Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Osa kesämökkiläisistä saa ikäviä uutisia: Tällaisissa kunnissa mökkivero uhkaa nousta

Kesämökit
Kunnille annetaan mahdollisuus nostaa kesämökkien kiinteistöveroa ensi vuoden alusta. Asiantuntijan mukaan vero nousee todennäköisimmin suurilla mökkipaikkakunnilla.
Valtiovarainministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle lakiluonnoksen, joka antaa kunnille mahdollisuuden nostaa vapaa-ajan asuntojen kiinteistöveroa ensi vuoden alusta. Ilta-Sanomat uutisoi asiasta keskiviikkona.

Kuntaliiton asiantuntijan mukaan kiinteistöveroa eivät todennäköisesti nosta sellaiset kunnat, jotka ovat nostaneet veroa tämän vuoden alussa.

Valtiovarainministeriön suunnittelema vapaa-ajan asuntojen kiinteistöveron nosto kohdistuu Kuntaliiton veroasiantuntija Jukka Hakolan mukaan todennäköisimmin kuntiin, jotka jo tällä hetkellä verottavat vapaa-ajan asuntoa lain sallimalla enimmäisprosentilla.

 

Kunnat, joissa vapaa-ajan asuntoja on suhteessa runsaasti, voivat veroprosentin korotuksella kerätä merkittävästi lisätuloja.

Kunnat eivät välttämättä kuitenkaan nosta veroprosenttiaan aivan lain sallimalle uudelle ylärajalle.

– Kunnat, joissa vapaa-ajan asuntoja on suhteessa runsaasti, voivat veroprosentin korotuksella kerätä merkittävästi lisätuloja. Tämänkaltaisissa kunnissa korotukset lienevät todennäköisempiä, Hakola sanoo.

Kunnat päättävät asiasta itse

Eniten mökkejä löytyy Tilastokeskuksen mukaan Mikkelistä, 10 324 kappaletta. Suosittuja mökkikuntia ovat myös Kuopio, Parainen, Lohja, Savonlinna ja Hämeenlinna.

Lain mukaan loma-asuntojen kiinteistöveron pitää olla vähintään 0,80 prosenttia, mutta se ei saa ylittää 1,55 prosenttia kiinteistön edellisen vuoden verotusarvosta.


Esimerkiksi Mikkelin yleinen kiinteistövero on vuonna 2014 1,20 prosenttia ja muun asuinrakennuksen kiinteistövero 1,10. Ankarin verottaja on kolmanneksi suosituin mökkikunta Parainen, joka verottaa muita kuin vakituisia asuinrakennuksia 1,50 prosenttia.

Vapaa-ajan asumista lain sallimalla enimmäisprosentilla tai sen lähellä olevalla veroprosentilla verottavat kunnat ovat Hakolan mukaan yleisesti pieniä maaseutumaisia kuntia tai syrjäisempiä kaupunkeja. Suuremmat vapaa-ajan asumista raskaasti verottavat kunnat ovat sellaisia, joissa on paljon vapaa-ajan asuntoja.

 

Yleensä kunnat nostavat verojaan suuremman määrän kerralla

Hakola ei halua lähteä arvioimaan, minkä verran mökkiasumisen kiinteistövero mahdollisesti nousee missäkin kunnassa.

– Kunnat päättävät tästä asiasta itse. Lisäksi tällaisessa verokorotuksessa otetaan huomioon myös se, mitä tehdään esimerkiksi kunnallisverolle, hän lisää.

Kiinteistövero keskimäärin noin 200 euroa

Veroasiantuntija Hakola muistuttaa, että lakiluonnoksen mukaan nostetaan ainoastaan rakennuksen enimmäisveroa. Sen sijaan rakennuksen maapohjan veroon ei kosketa. Hakolan mukaan rakennus muodostaa arviolta noin puolet koko kiinteistön verosta.

– Jos rakennuksen vero nousee vaikkapa 40 prosenttia, kiinteistövero nousee siis kokonaisuudessaan noin 20 prosenttia, hän täsmentää.

Kiinteistövero on mökkiä kohden keskimäärin Hakolan mukaan noin 200 euroa. Esimerkiksi 20 prosentin korotus kiinteistöveroon tarkoittaa siis 40 euron lisälaskua.


Kesämökkien kiinteistövero ei Hakolan mukaan nouse todennäköisesti joka kunnassa. Kiinteistövero ei välttämättä nouse ainakaan sellaisissa kunnissa, joissa on suhteellisen vähän kesämökkejä. Myöskään isommat kaupungit tuskin nostavat kesämökkien veroa.

– Ne eivät saa veron nostosta suuria lisätuloja, joten ne eivät myöskään sovella korkeampaa veroprosenttia, Hakola sanoo.

Kiinteistöveroa nostavat yleensä Hakolan mukaan sellaiset kunnat, jotka eivät ole nostaneet veroa edellisenä vuonna.

– Yleensä kunnat nostavat verojaan suuremman määrän kerralla, hän sanoo.

”Kiinteistöveroa ei pääse pakoon”

Savonlinnan Oravissa vuodesta 1951 mökkeilleet Riitta ja Jukka Himanen suhtautuvat valtionvarainministeriön suunnitelmiin loma-asuntojen kiinteistö­veron korottamisesta suurella varauksella.

– Eihän tämä iso asia kenellekään ole, mutta ehkä juuri siksi päättäjätkin ajattelevat, että sitä on helppo korottaa. Tätä veroa kun ei pääse karkuun ellei myy kiinteistöään, Jukka Himanen sanoo.

Himanen on pitänyt tarkkaa kirjaa kesämökin menoista. Kymmenessä vuodessa kesämökin kiinteistövero on kaksinkertaistunut.

Valtionvarainministeriön suunnitelmien mukaan mökkiläisten kiinteistöveroon olisi tulossa jopa 40 prosentin kertakorotuksia.

– Epäilyksiä noin rankka korotus herättää, että tuleeko sille jatkoa vuosittain. Pahoin pelkään, että ainakin Savonlinna haluaa tässäkin asiassa olla edelläkävijä.


Himasta hieman ihmetyttää kiinteistöveron määräytyminen mökin varustustason mukaan. Jos on sähkö, se lisää kiinteistön arvoa, jos on menevä ja tuleva vesi, sekin lisää.

– Mukavuustekijöistä verotetaan. Meillekin vesi tulee ja myös menee, mutta kantamalla. Sähköä saadaan aurinkopaneeleilla. Siitä eivät vielä ole keksineet verottaa.

Savonlinnan kaupunki korotti kiinteistöverojaan tälle vuodelle. Loma-asuntojen kiinteistövero on sidottu vakituisten asuntojen veroon ja Savonlinna käytti veronkorotusmahdollisuuden tappiinsa. Loma-asuntojen kiinteistöveroilla kaupunki kerää tänä vuonna noin 1,5 miljoonaa.

 

Mukavuustekijöistä verotetaan.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti-Pekka Parkkinen (kesk.) ei ylipäätään sano rakastavansa veroja ja niiden korottamista, mutta sekin mahdollisuus voi kaupungilla olla edessään.

– Tärkeää on se, mitä verojen vastapainoksi annetaan. Savonlinna on halunnut pitää kiinni muun muassa yksityisteiden avustamisesta. Se palvelee loma-asukkaita, mutta myös vakituisia asukkaita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    8. 8

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    9. 9

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    10. 10

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. 6

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    5. 5

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    6. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    6. Näytä lisää