Enni, Enna, Eini

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ilta-Sanomien Sienet-lehti ilmestyi!

Sienet
Ilta-Sanomien 68-sivuinen erikoislehti sisältää muun muassa 20 herkullista sienireseptiä. Lehdestä saa hyviä vinkkejä niin sienimetsälle kuin keittiöön.
Sienisesonki saa innokkaat sienten ystävät metsään ja kauhan varteen.

Ilta-Sanomien Sienet-lehden erityisteemana on tänä vuonna haperot. Haperoextrassa esitellään useita haperolajeja ja annetaan ohjeita niiden tunnistamiseen.

68-sivuisessa erikoislehdessä kerrotaan myös, kuinka keräilijä Tero Taipale hurahti sienilajeihin sekä tutustutaan kangasmetsien ruokasieniin ja kulinaristien matsutakeen. Lisäksi jututetaan sienituntija Juhani Ruotsalaista, viihdytään sieniretkellä ja opitaan martta Sirkka-Liisa Kuuselan niksit sienten kuivatukseen.

Vapulle sienestäminen on terapiaa

Vappu Pimiä kertoo lehdessä olevansa intohimoinen sienestäjä.

– Minulla on sienivainu, haistan sienet.

Sienestäminen on Helsingin kaupunkihulinassa kasvaneelle Vapulle täyttä terapiaa arjen melskeistä.

– Sienimetsällä ongelmat menevät perspektiiviin. Puut ovat olleet siellä vuosikymmeniä, jopa satoja. Ihmettelen ja tajuan, että tässä elämä on. Vaikka maailma ympärillä pyörii, en piittaa siitä, Vappu filosofoi lehdessä.

Sienireseptejä Vapulta tulee kuin liukuhihnalta: lisukkeita, kastikkeita, keittoja, pastaa, risottoa, piirakkaa tai vaikka munakasrullaa. Vappu paljastaa lehdessä kolmen suosikkinsa ruokaohjeet.

20 herkullista ruokaohjetta

Sienet-lehdestä löytyy kaikkiaan 20 herkullista ruokaohjetta.

Huippukokki Sami Tallberg jakaa lehdessä luovat, sieniä ja villiyrttejä yhdistelevät ruokaohjeensa. Maija Silvennoisen ruoissa maistuvat aasialaiset vivahteet.

Kotikokkailun lisäksi erikoislehden voi napata mukaansa sienimetsään, jolloin lehdestä voi hyödyntää vinkit niin keräilyyn kuin käsittelyyn.

Ilta-Sanomien Sienet-lehti julkaistaan nyt neljännen kerran. Sienet-lehden ovat tuottaneet Ilta-Sanomien teematoimituksen tuottaja Marienka Pakaslahti ja esimies Hanna Vesala. Haperoextran tietojen tarkistamisessa on auttanut Arja Hopsu-Neuvonen Marttaliitosta.

Sienet kuuluu IS:n erikoislehtien lifestyle-perheeseen, jossa ilmestyy mm. Mökki-, Piha- ja Huvila & Huussi -lehtiä. Lehti maksaa 2,50 euroa ja sitä myydään rajoitetun ajan yhdessä Ilta-Sanomien kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    2. 2

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    3. 3

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    6. 6

      Robin sai isältään upouuden mopoauton – synttäriyllätys tuntui pahalta

    7. 7

      Psykologi listaa: Nämä ovat vanhempien 20 yleisintä kasvatusvirhettä

    8. 8

      VV-Auto: ”Puolet myynnistä jäänyt pois” – autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne

    9. 9

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    10. 10

      Syyttäjä: Yksi nainen sai Axl Smithiltä anteeksipyynnön oikeudenkäynnissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    4. 4

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    6. 6

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    7. 7

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    8. 8

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    2. 2

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    3. 3

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    6. Näytä lisää