Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tutkija: ”Perussuomalaiset voisi elää Kreikka-avun kanssa”

Politiikka
Kielteisesti Kreikan lisälainoittamiseen suhtautuvat perussuomalaiset voisivat todennäköisesti olla hallituksessa, joka myöntyy Kreikan kolmanteen lainaohjelmaan.
Erikoistutkija Erkka Railo Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksesta arvioi, että perussuomalaiset pystyvät muotoilemaan asian parhain päin, vaikka lainaneuvottelut aloitettaisiin.

– Keskeistä tässä on se, että Suomen vastuut eivät kasva – se on varmaan kynnyskysymys perussuomalaisille. On vähän laskutavasta kiinni, mikä on vastuiden kasvattamista ja mikä ei.

Kreikan uusi lainaohjelma rahoitettaisiin Euroopan kriisirahasto EVM:stä, johon Suomi on jo pääomittanut 1,44 miljardia euroa. Näin voisi ajatella, että Suomen vastuut eivät kasva, ellei pääomapottia jouduta paisuttamaan.

– Tuntuu kuitenkin, että tässä tilanteessa, näillä ehdoilla on aika helppo sanoa, että (Suomen) vastuut eivät kasva, Railo sanoo.

Sopimus hallituksen syyniin

Kreikalta edellytetään tällä viikolla melkoisia poliittisia voltteja, joiden jälkeen voitaisiin vasta ylipäänsä aloittaa neuvottelut uusista lainoista. Suomen hallitus ei ole kertonut, suostuuko Suomi olemaan mukana Kreikan lainaneuvotteluissa, vaikka maa säätäisi pikavauhtia vaaditut lait ja sitoutuisi uudistuksiin.

– Suomen hallitus tekee arvion, onko tulos sellainen, jonka pohjalta voidaan jatkaa neuvotteluja, ulkoministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kommentoi maanantaina blogissaan.

STT ei tavoittanut Soinia maanantaina. Puolueen varapuheenjohtaja Jussi Niinistö ei halunnut kommentoida aihetta.

Myös pääministeri Juha Sipilä (kesk) sanoi Suomen hallituksen nyt arvioivan, onko syntynyt sopu riittävä pohja lainaneuvotteluille. Toisin sanoen hallitus näyttää pitävän avoimena vaihtoehdon, että Suomen kanta lainaneuvotteluiden aloittamiselle voisi olla kielteinen, vaikka Kreikka puskisikin läpi uudistukset.

Railo ei kuitenkaan usko, että Suomi ryhtyisi kaatamaan mahdollista sopua – ei ainakaan ainoana euromaana.

– Olisi erikoista Suomen pitkällä EU-linjalla, jos Suomi yksin asettuisi vastustamaan tätä, jos diili muuten saadaan läpi.

Kreikka-sovun tiellä on vielä monta muutakin käännettä. Esimerkiksi uudistusten hyväksyminen Kreikan parlamentissa voi olla vaikeaa.

Ota kantaa

Voiko perussuomalaiset olla hallituksessa, joka hyväksyy Kreikan uuden tukipaketin?

Kyllä 53% Ei 47%
Ääniä yhteensä 1140

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    3. 3

      Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

    4. 4

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    5. 5

      Johnny Depp hullaantui 24-vuotiaasta Star Wars -kaunottaresta: ”Tunne ei ole molemminpuolinen”

    6. 6

      Muovimatto ja kolme muuta yllättävää asiaa, jotka saattavat aiheuttaa sisäilmaongelmia

    7. 7

      Bottaksella loistava aloitus Mercedeksen ratissa

    8. 8

      Juontajakaunotar sivalsi miehensä sänkytaitoja tv:ssä – aviomies kuunteli vieressä nolona: ”Olet minulle ilkeä seksin jälkeen”

    9. 9

      IS seurasi sprintin finaaleja – Ristomatti Hakola jäi kuudenneksi, MM-kulta Italiaan!

    10. 10

      Anu Saagim virolaislehdelle: Saanut tappouhkauksia – ”en uskalla mennä enää Suomeen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    8. 8

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    3. 3

      Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

    4. 4

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    5. 5

      Johnny Depp hullaantui 24-vuotiaasta Star Wars -kaunottaresta: ”Tunne ei ole molemminpuolinen”

    6. Näytä lisää