Aslak

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Bisquit: Sopivaa luettavaa

Parahin Fasisti. Oikein, oikein lämpimät terveiset täältä elokuun jo lopuilleen kääntyvästä Suomesta!
Voi tosiaan täydellä syyllä ja sydämellä sanoa että lämpimät, sillä onhan se niin pitkään odotettu lämpöinen kesä vihdoinkin suvainnut saapua tänne meitä hellimään...

Jos kaivattuja kesälenseitä odoteltaessa väliin ehkä hieman lämpimikseenkin heiluteltua fasistikorttia ei ole onnistunut omin silmin näkemään, voi kai semmoisen toki itse kuvitella.

Ja mikä on kuvitellessa, kun sen voi tehdä täysin riskittömästi. F-sanaa ei näet löydy Poliittisen Korrektisuuden Postillasta, vaan nyky-Suomessa sitä pystyy käyttämään jokseenkin huolettomasti.

Toisin on käynyt k-sanaksi typistetylle kolmikannalle.

Kolmikanta oli ns. Vanhan Liiton ammattislangia. Sanan saastuttua poliittisesti vastaavaa kolmen osapuolen välipuhetta on ryhdytty kutsumaan korrektimmalla nimellä yhteiskuntasopimus.

(Vanha Liitto on kuvaileva ilmaus. Sillä ei tahdota viitata alkuperäiseen Vanhaan Liittoon, jonka merkiksi Abrahamin miespuolisilta jälkeläisiltä nirhaistaan yhä pikku pala alapäästä.)

Sinänsä y-sopimus vaikuttaa melko yksinkertaiselta tavoitteelta verrattuna moniin historiasta tuttuihin hallitsemisen haasteisiin.

Muistissa on Ranskan takavuosien presidentin Charles de Gaullen päivittely, kuinka vaikea on johtaa maata, jossa on yksi kansa ja kaksisataa juustoa.

Hauska historiallinen sattuma muuten, että samaan aikaan silloisessa Neuvostoliitossa kerrottiin Leonid Brezhnevin huokailleen hallitsemisen vaikeutta valtiossa, jossa on kaksisataa kansaa eikä lainkaan juustoa.

Suurimman henkilökohtaisen uhrauksen on tehnyt Timo Soini.

Tämän päivän Venäjän kehittyneissä oloissa (yksi maa ja muutamia vihreitä vapaaehtoisia) juuston saanti näyttää puolestaan olevan käänteisesti riippuvainen puskutraktorien saatavuudesta.

Niin kuin vanha kolmikanta, myös yhteiskuntasopimus vaatii kaikilta osapuolilta myönnytyksiä.

Suurimman henkilökohtaisen uhrauksen on tehnyt Timo Soini, joka luopui hallitussovun vuoksi vakaumuksestaan Kreikan avustamiseen.

Ellei mies olisi tehnyt kuin mies teki, hallitukseen olisivat Soinin mukaan nousseet ruotsalaiset ja vihreät tekemään saman, minkä mies jo ehti tehdä, mistä ei poliittinen logiikka juuri parane.

Työnantajat taas tuntuvat lähestyvän palkollisiaan hieman vanhoja luostarisääntöjä muistuttavassa ora et labora, rukoile ja tee työtä -hengessä, eikä se rukoileminenkaan näyttäisi olevan niin välttämätöntä.

Kun Vanhan Liiton kantasuomalaisen hartaudenharjoitukseksi on yleensä riittänyt vuosittainen käynti asuntomessussa, moni tänne talouskasvun turvaamiseksi immigroitu rukoilee viisi kertaa päivässä.

Vaikka kuinka ottaisi huomioon nykysuomalaisten työehtojen anteliaisuuden, noin massiiviseen touhuiluun täytyy vuositasolla tärväytyä jo omaakin aikaa.

Tämä mielessä työelämän ongelmien ratkaiseminen muutamalla luterilaisen arkipyhän poistolla kuulostaa luvalla sanoen utopistiselta.

...mutta mitä lopuksi siihen tulee, että Mussolini sai junat kulkemaan aikataulussa, ei saa unohtaa, että hänellä ei ollut käytössään suomalaista kulunvalvontajärjestelmää!

Terveisiä tutuille!
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    2. 2

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    3. 3

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Mitä palavaa putosi?

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    6. 6

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    7. 7

      Venezuelan kohuhiihtäjä Adrián Solano vastaa huijaussyytöksiin: Esitti lentoliput todisteeksi tarinastaan

    8. 8

      Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

    9. 9

      Aloittelijoiden räpiköinti MM-laduilla ärsytti – Juha Miedolta tiukkaa tekstiä

    10. 10

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    7. 7

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    2. 2

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    3. 3

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Mitä palavaa putosi?

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    6. Näytä lisää