Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vuorotteluvapaa kiristyy taas – ”Koko järjestelmä loppuu, mutta ei vielä”

Juha Sipilän (kesk) hallitus tavoittelee ensi vuoden alusta voimaan tulevalla kiristyksellä 50 miljoonan euron vuosittaista säästöä.
Juha Sipilän (kesk) perusporvarihallitus kiristää vuorotteluvapaan ehtoja.

Edellinen kiristys tapahtui vuosi sitten. Alexander Stubbin (kok) sinipunahallitus päätti, että vuorotteluvapaalle voi päästä 16 vuoden työhistorian jälkeen eikä vuorotteluvapaalta voi enää jäädä suoraan eläkkeelle. Myös vuorotteluvapaan sijaisen vaatimuksia tiukennettiin.

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps), miten vuorotteluvapaan ehtoja kiristetään?– No, nyt on se 16 vuotta. Se on sitten varmaan muutama vuosi päälle, Lindström sanoi ISTV:n haastattelussa tänään.

Lindströmin mukaan hallitus tavoittelee uudistuksella 50 miljoonan euron säästöjä on vuositasolla. Uudistuksen yksityiskohdat päätetään lähiviikkoina. Uudistuksen on määrä tulla voimaan ensi vuoden alusta.

Hallitusohjelmassa hallitus lupasi lopettaa koko vuorotteluvapaajärjestelmän, jos yhteiskuntasopimusta ei synny. Yhteiskuntasopimusta ei syntynyt. Silti vuorotteluvapaajärjestelmä pysyy.

Mistä tämä muutos?– No, mennään nyt vaihe kerrallaan. Katsotaan ensin, mitä tämä aiheuttaa ja seuraava todennäköinen on sitten koko järjestelmän lopettaminen, mutta ei vielä, Lindström sanoi ISTV:n haastattelussa.

Paljon muutoksia työelämään

Hallitus julkisti tänään viisi kärkihanketta. Hallitus halua lisätä työllisyyttä kehittämällä työelämää ja parantamalla kilpailukykyä.

Työttömyysturvan ja vuorotteluvapaan kiristysten lisäksi hallitus aikoo mm. edistää paikallista sopimista ja muuttaa työaika- ja vuosilomalakeja.

Myös työvoimahallinto menee uusiksi. Hallitus pyrkii siihen, että työn tarjonta ja kysyntä kohtaisivat nykyistä paremmin.

– Sähköiset TE-palvelut uudistetaan ja palvelujen digitaalisuutta lisätään.

Lindström lupasi, että myös sanktioita lisätään, jos työtön ei ota vastaan tarjottua työtä.

– Keppiä ja porkkanaa, hän totesi.

Hallituksen tiedotustilaisuudessa esiteltiin tänään lisäksi hanke, jolla hallitus aikoo lisätä asuntorakentamista. Tavoitteena on vauhdittaa asuntotuotantoa muuttamalla valtion tuen ehtoja. Ajatus menee niin, että lisääntyvä asuntotuotanto edistää työvoiman liikkuvuutta ja siten elinkeinoelämän kilpailukykyä.

Uudistukseen sisältyy muun muassa se, että omistajien yleishyödyllisyysvaateesta luovutaan uustuotannossa ja ARA:n nykyisen asuntokannan käyttö- ja luovutusrajoituksista joustetaan, jos vapautuva pääoma käytetään asuntorakentamiseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    2. 2

      Tässä kaikki Oscar-voittajat – La La Land putsasi pöydän, lopussa sattui hurja sekaannus

    3. 3

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    4. 4

      Jimmy Kimmel järjesti jättiyllätyksen: kävelytti verkkapukuiset turistit keskelle Oscar-gaalaa

    5. 5

      Hulvaton pilailu Donald Trumpin kustannuksella jatkui Oscar-gaalassa – Jimmy Kimmel lähestyi twiitillä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    7. 7

      Scarlett Johanssonin iltapuku paljasti rinnan alla olevan tatuoinnin

    8. 8

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    9. 9

      Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

    10. 10

      Meryl Streep yritti piiloutua Jimmy Kimmelin pilantekoa – yleisö antoi aplodit seisaaltaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    6. 6

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    10. 10

      Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    2. 2

      Tässä kaikki Oscar-voittajat – La La Land putsasi pöydän, lopussa sattui hurja sekaannus

    3. 3

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    4. 4

      Jimmy Kimmel järjesti jättiyllätyksen: kävelytti verkkapukuiset turistit keskelle Oscar-gaalaa

    5. 5

      Hulvaton pilailu Donald Trumpin kustannuksella jatkui Oscar-gaalassa – Jimmy Kimmel lähestyi twiitillä suorassa lähetyksessä

    6. Näytä lisää