Laura

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

3 myyttiä: näitä väitetään Suomen ongelmien syiksi, mutta totuus on jotain aivan muuta

Talous
Ilta-Sanomat pyysi asiantuntijoita arvioimaan, pitävätkö myytit Suomen ongelmien syistä paikkansa.
Suomella ei mene taloudellisesti kovinkaan hyvin, mutta keskustelupalstoja lukemalla muodostuu ongelmien syistä varsin erilaisia käsityksiä. Ilta-Sanomat pyysi asiantuntijoita arvioimaan, pitävätkö muutamat usein kuullut syyt millään tavalla paikkaansa.

1. Yritysjohtajien suuret palkkiot ja bonukset

Yritysjohdon korkeat palkat ei ole yhteydessä siihen, miten hyvin tai huonosti Suomella menee. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun rahoituksen professori Vesa Puttonen korostaa, että johdon palkat ja palkkiot maksavat yritysten omistajat, eivät veronmaksajat.

– Jos ajatellaan, että sadan yrityksen johtajat tienaisivat kukin miljoona euroa – mikä ei pidä paikkansa – ja jos olisi kohtuullista maksaa vaikka puolet siitä, 50 miljoonaa. Edes tupakkiaskin kanteen tuo 50 miljoonaa ei selitä sitä, miksi valtio velkaantuu, hän sanoo.

– Varsinainen pointti on se, että jos yrityksen omistajat haluavat maksaa palkkaa, osakkeita tai optioita, niin sehän on heidän päätöksensä. Jos he kokevat, että korkeiden palkkojen maksaminen on perusteltua, niin ei kai Suomea suohon vie.

Puttonen huomauttaa myös, että kansainvälisessä vertailussa suomalaisten yritysjohtajien palkat eivät ole kovin korkeita edes Euroopan tasolla. Ylimmän johdon palkkioista puhuttaessa ne ovat alle keskiarvon. Lisäksi hän kannustaa kaikkia pyrkimään toimitusjohtajiksi.

– Jos se on kerran niin helppo homma ja siitä maksetaan liikaa, niin olisi väärin olla käyttämättä sitä mahdollisuutta.

2. Kreikan tukeminen / EU-jäsenyys / yhteisvaluutta euro

– Ymmärrän sen, että johtajien palkat tuntuvat suurilta, mutta Kreikka on jo eri luokkaa: silloin puhutaan jo miljardeista euroista ja kustannukset kantaa valtio, Puttonen sanoo.

Vaikka Suomi on maksanut Kreikkaan paljon rahaa, sekään ei selitä valtion velkataakkaa. Lisäksi Kreikkaan maksetut vastuut ovat kasautuneet useiden vuosien aikana, eivätkä kaikki niistä ole vielä realisoituneet.

– Jos puhutaan Euroopan unionista ja eurosta, niin joudumme jatkossakin tukemaan Kreikkaa. Koko Euroopan unionista ja eurosta koituvat hyödyt sen sijaan eivät näy selkeästi yksittäisinä asioina.

Puttonen muistuttaa, etteivät myöskään itse Euroopan unioni tai yhteisvaluutta euro ole Suomen menestymisen esteitä. Niillä on toki omat vaikutuksensa Suomen menestykseen, mutta ne eivät ole ratkaisevia tekijöitä.

– Suomea voi verrata vaikka Saksaan: sekä Suomen että Saksan vientisektoreilla on merkittävä rooli taloudessa ja yhteiskunnat ovat muutenkin varsin samankaltaisia. Saksa teki viime vuonna kaikkien aikojen vientiennätyksen. Maan bruttokansantuote on kasvanut hyvää tahtia aina finanssikriisistä eteenpäin, eikä Suomi ole pysynyt samalla ladulla.

3. Maahanmuutto

VATT:n erikoistutkija Matti Sarvimäki taustoittaa, että maahanmuuton todellisia vaikutuksia julkiselle taloudelle on vaikea laskea, sillä monen asian suhteen täytyy tehdä oletuksia. VATT on tarkastellut asiaa muun muassa Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen -analyysissaan.

– Pitäisi laskea yhteen kaikki elämän aikana yhteiskunnalle tulevat tulot ja menot. Niistä merkittävä osa syntyy tulevaisuudessa, joten ne on pakko olettaa. Lähtökohtaisesti järkevillä oletuksilla voi päätyä sekä positiivisiin, että negatiivisiin vaikutuksiin.

Sarvimäki toteaa myös, että Suomessa on muihin maihin verrattuna varsin vähän maahanmuuttajia. Suomessa nyt olevat maahanmuuttajat ovat kuitenkin työllistyneet keskimäärin heikosti.

– Jos maahanmuutto merkittävästi selittäisi maiden heikkoa menestystä noin ylipäätään, niin esimerkiksi Ruotsissa pitäisi mennä huonommin kuin Suomessa.

Ilta-Sanomat selvitti asiaa EK:n pääekonomisti Jussi Mustoselta ja Nordean Pasi Sorjoselta. Ekonomistit kertoivat, että Ruotsin taloudellinen tilanne on Suomea parempi.

Maahanmuutto ei todennäköisesti ole myöskään heilauttanut Suomen työllisyystilannetta suuntaan taikka toiseen. Usein kuultu väite, jonka mukaan maahanmuuttajat vievät suomalaisten työpaikat, todennäköisesti ei pidä paikkaansa. Tätä mieltä on myös Vesa Puttonen.

– Tässä on taustalla se oletus, että työpaikkojen määrä olisi vakio. Se ei tietenkään pidä paikkansa. Yhdysvallat on hyvä esimerkki siitä, miten koko maa lähtee siitä, että halutaan kasvua ja uusia työntekijöitä maahan. Suomessa väestö vanhenee ja talous kuihtuu, ellei lisää tekijöitä saada, Puttonen toteaa.

– Maahanmuutto vaikuttaa erilaisten ihmisten työllisyyteen eri tavoin. Kilpailu työmarkkinoilla kiristyy niille suomalaisille, joiden taidot ovat samankaltaisia kuin maahanmuuttajilla. Suurella osalla kantaväestöstä on kuitenkin maahanmuuttajien panosta täydentävää osaamista. Heistä maahanmuutto tekee tuottavampia ja siten parantaa heidän työllisyyttään, Sarvimäki lisää.

Jos oikeasti haluaa tietää, mistä huono taloudellinen tilanne johtuu, kannattaa lukea Suomen talouskriisin luonne ja kasvun edellytykset -niminen muistio. Siinä kerrotaan, miten tähän on tultu ja miten vientisektorimme on menettänyt merkittävästi asemiaan ja kuinka meillä on käynyt vähän huono tuuri.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Mystinen toimintahäiriö jätti 2-vuotiaan turkulaisen hissin vangiksi

    4. 4

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    5. 5

      ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

    6. 6

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    7. 7

      Mikä on Juhani Tammisen tulevaisuus tv:n kiekkoasiantuntijana? ”Värikkäät persoonat jakavat mielipiteet”

    8. 8

      Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

    9. 9

      Snookertähden turnaus päättyi julmasti – ”Kamalin mahdollinen tapa hävitä”

    10. 10

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    3. 3

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    4. 4

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    5. 5

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    6. 6

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    9. 9

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    10. 10

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Mystinen toimintahäiriö jätti 2-vuotiaan turkulaisen hissin vangiksi

    4. 4

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    5. 5

      ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

    6. Näytä lisää