Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

”Suomen Leopard-panssarit tavallaan osa Hollannin puolustusta” – Sotilasattasealta erikoinen lausunto Ylelle

Suomi osti hiljattain Hollannista sata käytettyä Leopard 2A6 -taistelupanssarivaunua. Suomi maksaa panssarivaunuista noin 200 miljoonaa euroa.
Kyseessä on kuitenkin niin tehokas panssarivaunu, että myyjämaa Hollanti haikailee vielä käytettyjen vaunujen perään. Varusmieskoulutus uudella Leopard 2A6-vaunukalustolla alkaa Suomessa ensi vuonna. Maavoimat esitteli Leopard-vaunuja keskiviikkona Hattulan Parolannummella.

Suomeen tuotuja Leopard 2A6 -taistelupanssarivaunuja voi nimittää häpeilemättä lännen parhaimmistoksi. Se näkyy myös paikalla olleiden hollantilaisten lausunnoista, sillä myyntipäätös tehtiin ennen kuin Venäjän muuttunut ulkopolitiikka kiristi Euroopan tilannetta.

”Ne ovat tavallaan osa meidänkin puolustustamme”

Hollannin puolustusattasea Jos Rozenburg kertoikin Ylen uutisessa, että kaupantekohetkellä kauppa oli hyvä Hollannille.

– Päätös luopua panssarivaunuista tehtiin, kun Eurooppa oli rauhallinen paikka. Olosuhteet ovat kuitenkin muuttuneet. Hollannissa osa pahoittelee kauppoja, mutta olemme iloisia, että Suomi sai ne. Ne ovat tavallaan osa meidänkin puolustustamme,vaikkakin hieman kauempana, hän kertoi Ylelle.

Rozenburg viitannee lausunnollaan Krimin- ja Itä-Ukrainan kriiseihin sekä Venäjän ja Naton kasvaneeseen vastakkainasetteluun Euroopassa.

– Me olemme samalla puolella, vaikka me olemme Natossa ja vaikka te ette olekaan, sillä ei ole väliä. Me olemme liittolaisia niin hyvinä kuin huonoina aikoina, Rozenburg jatkoi.

Leopard 2A6:n katsotaan olevan suorituskykyisin taistelupanssarivaunu länsimaissa. Sen rinnalle yltää todennäköisesti vain yhdysvaltalainen M1A2 Abrams -panssari, jollaisia Yhdysvallat toi äskettäin Viroon.

Kaikkonen: ”Pisti silmään”

Puolustusvaliokunnan jäsen Antti Kaikkonen (kesk) näki keskiviikkona Rozenburgin kommentit. Kaikkonen kertoo järkeilleensä, että Rozenburg puhui ”yhteisestä EU-perheestä”.

Yle uutisoi Suomen ostaneen hiljattain Hollannista sata käytettyä Leopard 2A6 -taistelupanssarivaunua. Suomi maksaa panssarivaunuista noin 200 miljoonaa euroa.

– Ehkä tulkitsen sen kuitenkin niin, että olemme samaa EU-perhettä ja olemme sitä kautta sitoutuneet tukemaan toinen toisiamme mahdollisissa kriisitilanteissa, hän muotoilee.

– Tämä pisti minunkin silmään, mutta näin asian itselleni järkeilin, Kaikkonen myöntää.

Onko siellä meidän uudet panssarivaunut käytössä, jos Hollantiin joku hyökkää?

– No en usko, että hän tarkkaan ottaen sitä kuitenkaan tarkoitti. Mutta jos johonkin EU-maahan hyökätään, jos tulee tällainen kuvitteellinen tilanne, varmaan kukin jäsenmaa arvioi itse, millaista apua voisi antaa. En nyt ihan heti näe, että suomalaiset panssarit lähtisivät kulkemaan ympäri Eurooppaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  2. 2

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  3. 3

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  4. 4

    IS saattoi Saara Aallon perheen Lontoon-koneeseen: ”Luulimme että kaikki loppuu ensimmäiseen livelähetykseen”

  5. 5

    Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

  6. 6

    75 uutta elokuvaa suomalaisille ilmaiseksi katsottavaksi! Ruutuun tulossa joulukuussa klassikoita ja uutuuksia

  7. 7

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  8. 8

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  9. 9

    Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

  10. 10

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  3. 3

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  6. 6

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  7. 7

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  8. 8

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  9. 9

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  10. 10

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  2. 2

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  3. 3

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  4. 4

    IS saattoi Saara Aallon perheen Lontoon-koneeseen: ”Luulimme että kaikki loppuu ensimmäiseen livelähetykseen”

  5. 5

    Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

  6. Näytä lisää