Unelma, Anelma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

KU: Nakumiehet marssivat Alepaan Keravalla - yrittivät näpistää kahvia, maitoa ja jäätelöä

Erikoinen rikos
Keski-Uusimaa kertoo keravalaisia maanantaina hämmentäneestä alastomasta mieskaksikosta.
Täysin alaston mieskaksikko vieraili Metsolantien Alepassa. He astelivat Keski-Uusimaan mukaan sisään juuri ennen sulkemisaikaa, kello yhtätoista.

Lehden mukaan noin 30-vuotiaat suomalaismiehet olivat jättäneet kotiin paitsi vaatteensa myös maksuvälineensä. Niinpä kaksikko yritti näpistää mukaansa kahvia, maitoa ja jäätelöä.

– He uhkasivat tulla seuraavana päivänä uudestaan, myymäläpäällikkö Jorma Hannula kertoi Keski-Uusimaalle.

Kaupan työntekijät hälyttivät paikalle poliisin. Poliisi korjasi alastoman, poliisille uhittelevan kaksikon mukaansa Järvenpään poliisilaitokselle.

Kävi ilmi, että samat miehet olivat hetkeä aikaisemmin asioineet läheisessä McDonald’sissa, niinikään alasti.

Kaksikko astui McDonald’sin ovesta sisään käsiään muille paikalla olijoille heilutellen. Miehet olivat silminnäkijöiden mukaan humalassa.

Alastomat miehet saivat poliisilta sakot sukupuolisiveellisyyden loukkaamisesta, järjestysrikkomuksesta ja niskoittelusta poliisia vastaan. Kaikkiaan alastomalle toilailulle kertyi hintaa 120 euroa per mies. Sakkojen jälkeen miehet pääsivät vapaaksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      Yli sadan turvapaikanhakijan vastaanottopalvelut lakkautettiin – 30 päivää aikaa poistua vastaanottokeskuksesta

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    6. 6

      Testaa, miten sinkku olet!

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Aseellinen ryöstö Pariisissa: 7 henkilöä panttivankeina matkatoimistossa

    9. 9

      Isä lähetti vahingossa poikansa esikouluun härskissä joulupaidassa – huomaatko sinä, mitä pukki puuhailee?

    10. 10

      Europol varoittaa: Isis pyrkii lisäämään iskuja Eurooppaan – 10 avainkohtaa terroriuhasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    3. 3

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    8. 8

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    9. 9

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    10. 10

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    5. 5

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    6. 6

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    7. 7

      Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

    8. 8

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Kuusi kylkiluuta poistattanut ruotsalainen ihmisbarbie esitteli uuden ulkonäkönsä – vanhemmat kauhistuivat: ”Järkytys koko perheelle”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    3. 3

      Yli sadan turvapaikanhakijan vastaanottopalvelut lakkautettiin – 30 päivää aikaa poistua vastaanottokeskuksesta

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    6. Näytä lisää