Sampsa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Näissä tuomioissa käytettiin ”paljousalennusta”: Raiskaaja sai alennusta jopa edellisestä raiskauksesta

IS esittelee tapauksia, joissa aiemmat tuomiot ovat lieventäneet raiskaajien tuomioita.
Rikoslain mukaan aiempi ehdoton vankeusrangaistus voidaan ottaa huomioon tuomiota alentavana seikkana, kun ehdottomaan vankeuteen tuomittua syytetään ennen rangaistuksen tuomitsemista tehdystä muusta rikoksesta.

Silloin uudesta rikoksesta voidaan tuomita vähimmäisaikaa lyhyempi vankeusrangaistus. Tämä tarkoittaa, että jopa aiempi raiskaustuomio voi lieventää uutta raiskaustuomiota.

– Jos tuomiot laskettaisiin täysimääräisinä yhteen, voisi tulla kohtuuttomia kokonaisrangaistuksia. Yksittäistapauksissa ”paljousalennus” voi kuitenkin tuntua väärältä ja näyttää maallikon silmään erikoiselta. Tämä ei ole missään nimessä yksinkertainen systeemi, toteaa Turun yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Pekka Viljanen.

”Välttämätön normi, jota tarvitaan”

Rikosoikeuden emeritaprofessori Terttu Utriainen toteaa, että kysymyksessä on järjestelmään liittyvä seikka: Suomessa annetaan yhtenäisrangaistus, kun tuomittavia rikoksia on useampia.

– Ensimmäisestä raiskauksesta saa 2 vuotta ja toisesta 2 vuotta, jos ne tuomitaan erikseen. Jos ne taas ovat tuomiolla yhtä aikaa, on rangaistus luultavasti maksimissaan 3 vuotta. Pykälällä pyritään siihen, että rangaistus olisi sama molemmissa tapauksissa.

Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen kritisoi aiemmin tällä viikolla IS:n haastattelussa ”paljousalennuksia” vakavien rikosten kohdalla, kun puheenaiheeksi nousi tapaus, jossa kaksi miestä raiskasi 15-vuotiaan tytön Savonlinnassa ja toisen miehen tuomiota lievennettiin hovioikeudessa aiemman tuomion vuoksi.

Viljanen kuitenkin arvioi, että vakavien rikosten erottelu muista olisi vaikeaa. Helsingin yliopiston rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio ei sen sijaan puhuisi paljousalennuksesta.

– Nähdäkseni kyseessä on välttämätön normi, jota tarvitaan, Nuotio toteaa.

Nuotio pitää pykälää tarpeellisena, koska rikokset ja tuomiot niistä voivat tulla satunnaisessa järjestyksessä.

– Järjestys, jossa rikos on ehditty käsitellä ennen toista, ei saisi vaikuttaa ratkaisevasti lopputulokseen. Tuomioistuimelle jää harkinnanvaraa, ja jos rikos on vakava, siitä voidaan tuomita lähestulkoon se, mitä muutenkin tuomittaisiin.

Viljanen muistuttaa, ettei aiempi tuomio lievennä uutta tuomiota joka kerta.

– Jos uusi rikos on tapahtunut aiemman tuomion jälkeen, voidaan aikaisempaa tuomiota käyttää tietyin edellytyksin rangaistuksen koventamisperusteena.

”Paljousalennusta” ei ole myöskään pakko antaa, jos tuomioiden yhteenlaskettu pituus pysyy rikoslaissa yhteiselle rangaistukselle säädetyn rangaistusasteikon puitteissa. Viljasen mukaan hovioikeuden ei olisi ollut pakko lieventää tuomiota Savonlinnan tapauksessa.

– Rikoslain 7. luvun 6. pykälässä kuitenkin sanotaan, että voidaan ottaa huomioon aiempi tuomio lieventävänä tekijänä. Jos tuomiota ei lievennettäisi, olisi perusteltava, miksei lievennetä. Korkein oikeus olisi kuitenkin voinut lieventää tuomiota, Viljanen toteaa.

”Törkeät rikokset eivät erotu käytännöstä tarpeeksi”

Utriainen huomauttaa, etteivät tuomiot välttämättä pitenisi, vaikka yhtenäisrangaistuksista siirryttäisiin reaalirangaistukseen, jossa jokainen yksittäisrangaistus tuomitaan erikseen.

Yhtenäisrangaistukseen siirryttiin Suomessa 1992.

– Silloin todettiin, ettei rangaistuksia ole tarkoitus ankaroittaa eikä lieventää. Periaatteessa kyseessä oli tekninen uudistus, myös Viljanen sanoo.

Utriainen ei takertuisikaan seksuaalirikosten osalta yhteen lakipykälään.

– Oleellista on se, mikä on seksuaalirikoksista tuomittujen rangaistusten taso. Se ei riipu tästä teknisestä kysymyksestä ollenkaan, vaan siitä, kuinka ankaria rangaistuksia tuomitaan. Meillä tuomitaan törkeistä rikoksista lieviä rangaistuksia, eivätkä törkeät rikokset erotu rangaistuskäytännöstä tarpeeksi.

Tapaus 1: Aiempi tuomio raiskauksesta kevensi uuden tuomiota

52-vuotias mies raiskasi toisella kuulla raskaana olleen naisen Auroran kentän luona Helsingissä. Mies kaatoi naisen maahan, katkaisi vyön teräaseella, löi kasvoihin ja väänsi voimakkaasti niskasta. Uhrilta katkesi kylkiluu teon yhteydessä. Lisäksi tekijä vei uhrilta matkapuhelimen, 70 euroa rahaa ja kaksi sormusta.

Teon jälkeen nainen yritti pysäyttää autoja saadakseen apua. Paikalle tulleen poliisin mukaan nainen oli päihtynyt, sekava ja niin levoton, että hänet oli raudoitettava poliisiautossa – mahdollisesti järkytyksen vuoksi.

Mies tuomittiin käräjäoikeudessa vuodeksi ja 8 kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen raiskauksesta ja varkaudesta. Hovioikeus vahvisti käräjäoikeuden tuomion ja korotti naiselle maksettavia korvauksia.

Raiskaus oli kuitenkin tehty ennen kuin hänet tuomittiin toisesta, törkeästä raiskauksesta 2 vuoden ja 8 kuukauden vankeuteen.

Hovioikeuden mukaan rangaistuksista koituisi erikseen oleellisesti ankarampi kokonaisuus kuin jos ne olisi annettu samalla kertaa, joten Auroran kentän teon tuomiossa otettiin toisen teon tuomio huomioon kohtuullistavana seikkana.

Tapaus 2: Huumetuomio lievensi tuomiota raiskauksesta

33- ja 34-vuotiaat miehet menivät kahden muun miehen kanssa naisen kotiin perimään väitettyä velkaa. 34-vuotias löi naista keittiösaksilla pohkeeseen, 33-vuotias raiskasi. Sen jälkeen uhrin kädet ja jalat sidottiin pakkausteipillä.

Seuraavana päivänä 34-vuotias mies vei naisen kaupungille hankkimaan rahaa, mutta tämä onnistui pyytämään apua.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 34-vuotiaan miehen kolmen vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeuteen vapaudenriistosta ja törkeästä raiskauksesta, 33-vuotias sai törkeästä raiskauksesta kolme vuotta ja kuusi kuukautta.

Hovioikeudessa syyttäjä vaati molemmille tekijöille vähintään viittä vuotta. 34-vuotiaan tuomiota ei muutettu, mutta 33-vuotiaan tuomiota alennettiin neljällä kuukaudella. Syynä oli tämän aiemmin saama yhden vuoden ja yhden kuukauden tuomio avunannosta huumausainerikokseen.

Tekijät määrättiin maksamaan lisäksi rahallisia korvauksia.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Hanskat putosivat SM-liigassa – 30 kiloa painavampi jätti riepotteli haastajaansa

  3. 3

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  4. 4

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  5. 5

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  6. 6

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  7. 7

    X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

  8. 8

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  9. 9

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  10. 10

    ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  3. 3

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  6. 6

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  7. 7

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  8. 8

    Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

  9. 9

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  10. 10

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  10. 10

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Hanskat putosivat SM-liigassa – 30 kiloa painavampi jätti riepotteli haastajaansa

  3. 3

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  4. 4

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  5. 5

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  6. Näytä lisää