Kyllikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Jopa 40 asteen superhelle vyöryy Euroopan yli – näin kuumaa on kohta Suomessa

Keski-Eurooppaa paahtaneet superhelteet rantautuvat Suomeen perjantaina.
Etelä- ja Keski-Suomessa saatetaan tuolloin mitata jopa 30 asteen lämpötiloja.

– Maan etelä- ja keskiosan yllä on kaikkein lämpimin ilmamassa. Etelässä on varmaankin se kaikkein lämpimin kohta, mutta sitä ei ihan kaupungin tarkkuudella pysty haarukoimaan, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ari-Juhani Punkka sanoo.

Kajaanin ja Oulun pohjoispuolella on sen sijaan muuta maata viileämpää.

– Pohjois-Lapissa, esimerkiksi Inarijärven tienoilla lämpötilat saattavat olla sateessa vain noin kymmenisen astetta. Etelä-Lapissa on puolestaan noin 15 astetta. Lämpötilaerot aivan eteläisen ja pohjoisen Suomen välillä ovat huimat, jopa 20 astetta, Punkka selvittää.

Keski-Euroopassa jopa 40 astetta

Suomessa helleaallon lämpötilat eivät yllä aivan samoihin lukemiin kuin Keski-Euroopassa, missä lämpötilat ovat nousseet viime päivinä monin paikoin jopa 40 asteeseen.

– Espanjassa on esimerkiksi joitakin havaintoasemia, joissa oli viisi päivää putkeen yli 35 asteen lämpötilat. On hätyytelty jopa 40 asteen lukemia. Ranskassa on menty yli 40 asteen, Punkka kertoo.

Keski-Euroopassa paahtohelteet ovatkin pakottaneet ihmiset hakemaan viilennystä kaikin mahdollisin tavoin. Esimerkiksi Lontoon keskustassa monista suihkulähteistä on tullut kokonaisten perheiden julkisia vilvoittelupaikkoja.

Daily Mailin mukaan Lontoon Heathrowin lentokentällä mitattiin keskiviikkona 36,7 astetta, joka on Britannian kaikkien aikojen lämpimin heinäkuun ensimmäinen päivä. Eilinen oli myös lämpimin päivä Britanniassa 12 vuoteen.

Esimerkiksi julkisissa kulkuvälineissä on ollut tuskastuttavan kuuma.

– On kuuma, erittäin kuuma. Jos me olisimme eläimiä, emme saisi matkustaa näissä lämpötiloissa, Paul Harson totesi Daily Mailille.

Ranskassa puolestaan kuumuus on estänyt katonrakentajia työskentelemästä päiväsaikaan. Monet jalkapalloseurat ovat siirtäneet harjoitusaikojaan paahteisesta iltapäivästä myöhäisempään iltaan.

Myös eläimet ovat saaneet helteistä osansa, ja hollantilaisessa eläintarhassa asukkeja onkin viilennetty jääpaloilla, ylimääräisillä suihkuilla ja virkistävällä jäätelöllä.

Pitkät lämpöaallot voivat olla erittäin vaarallisia. Vuoden 2003 poikkeuksellisen lämpöjakson lasketaan surmanneen eteläisessä Euroopassa jopa 70000 ihmistä.

Ensi viikolla viilenee

Punkan mukaan eteläisessä Suomessa mitataan hellelukemia myös lauantaina, muualla ei.

Ensi viikosta näyttää tulevan epävakainen ja viileä.

– Jos käytetään mittapuuna näitä paria hellepäivää, mitä on tulossa, niin ei ole näköpiirissä, että toista samanlaista settiä olisi tulossa. Enemminkin voisi sanoa, että sää muuttuu epävakaisempaan suuntaan ja vähän viilenee, Punkka selvittää.

Oheisella videolla meteorologi Anniina Törmä kertoo tarkemmin tämän päivän säästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Päivi vai Jari? Suomi puhui kahdesta nimestä 26 vuotta sitten – ”Onneksi ei ollut somea”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    5. 5

      Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

    6. 6

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    7. 7

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    8. 8

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    9. 9

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    10. 10

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Päivi vai Jari? Suomi puhui kahdesta nimestä 26 vuotta sitten – ”Onneksi ei ollut somea”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    5. 5

      Järkyttävä tapaus Britanniassa – Lapsi sai vakavia pysyviä vammoja vauvaiässä kokemiensa laiminlyöntien vuoksi

    6. Näytä lisää