Senja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ministeri Vehviläinen: Kuntien miljardisäästölle lista syksyllä

Kuntaministeri Anu Vehviläisen (kesk) pitäisi saada valmiiksi viime vaalikaudella torsoksi jäänyt kuntien tehtävien karsinta miljardilla eurolla. Mitään ei ole vielä valmiina.
Sixpack-hallitus yritti karsia kuntien tehtäviä ja saada yhden miljardin euron säästön. Toisin kävi. Miljardisäästöstä ei tullut juuri mitään

Kuntaministeri Anu Vehviläisen (kesk) mukaan viime hallituskaudella kuntien tehtävät vain lisääntyivät. Kataisen hallituksen aloittaessa kunnilla oli 535 tehtävää, nyt tehtäviä on 610.

Vehviläisen pitäisi toteuttaa sama urakka, mikä edelliseltä hallitukselta jäi tekemättä, eli karsia kuntien tehtäviä ja säästää yksi miljardi euroa.

Vehviläinen vaikenee vielä siitä, mistä kuntien miljardi säästetään. Asiaa käsitellään ensi viikon budjettiriihessä.

Koska miljardin säästölista tulee, ministeri Vehviläinen?

– Tänä syksynä sen pitää tulla. Meidän on tehty toimenpideohjelmaa. Olemme hakeneet sitä, mistä asioista säästöt tulee.

– Kun 2013 julistettiin, että kunnilta otetaan miljardi, ei ollut ehkä käsitystä, miten isosta asiasta oli kysymys. Silloin ministeriöt eivät olleet siihen kovin sitoutuneet. Kyllä tämä nyt jäänee myös paljon valtiovarainministeriön tehtäväksi, Vehviläinen vastasi.

Vehviläinen vastaa hallituksessa myös hallinnon uudistamisesta. Hallitusohjelman mukaan tällä vaalikaudella tehdään valtionhallinnon ja aluehallinnon uudistus.

Nämä uudistukset joutuvat odottamaan sitä, että sote-alueiden määrä on selvillä. Tuleville itsehallintoalueille on tarkoitus siirtää aluehallinnon tehtäviä.

– Kun sotessa päästään eteenpäin, aluehallinnossa päästään eteenpäin. En puhu sote-alueista, ne ovat itsehallintoalueita.

– Rupeamme perustamaan itsehallintoalueita. Kun perustamme itsehallintoalueita, ja sinne menee sosiaali- ja terveysasiat, kaikki muu ei voi jäädä ennalleen. Meidän pitää katsoa aluehallinnosta, mitä sopii sinne itsehallintoalueelle. Emme ole tehneet sormiharjoituksia, eikä tehdäkään tänä syksynä, Vehviläinen sanoi.

Vehviläisen kontolla on myös pohtia, mitä kunnat tekevät soteuudistuksen jälkeen. Sotessa kuntien tehtävistä siirtyy noin puolet valtion vastuulle. Kunnille jää edelleen muun muassa vastuu opetuksesta, varhaiskasvatuksesta, teknisestä toimesta, elinkeinopolitiikasta tai vapaa-aikaan liittyvistä asioista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori sai uuden työn: ”Hyvä ottaa happea suomalaisesta urheilusta”

    7. 7

      ”Kettumiehen” salakuvaus kävi kalliiksi – joutuu maksamaan tuntuvat korvaukset

    8. 8

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    9. 9

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    10. 10

      Entinen NHL:n kovanyrkki ärähti Komaroville – ”Takaisin Venäjälle naama rikkinäisenä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    3. 3

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    6. 6

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    7. 7

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    8. 8

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    9. 9

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    10. 10

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. Näytä lisää