Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lomavaikeilu, aikamme ongelma

Luin jutun naisesta, joka päätti jättää kaiken ja aloittaa alusta.
Hän toteutti tätä modernia fantasiaa oppikirjan omaisesti: oli kaunis asunto korua muistuttavassa puutalossa. Oli henkisen kasvun kurssia ja vapaaehtoistyötä ja loputtomasti aikaa asioille, joita hän halusi tehdä.

Vapaan elämäntyylin mahdollistivat säästöt. Ne olivat tosin käymässä vähiin, mutta nainen ajatteli, että kyllä sitä rahaa sitten jostain taas tulee. Tärkeintä on, että ihminen saa toteuttaa sisintä itseään. Ilmeisesti siis pian minun rahoillani, mutta kuitenkin.

Kaikkea hyvää puutalonaiselle, mutta itse alkaisin kaivata rakentavia vaihtoehtoja sen fantasian rinnalle, että aikuinen ihminen voi jättää kaikki velvollisuutensa ja alkaa miettiä elämän tarkoitusta pakurikääpäövereissä.

Maailmassa täytyy olla muitakin väyliä löytää tasapaino kuin jäädytetyn laiskiaisen tasolle taantuminen.

Työn tekeminen on saatu demonisoitua meillä siihen pisteeseen, että on normaalia palata töistä paitsi katkaisuhoidon, myös psykiatrin kautta.

Joskushan oli aika, kun sanalla ”kesäloma” oli yhtä iloinen kaiku kuin ”lottovoitolla” tai ”viinalla”. Loman ajattelu aiheutti miellyttäviä assosiaatioita: järvenselkä, yli kuuden asteen lämpötila, vapaus.

Sitten asiantuntijat vainusivat vapaisiin liittyvän huolettomuuden, ja kaikesta tuli yhtäkkiä kovin vaikeaa. Lomailuunkin saatiin kytkettyä stressin uhka, huoliammattilaisten verivihollinen. Voi olla, että työ­asiat käyvät mielessä, varo! Mitä jos kännykkä soi , saatko unta? Some ahdistaa lomallakin!

Joskushan oli aika, kun sanalla ”kesäloma” oli yhtä iloinen kaiku kuin ”lottovoitolla” tai ”viinalla”.

Äärimmilleen vietynä stressin välttely johtaa koko elämän välttelyyn. Töihin meno muuttuu painajaiseksi, koska se tietää väistämättä jonkinasteisia ponnisteluja. Tuntuisi helpommalta käpertyä piikkimaton päälle sikiöasentoon ja ajatella omaa voimaeläintä kuin sitä, että inboxissa on loman jäljiltä kuusi vastaamatonta sähköpostia.

Onnellisuustutkijat ovat järjestelmällisesti sitä mieltä, että hyvän elämän rakennuspuihin kuuluu ponnistelu itselle mielekkäiden päämäärien eteen. Niinpä ajatus täysin stressittömästä elämästä voi johdattaa ihmisen ojasta allikkoon, kun Alkemisti on luettu kuudetta kertaa läpi.

Lomatutkija (!) Jessica de Bloom totesi väitöskirjassaan, että loman vaikutukset haihtuvat sen pituudesta riippumatta noin viikossa. Toisaalta loman vaikutuksia voi simuloida sen jälkeenkin, kun tuo lomalla ilahduttaneita asioita arkeensa.

Tutkija itse on ratkaissut lomaltapaluuahdistuksen ainoalla järkevällä tavalla. Hän kiertää Tampereen baareja aakkosjärjestyksessä.

Kirjoittaja on toimittaja ja tuottaja.
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    2. 2

      Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

    3. 3

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    4. 4

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    5. 5

      Oscar-skandaalin syy selvisi – äänet laskenut firma myönsi ison virheen

    6. 6

      Onko tässä kaikkien aikojen kummallisimmat aplodit? Somessa riemastuttiin – katso Nicole Kidmanin outo tapa taputtaa

    7. 7

      Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

    8. 8

      Nämä Suomen miehet hyökkäävät MM-kultajahtiin 15 kilometrillä!

    9. 9

      Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

    10. 10

      Poliisi selvittää erikoista rikossarjaa: Mies aiheutti mittavia vahinkoja autoille ja kiinteistöille Etelä-Helsingissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    7. 7

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    10. 10

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    2. 2

      Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

    3. 3

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    4. 4

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    5. 5

      Oscar-skandaalin syy selvisi – äänet laskenut firma myönsi ison virheen

    6. Näytä lisää