Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Sääntö-Suomen käsittämättömin sääntö löytyi: Olutta ei voi ojentaa kioskin luukusta

Tiesitkö, että Suomessa olutta ei saa antaa asiakkaalle grillikioskien luukkujen kautta?
Oluen ostaminen on yllättävän hankalaa Suomen grillikioskeissa. Yle kertoi tänään Lieksassa paikallisen vanhemman konstaapelin ällistyneen, kun grillikioskin myyjä ei voinut ojentaa hänelle kioskin luukusta paria olutta.

Myyjä viittilöi asiakkaan rakennuksen taakse ja päästi tämän takaovesta sisälle, jotta juomien luovutus pääsi tapahtumaan lupien mukaisesti.

– Alkoholijuomien vähittäismyyntiluvassa sanotaan, että alkoholin myynnin täytyy tapahtua sisätiloissa, Itä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Ulla Kuosmanen selittää Ilta-Sanomille.

Kuosmanen kertoo, että tämä on yksi syy, miksi luukkukioskeja on Suomessa enää hyvin vähän ja lähes kaikki kioskit ovat niin sanottuja sisäkioskeja.

Ylitarkastaja ei tiedä päätöksen historiaa.

– En muista, miksi luukusta ei saa myydä olutta ulos, hän tunnustaa.

Kuosmanen myöntää, että alkoholilaki on vanha ja sen noudattamisesta syntyy ongelmia nyky-yhteiskunnassa.

– Alkoholilaki on vuodelta 1995. Se on uudistumassa ja se kaipaa uudistusta. Tässä tapauksessa en kuitenkaan usko yhteiskunnan purkavan sitä normia, että anniskelupaikoista voisi harjoittaa alkoholin vähittäismyyntiä.

Lain kirjain vai yrittäjän turvallisuus?

Asiakkaan päästäminen takaoven kautta myyntitiloihin on turvallisuusriski.

– Turvallisuusasioissa poliisi on asiantuntija, Kuosmanen sanoo, eikä halua ottaa kantaa rikoksen mahdollisuuteen.

Lieksan Autogrilli Oy:n yrittäjä Leena Tuomainen on säädöksistä hyvin tietoinen.

– Säädökset ovat tätä ja pykälien mukaan menen, mutta asiakkaissa tämä on aiheuttanut hämmästystä.

Turvallisuus huolettaa silti Tuomaista.

– Syksyn pimeät tulevat ja ovi pitää avata ventovieraille, Tuomainen huokaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. 6

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    7. 7

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    8. 8

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    9. 9

      Autosport: Jari-Matti Latvala pahoitti mielensä huhuista: ”Olin todella poissa tolaltani”

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    6. 6

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    7. 7

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    8. 8

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    9. 9

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    10. 10

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. Näytä lisää