Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Erkki Tuomiojalta todella kova kuitti Timo Soinille – kohu Olli Immosen kirjoituksesta jatkuu

Politiikka
Kansanedustaja Olli Immosen (ps) perjantai-iltainen ulostulo monikulttuurisuutta vastaan on herättänyt todella kovaa väittelyä sosiaalisessa mediassa. Nyt lusikkansa soppaan heittää kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd).
Facebookiin kirjoittamassaan kommentissa Olli Immonen kertoi ”haaveilevansa vahvasta valtiosta, joka voittaisi tämän painajaisen nimeltä monikulttuurisuus”. Teksti julkaistiin englannin kielellä ja se päätyi myös Suomen Sisu -järjestön sivulle.

Immosen kommentti on herättänyt ihmetystä sosiaalisessa mediassa. Monet tulkitsevat kirjoituksen rasistiseksi ja vihamieliseksi. Åbo Akademin valtio-opin professori Kimmo Grönlund pitää uskomattomana sitä, että kansanedustaja ja erityisesti hallituspuolueen kansanedustaja voi kehottaa taisteluun monikulttuurisuutta vastaan.

– Aika outoa, jos tällaisella linjalla saa jatkaa perussuomalaisessa eduskuntaryhmässä, Grönlund jyrähti.

Sunnuntaina asiaan otti kantaa myös Sdp:n konkarikansanedustaja Erkki Tuomioja. Hän penää kovin sanakääntein erityisesti perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin vastuuta asiassa.

– Timo Soini voi näemmä Suomessa olla vastaamatta Olli Immosen ja hänen natsihenkisten kavereittensa puheisiin ja esiintymisiin, mutta Suomen ulkoministerinä hän ei ulkomailla selviä tästä huulilla, Tuomioja kirjoittaa Facebook-päivityksessään.

– Puoluejohtajana hän näyttää joko liian heikolta tai opportunistilta puuttumaan tämän Suomen Sisu-porukan - omien järjestäytyneiden taistolaistensa joista häntä jo vuosia sitten varoitin - puuhiin, mutta ulkoministerinä hänen pitäisi ymmärtää mitä signaaleja muualla luetaan siitä että hallituspuolueen kansanedustaja esiintyy tällä tavoin ilman että siihen puututaan.

Jos päivitys ei näy alla, voit katsoa sen täältä.

Timo Soini voi näemmä Suomessa olla vastaamatta Olli Immosen ja hänen natsihenkisten kavereittensa puheisiin ja...

Posted by Erkki Tuomioja on 25. heinäkuuta 2015

Tuomioja kysyy myös, olisiko pääministeri Juha Sipilällä (kesk) jotakin sanottavaa asiaan. Vaikka Sipilä ei ole toistaiseksi sanonut asiaan mitään, pisti valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) asiasta lyhyen viestin Twitteriin lauantai-iltana.

Stubb mainitsi yksinkertaisesti, että monikulttuurisuus on hänen mielestään rikkaus.

”Kyse on yksityisajattelusta”

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho kuittasi Immosen kirjoitukset lauantaina lyhyesti.

– Ei muuta kommenttia kuin että kyse on edustajan yksityisajattelusta, Terho totesi.

Olli Immonen kertoi lauantaina pysyvänsä sanojensa takana kohusta huolimatta.

– Itse en peräänny tuumaakaan kansallismielisen Suomen puolustamisen linjaltani.

Immosen mielestä tapauksen saama julkisuus muistuttaa noitavainoja:

– Eräs ystäväni vertasi tätä käynnissä olevaa ajojahtia noitavainoihin. Kieltämättä varsin osuva vertaus. Roviot kuitenkin puuttuvat vielä, hän kuvasi Facebook tilillään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    4. 4

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    5. 5

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    6. 6

      Obama lieventää tietovuotaja Chelsea Manningin tuomiota – vapautetaan jo toukokuussa

    7. 7

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    8. 8

      Gambiaan julistettiin poikkeustila – 300 suomalaisturistia maassa

    9. 9

      Venäläismalli haastoi miljonäärirakkaansa oikeuteen, kun tajusi miehen halunneen vain seksiä – miehellä aivan eri näkemys suhteesta

    10. 10

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    4. 4

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    5. 5

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yllätys urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Virkaanastujaisiin kolme päivää: Trumpille syyte kunnianloukkauksesta – taustalla ahdistelukohu

    4. 4

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    5. 5

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    6. Näytä lisää