Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Raju ehdotus ”Kela-rannekkeesta” tyrmättiin välittömästi

Rauman kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Pasi Mäenranta (ps) haluaisi seurannan pakolliseksi heille, joiden matka suuntautuu ulkomaille. Tietosuojavaltuutettu ei ideasta innostu.
Rauman kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja, perussuomalaisia edustava kaupunginvaltuutettu Pasi Mäenranta esittää kovaa ratkaisua Kelan etuuksien seuraamiseen ulkomailla. Hän ehdottaa vaihtoehdoksi siruttamista. Asiasta kertoo ensimmäisenä Yle Satakunta.

– Emme voi olla varmoja, miksi ulkomaille mennään, ja eletäänkö siellä jo muuten herroiksi. Saattaa olla, että siellä eletään jo muuten hyvissä olosuhteissa. Sitten kuitenkin haetaan etuja ja maksetaan niitä turhan takia. Tähän tarvitaan seurantaa, Mäenranta sanoo.

Mäenranta korostaa, että esityksessä on kyse keskustelunavauksesta, jonka avulla hän haluaa saada Kelan etuuksien maksamisen tarkasteluun. Siitä voisi kuitenkin hänen mukaansa olla hyötyä myös muissa tilanteissa.

Mäenrannan mukaan kätevä keino Kela-maksujen seurantaan olisi ranneke. Vaihtoehdoksi kelpaisi myös matkapuhelin, koska ”niissä siru on jo valmiina”.

Ylen haastattelussa mies kommentoi asiaa seuraavasti: ”(Senkin kanssa) voisi tulla väärinkäytöksiä, mutta esimerkiksi rannekkeen rikkoutuminen voisi keskeyttää etuuksien maksamisen välittömästi.” Ilta-Sanomille Mäenranta korostaa useampaan otteeseen, että rannekkeen käyttö Kela-maksujen seurannassa pohjautuisi vapaaehtoisuuteen.

– Ei tämän tarvitsisi pakkoon liittyä, Mäenranta sanoo.

Mutta eihän kyse ole silloin vapaaehtoisuudesta jos rannekkeettomuus aiheuttaisi etuuksien katkaisun?

– Niin... jos halutaan maksuja ulkomaille, silloin pitäisi olla seuranta, Mäenranta sanoo.

Mäenranta sanoo, ettei ole tekniikan asiantuntija. Hän haluaa omien sanojensa mukaan herättää aiheesta keskustelua ja huomauttaa, että ihmisiä seurataan muutenkin koko ajan.

– Google seuraa koko ajan, kännyköissä on paikannus, NSA (suom. Kansallinen turvallisuusvirasto Yhdysvalloissa) seuraa koko ajan.

– Ja onhan tällaisesta paljon muutakin hyötyä. Ajatellaan vaikka tilannetta, jossa ihminen katoaa ulkomailla tai joutuu onnettomuuteen. Kyllä minä laittaisin mielelläni tällaisen rannekkeen, Mäenranta lisää.

Hänen mukaansa pitäisi selvittää, olisiko idealla taloudellista kantavuutta. Hän pohtii, että voisi olla että idea ei olisi taloudellisesti edes kestävä ratkaisu.

– Se on hyvä kysymys, olisiko tällaisella edes realistisia toimintamahdollisuuksia ja maksaisiko ranneke ikään kuin itsensä takaisin, Mäenranta pohtii.

Tietosuojavaltuutetun sijainen Heljä-Tuulia Pihamaa ei idealle lämpene. Pihamaan mukaan ehdotus on ristiriidassa monen perustuslaillisen oikeuden kanssa.

– Hyvähän se tietenkin on, että keskustellaan ja tehdään erilaisia avauksia, vaikka sitten vähän tarkoitushakuisemmaltakin pohjalta. Perustuslain kannalta idea on kyllä huono, tällainen vaikuttaa muun muassa koskemattomuuteen ja liikkumisen vapauteen, jotka ovat kaikilla ihmisillä keskeisiä perusoikeuksia, Pihamaa huomauttaa.

– Tällaiset ideat vaatisivat käytännössä tuntuvaa lakimuutosta. Jos avausta päätettäisiin lähteä viemään eteenpäin, lakia pitäisi tietysti muuttaa ja siitä olisi käytävä melkoinen kansalaiskeskustelu.

Pihamaa ei itse halua ottaa kantaa nykyisen lainsäädännön tilaan. Hänen mukaansa nykyisen lainsäädännön määrittämät keinot ihmisten valvontaan ovat hyvät.

– Tässä sirutusideassa on kyllä vaikea nähdä kovin paljon hyviä puolia. Ei tarvitse mennä pitkälle historiaan, kun vastaavanlaista on kokeiltu käytännössäkin, siis merkitty ihmisiä sosiaalisen aseman mukaan. Voisi sanoa niin, ettei oikein toiminut, Pihamaa sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    2. 2

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    8. 8

      Hai vei koiran vain viiden metrin päässä rannasta Sydneyssä – ”Se oli hirveää”

    9. 9

      Kiusallinen paljastus Oscar-kulisseista – kirjekuorten jakaja twiittasi Emma Stonen kuvan hetkeä ennen väärän kuoren antamista

    10. 10

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    2. 2

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. Näytä lisää