Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Stubb New York Timesin haastattelussa: Tästä syystä yhdysvaltalaiset asiantuntijat ovat väärässä Suomesta

Talous
Valtiovarainministerin mielestä Suomi tarvitsee rakenneuudistusten ohella hieman onneakin.
Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) puolustaa euroa tiukasti The New York Timesille antamassaan haastattelussa.

Jutussa mainitaan Suomen olevan Kreikan tavoin maantieteellisesti kaukana Länsi-Euroopan suurvalloista, mutta maa on malliesimerkki järkevästä hallintotavasta ja velkataakan vastuullisesta hoitamisesta.

Siitä huolimatta Suomen taloudella menee huonosti ja työttömyysaste on 11,8. Useampi asiantuntija näkee ongelmat selvänä merkkinä siitä, että euroalueen ongelmat ovat paljon syvemmällä kuin kreikkalaisten tuhlailussa.

Nobel-palkittu Paul Krugman on kommentoinut asiaa New York Timesissa, Tim Worstall Forbesissa ja Matt O’Brien The Washington Postissa.

Stubbin mukaan he ovat kuitenkin väärässä. Hän arvioi, että euroa pitää arvioida pidemmällä aikavälillä.

Suomen kansainvälinen asema vahvistunut

Suomen valtiovarainministerin näkemys on se, että Länsi-Euroopan integraatio on syventänyt kaupankäyntiä ja diplomaattisia suhteita. Siinä euro on ollut ratkaisevassa asemassa.

Samalla Suomen asema on vahvistunut kansainvälisellä näyttämöllä ja eri teollisuudenalat ovat lähentyneet maailmantalouden kanssa. Sen myötä ihmiset ovat rikastuneet.

– 1990-luvun alussa pankkikriisin ja taloudellisen laman keskellä olimme maailman 30 kärkimaan joukossa asukaskohtaisella bruttokansantuotteella mitattuna, Stubb toteaa.

– Sitten avauduimme; meistä tuli EU:n jäseniä. Nyt olemme aina kärkimaiden joukossa Ruotsin, Tanskan, Australian ja Kanadan kanssa asukaskohtaisen bruttokansantuotteen mukaan tai millä tahansa muulla mittarilla mitattuna, hän jatkaa.

Stubbin luonnehdinnan mukaan devalvaatio on kuin doping urheilusta.

– Se auttaa ehkä lyhyellä aikavälillä, mutta pitkällä tähtäimellä se ei ole hyödyllistä. Kaikkien muiden tavoin tarvitsemme rakenneuudistuksia, rakenteellista hienosäätöä, kilpailukyvyn parantamista ja hieman onnea.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    4. 4

      Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. 6

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    7. 7

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    8. 8

      Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

    9. 9

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    4. 4

      Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. Näytä lisää