Tuuli, Tuulia, Hilda

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomalaisprofessori listaa Kreikan kriisin syitä: Veronkierto, harmaa talous ja korruptio

Jos kaikki kreikkalaiset maksaisivat veroja, maan talous olisi kunnossa.
Kreikkaan on myönnetty miljardien eurojen tukipaketteja. Loppua ei näy.

Mikä Kreikassa mättää, kun raha ei riitä, professori Timo Rothovius?– Maassa on ollut aina sellainen ongelma, ettei porukka maksa veroa. Veronkierto, harmaa talous ja korruptio ovat isossa roolissa.

– Uskon, että jos kaikki maksaisivat veronsa, Kreikan julkinen talous olisi kunnossa.

Monen maan kansalaiset olisivat onnellisia, jos onnistuisivat laistamaan veronmaksusta. Rothovius sanoo, että Kreikassa veronkierto on syvältä.

– Kaikki sitä harrastavat. On totuttu, että veroja ei makseta, ja monet virkamiehet ottavat lahjuksia. Veroista pääsee, kun maksaa verovirkailijalle jotakin.

Kreikan julkinen talous on rempallaan. Valtion menot ovat suuremmat kuin tulot.

Rothovius sanoo, että maassa on erilaisia rahareikiä.

– Kreikassa on julkisessa hallinnossa paljon tyhjäkäyntiä. Osa ihmisistä, jotka ovat töissä, eivät oikeasti tee mitään.

– On myös korruptiota ja tilastojen vääristelyä. Kreikan eurojäsenyys perustui aikoinaan tilastojen vääristelyyn.

– Eläkeikä on selvästi alempi kuin muualla, joskin sitä on nostettu. Aikoinaan pääsi parhaimmillaan jo viisikymppisenä eläkkeelle.

Lue lisää Kreikan kriisin syistä ja seurauksista päivän Ilta-Sanomista.

Jutun alussa olevalla videolla kreikkalaiset kertovat omasta tilanteestaan talouskriisin keskellä. Video on kuvattu tiistaina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    6. 6

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    7. 7

      Sinnikäs valepoliisi sai vanhuksen luovuttamaan pankkitunnuksensa – poliisi varoittaa huijareista: Toimi näin, jos puhelu epäilyttää

    8. 8

      Kreikka tarvitsee taas rahaa – näin se vaikuttaa Suomeen

    9. 9

      Ravihevonen jouduttiin lopettamaan kilpailun jälkeen – poliisi tutkii eläinsuojelurikosta

    10. 10

      HS: Hyvinkääläinen Timo omistaa kaksi rynnäkköpanssarivaunua – ”Se on vähän kuin bussi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    2. 2

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    3. 3

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    7. 7

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    8. 8

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    9. 9

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      38-vuotiasta Hannu Mannista uhkaa MM-Lahdessa kova kohtalo – ”Enää en voi vaikuttaa siihen”

    3. 3

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    4. 4

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    5. 5

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    6. Näytä lisää