Matti, Matias

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Dekkaristi Matti Rönkä ihmettelee kovien arvojen nousua: ”Jos ei ole priimaa, sysätään syrjään”

Kirja
Uutisankkuri, dekkaristi Matti Rönkä ei jatkanut suosittua dekkarisarjaansa, vaan kirjoitti romaanin sodankäyneestä ikämiehestä. Joskus hän pohtii, onko kahden ammatin työmäärä hiukan liikaa.
Se on nyt sitten valmis. Viimeisen Viktor Kärppä -dekkarinsa jälkeen Matti Rönkä on kirjoittanut Eino-romaaniaan (Gummerus), joka tuskin jää hänen viimeiseksi näytökseen kertovassa kirjallisuudessa.

Mutta ihan sama, mitä Einosta sanotaan, monet ovat sitä mieltä, ettei Rönkä olisi saanut lopettaa Kärppä -dekkareiden kirjoittamista.

– En koskaan suunnitellut kirjoittavani niin pitkää sarjaa Viktor Kärpästä. En kyllästynyt dekkariin, mutta tuli sellainen olo, että haluan kokeilla toisenlaistakin kirjoittamista, Rönkä kertoo.


Toimeentuloaan Ylen uutisankkurin ei tarvinnut pohtia, mutta jos vaurastuminen olisi hänelle tärkeätä, hän olisi tietenkin jatkanut dekkarisarjaansa. Viktor Kärppä tunnetaan myös muissa maissa, erityisen ihastuneita häneen ollaan Saksassa.

– Uuden kirjani teemoja olen käsitellyt dekkareissakin, Rönkä kertoo.

Palaako Viktor Kärppä vielä?

Suositulle kirjailijalle ei helpolla suoda vaihtelua. Kun pidetty dekkarihenkilö katoaa myyntitiskeiltä, se on monelle pienen kriisin paikka. Kirjailija tuntuu silloin petturilta.

– Mutta halusin lopettaa niin, että Kärppä säilyy hengissä – laitoin hänet toipumaan, Rönkä korostaa.

Viktor Kärppä saattaa siis palata?

– Kyllä, mutta en lupaa sitä, Rönkä naurahtaa.

Pieni toivo on siis olemassa! Mutta meidän pitikin puhua Einosta eikä Kärpästä, joka lepäilkööt yksityisetsivä nyt sitten rauhassa.

Einossa on isää, setää ja enoa

Eino on sodankäynyt ikämies, joka ei ole tottunut tunteitaan availemaan. Hänellä on läheinen suhde pojanpoikaansa, joka huolestuu ukin muistin pettämisestä.

– Einolle ei ole suoraa esikuvaa, mutta isäni, setäni ja enoni olivat sodankäyneitä miehiä, Rönkä kertoo.

Matti-poika oli 12-vuotias, kun hänen isänsä kuoli, mutta hän kuunteli tarkalla korvalla suvun muiden miesten puheita.

Usein hän kuuli kotikonnuillaan sanottavan: ”Se on sellainen sodankäynyt.”

– Se kuulosti sankaripuheelta, mutta tarkoittikin miehiä, jotka saattoivat vaikka laittaa perheensä pakkaseen, Rönkä hymähtää.

”Kaikesta tehdään nyt dramaattista”

Nuorena tehdään valintoja, jotka eivät aina ole omista haluista lähteviä. Eino lähtee sotaan, koska sinne on lähdettävä. Samalla periaatteella hän menee naimisiin sen kummemmin tunteitaan kuulostelematta.

– Ja kokee olevansa väärässä paikassa, Rönkä valottaa Einon tarinaa.

Pojanpoika Joonas huomaa, ettei hän tiedäkään kaikkea ukista.”Teidän ei kuulukaan tietää kaikkea”, Eino toteaa.

– Einon sukupolvi ajattelee, että kyllä minä pystyn itse asiani hoitamaan. Heille on ominaista, ettei haluta tuottaa muille pettymystä, Rönkä miettii.

Puhumattomuutta sanotaan varsinkin sodassa olleiden miesten ongelmaksi. Rönkä arvelee, että eipä hän itsekään ole aina ollut puhevalmiina, vaikka oma nuoruus oli turvallinen.

– Varmaan sitä kantaa vääriä miehuuden tunteita. Kirjoittaessa ei ole muiden tunteita käytettävissä, mutta se ei tarkoita, että kirjoittaisin itsestäni.

Enää ei haavoja nuolla yksin, vaan jokainen naarmukin on jaettava. Avoimuutta on – ehkä vähän liikaakin.

– Muutosta on tullut häkellyttävän paljon, mutta toisaalta ei ole tullut, Rönkä tuumaa, sillä on paljon niitäkin, jotka eivät osaa tunteitaan sanoittaa.


Rönkää huvitti lehtijuttu, jossa kerrottiin vertaistukea olevan tarjolla naimisiin menemisellekin.

– Kaikesta tehdään nyt dramaattista. Vai olenko vain vanhanaikainen, Rönkä naurahtaa.

Rönkä tietää olevansa vanhanaikainen joissakin asioissa, mutta hän myös tunnistaa ne. Hänellä on esimerkiksi taskussaan kangasnenäliina, jota tosin voi kutsua myös retroiluksi.

– Mutta menneisyys on menneisyyttä, pitää välttää ihannoimasta sitä nostalgisesti, Rönkä tuumaa.

”Jos ei ole priimaa, sysätään syrjään”

Sitä Rönkä ihmettelee, miksi tietyt kovat arvot ovat nyt kunniassa. Heikkoutta ei suvaita, pitää olla koko ajan tsemppi päällä.

– Jos ei ole priimaa, sysätään syrjään, Rönkä sanoo esimerkkinä.

Romaanin Eino on halunnut tuntea itsensä tarpeelliseksi, kuten jokainen haluaa, mutta nykyään vaalitaan myös omia mielihaluja.

– Jokaisen pitäisi olla rakastettu ja tarpeellinen ainakin lähipiirilleen, Rönkä miettii.

Rönkän lähipiiriin kuuluvat kolme aikuista lasta ja ohjaaja Johanna Vuoksenmaa. Pariskunta viettää paljon aikaa yhdessä, mutta molemmilla on omat asunnot.

Elokuvia Rönkä on katsellut aina ja paljon, joten siinä asiassa ohjaajakumppani ei ole muuttanut elämää.

– Mutta nyt tiedän alan sanastoa jonkun verran enemmän, Rönkä naurahtaa.

Ei kysytä, mitä Vuoksenmaa tykkää Einosta, koska Rönkä ei kuitenkaan lähtisi vastaamaan toisen puolesta.

Isoisää Röngästä ei ole vielä tullut. Romaanin Einolla on helppo olla ukkina, eikä Rönkäkään pitäisi ukkiasemaa huonona.

– Luulen, että minäkin tulen olemaan parempi ukkina kuin isänä, Rönkä arvaa.

Einon muistihäiriöstä kirjoittaessaan Rönkä mietti, miten väärin on, etteivät edes täydessä tolkussa olevat vanhukset saa päättää omasta elämästään hoitolaitoksessa.

– Edes viiniä ei saa juoda, Rönkä ihmettelee.

Vanhusten hoitolaitoksiin tulee uusi meininki

Omasta vanhuudestaan hän ei ole vielä huolestunut. Vanhusten hoitolaitoksiin ehtii luultavasti tulla uusi meininki, sillä sotien jälkeen syntyneet eivät niele mitä tahansa sääntöjä.

– Nyt on jo eläkkeellä ihmisiä, joiden nuoruudessa seksi vapautui ja käytettiin huumeita, Rönkä muistuttaa.

Einon muistihäiriö on hänelle tavallaan armelias. Kun ikää tulee, erilaisten sairauksien riski kasvaa kaikilla.

– Ajatusleikkinä olen joskus miettinyt, mitä jos itse sairastun. Mutta en ole vielä niin vanha, että miettisin vanhuutta, Rönkä sanoo.

Romaani on sijoitettu keksitylle paikkakunnalle, joka on Savon ja Pohjois-Karjalan rajamailla. Rönkä on kotoisin Outokummusta, joten hän päätti pysytellä tutuissa maisemissa.

Eino voi nousta kirjallisuuspalkintojen ehdokkaaksi. Romaani vaikuttaa kielellisesti napakympiltä, sitä ei ole hutaisemalla tehty. Luultavasti kirjaa myös myydään hyvin.

– En pysty itse arvioimaan myyntiä, ei sellaista kirjoittaessaan ajattele. Varmasti kirjalla on joku kiinnostusarvo, Rönkä miettii.

On tosiaankin. Kyse ei ole tuntemattoman esikoisromaanista, vaan menestyneen dekkarisarjan kirjoittajan uudenlaisesta teoksesta.

Kirjailijana Rönkä pystyisi kenties elättämään itsensä, jos hän julkaisisi vuosittain kirjan. Ainakin Viktor Kärppä toisi leipää pöytään. Einosta ei vielä tiedetä.

– Totta kai olen sitä miettinyt. Toisaalta saan tehdä harvinaisen kunniakasta työtä toimittajana. Toimittajan työhön olen halunnut ja siinä kasvanut. Mutta olen jo siinä iässä, että kokonaistyömäärää täytyy miettiä.

Kirjoittamiselle Rönkä on saanut lisää aikaa tekemällä 80 prosenttia uutisankkurin normaalista työajasta.

– Mitään ulkoista pakkoa minulla ei ole kirjoittamiselle.

Mutta se sisäinen pakko Rönkällä taitaa olla. Hän on jo tuumaillut seuraavan romaaninsa aiheeksi työelämän muuttumista.

– Mutta se on vasta hapuilua.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Seinäjoen teinisurman tuomio jää voimaan – 15-vuotias tyttö murhasi koulutoverinsa

    6. 6

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    7. 7

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    8. 8

      Argentiinan presidentin vaimo on häikäisevä kaunotar – edustivat Espanjan kuningatar Letizian kanssa vartaloita imartelevissa mekoissa

    9. 9

      Syyte: Kahdeksan miljoonaa lotossa voittanutta miestä huijattiin – kaupiteltiin väärää mökkiä

    10. 10

      Ruotsalaisen hiihtäjätähden hölmöily pilasi kilpakumppanin mitalisauman, asiantuntijalta tyrmäys: ”Täysin idioottimaista!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    7. 7

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    10. 10

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Seinäjoen teinisurman tuomio jää voimaan – 15-vuotias tyttö murhasi koulutoverinsa

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. Näytä lisää