Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Teuvo Hakkarainen teloi itsensä painiessa: ”Nivelsiteet repesivät ja jalka muljahti”

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps) odottaa polvileikkaukseen pääsyä.
Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps) on köpötellyt juhannuksesta lähtien kyynärsauvojen varassa. Hän teloi jalkansa juhannuksena Viitasaarella.

– Meillä oli leikkimielinen paini. Jalka vähän lipsahti painissa. Nivelsiteet repesivät ja jalka muljahti.

Juhannuksen vietossa ei Hakkaraisen mukaan ollut mitään kummallista. Hän kertoo viettäneensä keskikesän juhlaa ennenkin samalla lailla.

– On ollut painia naapurin jätkien kanssa.

Menevälle miehelle on elämän aikana tullut ”kaikenlaisia jarrutusjälkiä”. Koskaan aiemmin Hakkaraiselta eivät ole kuitenkaan nivelsiteet repeytyneet.

Hakkarainen odottaa nyt leikkaukseen pääsyä. Elokuussa on tarkoitus operoida polvi.

Ei vaikuta työhön eikä lomailuun

Kyynärsauvojen varassa kulkeminen ei Hakkaraisen mukaan ole haitannut tahtia. Hän kertoo hoitaneensa työt eduskunnassa. Viimeksi Hakkarainen osallistui valiokunnan matkaan, kun maa- ja metsätalousvaliokunta vieraili Joensuun maatalousmessuille.

– Tahti on hieman hidastanut. Tyyli on kuitenkin pysynyt samana.

Hakkarainen on ollut vajaan viikon kesälomilla. Eduskunta jäi kesäkuun lopulla istuntotauolle. Eduskuntatyö odottaa Hakkaraista ja muita kansanedustajia syyskuussa. Hakkarainen ei ole kesän aikana toimettomana. Kalenteri täyttyy perussuomalaisten kokouksista.

Teuvo Hakkaraisen polvileikkauksesta kertoi ensin Keskisuomalainen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  3. 3

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  4. 4

    Poliisit kommentoivat ohjelmaa, johon Trumpin Ruotsi-puhe perustui – ”Hän editoi vastauksia”

  5. 5

    Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

  6. 6

    Lännen Media: Kelan ruuhkista jo yli 40 kantelua

  7. 7

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Australiassa ostoskeskukseen pudonneessa pienkoneessa olleet kuolivat

  10. 10

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  2. 2

    Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

  3. 3

    Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

  4. 4

    Poliisit kommentoivat ohjelmaa, johon Trumpin Ruotsi-puhe perustui – ”Hän editoi vastauksia”

  5. 5

    Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

  6. Näytä lisää