Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Poliisi: Tämä seikka viittaa siihen, että isku Stubbin kotiin oli suunniteltu

Tutkinnanjohtaja Kari Siivon mukaan Länsi-Uudenmaan poliisilaitos on suorittanut valtiovarainministeri Alexander Stubbin kotiin kohdistuneen ilkivaltaiskun esitutkinnassa runsaasti sekä taktisen että teknisen tutkinnan toimenpiteitä.
Poliisin mukaan ilkivallassa ei ole havaittu poliittista motiivia. Isku vaikuttaa kuitenkin suunnitellulta, sillä muita alueen yksityisasuntoja ei vahingoitettu. Sen sijaan ikkunoita rikottiin samana yönä lähistöllä päiväkodissa ja koulussa.

– Mistään poliittisesta tai muusta aatteellisesta motiivista ei ole viestiä tai merkkiä. Omaisuuden tuhoamismotiivi on selvästi ollut, sanoi rikoskomisario Kari Siivo STT:lle.

Poliisin mukaan ilkivallan tekijöistä voidaan yhä saada uutta kuvamateriaalia, jota toimitettaisiin myös median käyttöön.

Havaintoja ja tietoja otetaan vastaan aiemmin ilmoitetun mukaisesti Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselle virka-aikana p. 0295 438330. Asiaan liittyviä vihjeitä voi ilmoittaa myös nimettömänä p. 0295 413 031 (puhelinvastaaja) tai sähköposti vihjeet.espoo(at)poliisi.fi.

Stubb kertoi eilen heränneensä edellisenä yönä puoli kolmen aikaan oimakkaaseen meteliin. Hän ei halunnut arvioida, kuka iskun takana olisi voinut olla, vaan sanoi poliisin selvittävän tekoa.

Kokoomusjohtajan asunto joutui ilkivallan kohteeksi toissa yönä Espoossa. Poliisin mukaan asunnon pihalle tunkeuduttiin ja ikkunoita rikottiin. Stubbin perhe oli tapahtuman aikaan kotona.

– Olen aina pitänyt Suomea turvallisena maana, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä. Meidän on vältettävä vihaa ja vihapuhetta, toisen solvaamista, fyysistä väkivaltaa tai ilkivaltaa, Stubb sanoi eilen.

Valtioneuvoston turvallisuusosastolle poliisin tieto iskun tarkoituksellisesta kohdistamisesta Stubbiin ei tullut yllätyksenä. Turvallisuusjohtaja Jyri Ylitalon mukaan poliisitutkinnan tulos ei muuta valtioneuvoston kansliassa heti iskun jälkeen tehtyä arviota.

– Tieto ei tuo meidän prosessiimme muutosta. Olemme tulkinneet tapahtuman vakavaksi alusta lähtien ja ajatelleet sitä arvioissamme pahimman mukaan.

Ylitalo ei kerro, onko ministerien turvatoimia kiristetty iskun jälkeen.

–En ota kantaa siihen, minkälaisia operatiivisia temppuja tai muutoksia on tehty tämän asian suhteen tai jätetty tekemättä. Se on senlaatuista tietoa, etten voi sitä valitettavasti julkisuuteen tuoda, Ylitalo sanoo STT:lle.

Sipilä: Tästä keskustellaan hallituksessa

Stubb ei enää keskiviikkona halunnut kommentoida kotiinsa tehtyä ilkivaltaiskua.

– Se on keskeneräinen poliisiasia ja poliisi hoitaa tiedottamisen, Stubb sanoi Kemijärvellä, jossa oli keskiviikkona kokoomuksen ministeriryhmän kesäkokous.

Pääministeri Juha Sipilä otti lyhyesti kantaa turvallisuustilanteeseen keskustan kesäkokouksessa Jyväskylässä. Hänestä ikkunoiden rikkominen on esimerkki kiristyneestä ilmapiiristä.

Sipilän mielestä ongelmia saataisiin ehkäistyä, jos ihmiset saataisiin osallistumaan terveellä tavalla yhteiskuntaan. Ääri-ilmiöiltä kasvualustaa söisi Sipilän mukaan se, jos mahdollisimman monella olisi töitä.

–Kyllä suomalaisen demokratian ytimeen kuuluu se, että myös demokraattisesti valitut päättäjät voivat elää ja asua turvallisesti. Tästä keskustellaan hallituksen piirissä, Sipilä sanoi.

Sipilä kuitenkin sanoi, ettei kiristynyt ilmapiiri ole kohdistunut tai vaikuttanut häneen henkilökohtaisesti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    5. 5

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    6. 6

      Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

    7. 7

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    8. 8

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    9. 9

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    10. 10

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    7. 7

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    8. 8

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    9. 9

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    5. 5

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    6. Näytä lisää