolet olisi pyyhkäisty pois.

Myös naapuri on kertonut Tuunaselle, että heidän kannellinen roska-astiansa on kaadettu.

– Kyllä tämän jälkeen tulee varmasti katsottua entistä tarkemmin ympärilleen mökillä, Tuunanen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    5. 5

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    6. 6

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    7. 7

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    5. 5

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    6. Näytä lisää