Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Raiskauksen uhrin mielipide HS:ssä: ”Jos ei saa rangaistusta, onko rikoksen tekijällä mitään syytä muuttua”

Helsingin Sanomien mielipidepalstalla julkaistiin lauantaina raiskauksen uhrin kirjoitus ”Raiskaustuomio on osa uhrin toipumista”.
Helsingin Tapanilan raiskaustapauksen tuomiot ovat herättäneet viime aikoina keskustelua yhteiskunnan kaikilla tasoilla.

Nimimerkki Toipunut uhri kertoo tulleensa raiskatuksi kolme vuotta sitten Espanjassa, mistä oikeus langetti neljän vuoden vankeustuomion ja 12 000 euron kärsimyskorvauksen. Hän kirjoittaa saaneensa oikeudenmukaisuutta, mutta Tapanilan uhri ei.

– Välillä epäilen, voiko toisen ihmisen raiskannut henkilö aidosti muuttua, kirjoittaja pohtii HS:ssä.

– Jos voi, auttaako rankaisematta jättäminen niin sanotun parannuksen tekemistä? Jos ei saa rangaistusta tai se on ehdollisen vankeuden kaltainen varoitus, onko rikoksen tekijällä mitään syytä muuttua, kun hänen toimintansa ei johda mihinkään?

Hänen mielestään liian harvoin pohditaan sitä mikä on rangaistuksen vaikutus uhrin toipumiseen. Myös motiivi rikosilmoituksen tekemiseen vähenee, mikäli uhri ei koe saavansa siitä mitään hyötyä pitkän kärsimyksen jälkeen.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kolme Tapanilassa tapahtuneeseen raiskaukseen syylliseksi katsottua nuorukaista ehdollisiin vankeusrangaistuksiin perusmuotoisesta raiskauksesta.

Näiden saamat tuomiot vaihtelivat vuodesta ja neljästä kuukaudesta vuoden pituiseen rangaistukseen. Kolmikko tuomittiin myös korvaamaan uhrilleen 5 000 euroa henkisestä kärsimyksestä.

Syyttäjä aikoo valittaa raiskaustapauksen tuomiosta kaikilta osin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  2. 2

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  3. 3

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  4. 4

    Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

  5. 5

    Lari Lehtoselta upea hiihto! Yhdistelmäkilpailulla dramaattinen loppu: Ustjugov päihitti nurin menneen Sundbyn

  6. 6

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  7. 7

    Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

  8. 8

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  9. 9

    Päävalmentaja Reijo Jylhä puhkesi kyyneliin Krista Pärmäkosken MM-hopeasta – onnitteli sankaria kahdella sanalla

  10. 10

    ISTV:n hiihtostudio palaa klo 16: Jatkuvatko mitalijuhlat – mitä sanoo Matti Nykänen?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  2. 2

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  5. 5

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  6. 6

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  7. 7

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  8. 8

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  9. 9

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  10. 10

    Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  2. 2

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  3. 3

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  4. 4

    Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

  5. 5

    Lari Lehtoselta upea hiihto! Yhdistelmäkilpailulla dramaattinen loppu: Ustjugov päihitti nurin menneen Sundbyn

  6. Näytä lisää