Henri, Henna, Heikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisilta suorat sanat lasten vanhemmille – ”Jossain on menty metsään”

Poliisi
Itä-Suomen poliisilla on riittänyt tehtäviä Joensuun alueella.
Tänä viikonloppuna järjestettävä Ilosaarirock on vetänyt festivaalikansan Joensuuhun.

Itä-Suomen poliisi kertoo hoitaneensa viime yön aikana Joensuun alueella yli sata tehtävää. Sunnuntaiaamuna julkaistussa Facebook-päivityksessä mainitaan, että liikkeellä oli huomattavan paljon huomattavan alaikäisiä ja huomattavan päihtyneitä lapsia.

– Humalassa olevan lapsen käsittely ei ole poliisinkaan osalta kovinkaan nopeasti hoidettavaa liukuhihnatyötä ja partio on kiinni asian hoitamisessa pitkään. Lastensuojelun ja vanhempien sitominen tehtävään on välttämätöntä, yleisjohtaja kirjoittaa.

– Jälleen kerran joudun toteamaan, että jossain on menty metsään, jos poliisi on se taho, joka pesee tämän likapyykin mahdollisesti vanhempien laiminlyöntien vuoksi. Samaan hengenvetoon on toki mainittava, että kyseiset tehtävät on priorisoitava kiireellisyysjärjestyksessä korkealle, sillä päihtynyt lapsi ei kuulu vielä luokkaan menetetty mahdollisuus ja puuttumalla tapauksiin pystymme mahdollisesti ennalta ehkäisemään lapseen kohdistuvia rikoksia tai hieman pidemmällä aikavälillä lapsen itsensä tekemiä rikollisia tekoja.

Poliisi kertoo myös toisesta huolestuttavasta ilmiöstä. Festivaalialueella poliisin ja tapahtuman järjestyksenvalvojien välistä radioliikennettä on häiritty toistuvasti puhtaasti kiusantekotarkoituksessa.

– Radioviestinnän kuuntelu ei ole sinällään rangaistavaa, mutta viestiliikenteen tahallista tukkimista tai muuta toimintaa tutkitaan tietoliikenteen häirintänä, jonka rangaistusmaksimi on jopa kaksi vuotta vankeutta. Rangaistusmaksimeista viis, mutta kun tämä häirintä voi pahimmillaan hidastaa tai jopa estää avun saamisen oikeasti hädässä oleville ihmisille, poliisista kommentoidaan.

Tietoliikenteen häirinnästä on kirjattu kolme rikosilmoitusta. Kaksi henkilöä on otettu kiinni rikoksesta epäiltynä.

– Siis lyhyesti tiivistettynä: nyt loppuu tuo älyvapaa toiminta, jooko.

Majoitustilamme ovat valitettavasti tilapäisesti täynnäOtsikossa mainitulla tavalla taitavat jotkut hotelliketjut...

Posted by Itä-Suomen Poliisi on Saturday, 18 July 2015

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    5. 5

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    6. 6

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    7. 7

      Barack Obamalta tivattiin neuvoja seuraajalleen – antoi varoituksen Donald Trumpille

    8. 8

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    9. 9

      Erikoinen välikohtaus Kannelmäen asemalla – mies hyppäsi raiteille ja istui matkalaukun päälle

    10. 10

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    9. 9

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    10. 10

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    5. 5

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    6. Näytä lisää