Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Näillä keinoilla voit tienata jopa tuhansia euroja verovapaasti

Tiesitkö, että esimerkiksi osakkeita ja kodin irtaimistoa voi myydä verovapaasti tiettyyn rajaan saakka?
Vuoden aikana kuka tahansa voi tienata jopa tuhansia euroja verovapaasti. Tulojen verovapauden taustalla on Suomen verolainsäädäntö, jonka mukaan muun muassa pieniä luovutusvoittoja ei veroteta.

Yksi esimerkki verovapaasta myynnistä ovat osakkeet ja rahasto-osuudet. Niitä saa myydä verovapaasti enintään tuhannella eurolla vuodessa.

Tuhannen euron raja koskee Verohallinnon ylitarkastaja Petri Mannisen mukaan yleensä kaikkea sellaista omaisuutta, joka ei ole tavanomaista koti-irtaimistoa.

Tilanteesta tekee hieman ongelmallisen se, että tavanomaista koti-irtaimistoa ei ole Mannisen mukaan tarkasti määritetty.

– Käytännössä tämä verovapaus koskee usein arvopapereita, Manninen täsmentää viitaten juuri osakkeisiin ja rahasto-osuuksiin.

Autojen myynti ei verovapaata

Tavanomaisen koti-irtaimiston ja henkilökohtaisen omaisuuden myynnistä syntyneet verovapaat luovutusvoitot ovat vuodessa enintään 5 000 euroa. Verohallinto edellyttää, että omaisuuden on pitänyt olla verovelvollisen tai hänen perheensä omistuksessa.

Verohallinnon ylitarkastaja Petri Mannisen arvion mukaan tavanomaisena koti-irtaimistoon kuuluvana tauluna voidaan pitää esimerkiksi 500 euroa maksavaa taulua. Verovapauden rajoitukset koskevat hänen mukaansa lähinnä tilanteita, joissa ihmiset myyvät hyvin arvokkaita taidekokoelmiaan.

Tavanomaiseen koti-irtaimistoon ei kuitenkaan lasketa autoja, veneitä, arvokkaita tauluja tai taide-esineitä. Myös muut vastaavanlaiset sijoituskohteet eivät kuulu verovapauden piiriin. Tällaisista muista sijoituskohteista Manninen nostaa esille sijoituskullan tai -hopean. Niistä saadut tulot ovat kokonaan veronalaista tuloa.

Mannisen mukaan suomalaiset saavat todella harvoin voittoja autokaupoistaan.

– Nämä myyntivoitot koskevat yleensä tilanteita, joissa tuodaan auto toisesta maasta Suomeen, hän sanoo.

Tavanomaisen koti-irtaimiston, auton, veneen ja muun henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetun omaisuuden luovutuksesta syntynyttä tappiota ei voi vähentää luovutusvoitoista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    6. 6

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    7. 7

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    8. 8

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    9. 9

      Imatran kolmoismurhasta epäillyllä useita rikostuomioita – tuomittu taponyrityksestä ja rattijuopumuksista

    10. 10

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    6. 6

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    7. 7

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

    2. 2

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    3. 3

      6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

    6. Näytä lisää