Toni, Anton, Antto

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Suomeen nyt ennätysmäärä pakolaisia – tuhat turvapaikanhakijaa viikossa

Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden virta jatkaa kasvuaan. Maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jaana Vuorio sanoo, että tällä viikolla rikotaan 1000 turvapaikanhakijan viikkoraja.
– Maanantai oli ennätyspäivä. Silloin tuli 194 turvapaikanhakijaa, Jaana Vuorio kertoi eilen Ilta-Sanomille.

Kasvuvauhtia kuvaa se, että viime viikolla Suomeen saapui 750 turvapaikanhakijaa.

Pahin tilanne on Vuorion mukaan Oulussa, johon on tullut runsaasti bussilla Pohjois-Ruotsiin matkanneita turvapaikanhakijoita.

Koko vuoden saldo oli eilen 7 337 turvapaikanhakijaa. Virta yltyi loppukesästä.

Samalla Maahanmuuttoviraston budjetilta on mennyt pohja. Tälle vuodelle oli budjetoitu 54 miljoonaa euroa. Hallituksen tekeillä oleva lisäbudjetti nostaa summan 60 miljoonaan, mutta sekään ei riitä.

– 100 miljoonaa euroa vuositasolla, josta pääministeri Juha Sipilä (kesk) on puhunut, tuskin menee rikki vielä tänä vuonna.

– Yritämme nyt poliisin kanssa käsitellä hakemuksia niin nopeasti kuin mahdollista, Vuorio sanoo.

KUSTANNUKSIA lasketaan parhaillaan hallituksen budjettiriihtä varten. Vuorio ei halua heittää mitään tarkkaa lukua tarpeesta.

– En, koska luku voi viikon päästä olla jo vanha.

Kustannuksia voi hänen mukaansa arvioida sillä perusteella, että jokainen hakija maksaa valtiolle 44 euroa vuorokaudessa.

Vastaanottokeskuksissa oli tiistaina 4 636 turvapaikanhakijaa ja hätämajoituksessa 840 turvapaikanhakijaa. Lisäksi alaikäisiä oli 234. Lasten osalta kustannus on vähintään kaksinkertainen.

Nykyisellä turvapaikanhakijoiden määrällä kustannus on noin 265 000 euroa vuorokaudessa. Ja jos turvapaikanhakijoiden määrä olisi sama koko ensi vuoden, summa nousisi vuositasolla noin 97 miljoonaan euroon.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  2. 2

    Tumma auto tallentui valvontakameraan – kuka ampui yöllä vastaanottokeskuksen ikkunaan?

  3. 3

    Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

  4. 4

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  5. 5

    HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

  6. 6

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  7. 7

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  8. 8

    Suora lähetys juuri nyt: Kaamos päättyy, aurinko nousee

  9. 9

    Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

  10. 10

    Hurja lehtiväite: Kuningas Kaarle Kustaa junailee ystävilleen halpoja ökyasuntoja vuosien jonojen ohi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  2. 2

    Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

  3. 3

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  4. 4

    Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

  5. 5

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  6. 6

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  7. 7

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  8. 8

    Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

  9. 9

    Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

  10. 10

    Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  9. 9

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  2. 2

    Tumma auto tallentui valvontakameraan – kuka ampui yöllä vastaanottokeskuksen ikkunaan?

  3. 3

    Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

  4. 4

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  5. 5

    HS: Rosa Meriläinen muutti takaisin vanhempiensa luo 41-vuotiaana

  6. Näytä lisää