Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

TS: Reserviläiskirje paljasti yllättävän puutteen: ”Lähteneet 5–10 vuotta sitten”

Paljon keskustelua herättäneet reserviläiskirjeet ovat paljastaneet yllättäviä puutteita yrityksissä, Turun Sanomat kertoo.
Yhteiskunnan kannalta keskeiset yritykset voivat varata avaintyöntekijöitään käyttöönsä myös kriisitilanteiden ajaksi. Niillä reserviläisillä, jotka työnantaja on varannut, ei ole omaa sijoitusta puolustusvoimissa.

Turun Sanomat kertoo, että tänä keväänä yrityksiin postitetut reserviläiskirjeet kuitenkin paljastivat, että ainakaan Varsinais-Suomen telakoiden ja varustamojen varauslistat eivät olleet ajantasalla.

– On ollut ihmisiä, jotka ovat 5–10 vuotta sitten lähteneet Wärtsilästä, mutta ovat edelleen varattuja sen palvelukseen, majuri Marko Haikkola Lounais-Suomen aluetoimistosta kertoo Turun Sanomissa.

Ilta-Sanomat kertoi kesäkuussa, että puolustusvoimat on lähettänyt poikkeusolojen huoltovarmuuden kannalta tärkeille yrityksille kirjeen. Insinöörieverstiluutnantti Markku Köpsi Puolustusvoimien logistiikkalaitokselta kertoi, että kirjeen lähettäminen liittyy vuoden vaihteessa tehtyyn puolustusvoimauudistukseen. Tällöin perustettiin Puolustusvoimien logistiikkalaitos.

Kirjeiden lähettämisen taustalla oli muun muassa se, että puolustusvoimat halusi varmistaa kumppaniyrityksiltään, ovatko niiden sopimukset tai valmiusasioihin liittyvät suunnitelmat ajan tasalla vai vaativatko ne päivittämistä.

Keväällä paljon huomiota saivat myös kaikkiaan 900 000 henkilölle lähetetyt reserviläiskirjeet. Kirjeen liitteessä varusmiespalveluksen suorittaneille henkilöille kerrottiin kunkin rooli reservissä.

Vaihtoehtoja reserviläisille oli kolme: henkilölle voi olla olemassa nimetty sodanajan tehtävä, hänet on voitu varata työnantajan tehtäviin tai hän voi kuulua reserviin, jossa sodanajantehtävää ei ole yksilöity.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Poliisi etsii: 15-vuotias hiihtäjä katosi lumimyrskyyn Saariselällä – ei palannut määränpäähänsä

    4. 4

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    5. 5

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    6. 6

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    7. 7

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    8. 8

      Donald Trump on esittänyt presidentti Sauli Niinistölle toiveen tapaamisesta

    9. 9

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    10. 10

      Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    6. 6

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    7. 7

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Poliisi etsii: 15-vuotias hiihtäjä katosi lumimyrskyyn Saariselällä – ei palannut määränpäähänsä

    4. 4

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    5. 5

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    6. Näytä lisää